Satuolentoja:

Joulupukki

Prinsessa Ruusunen

Pinokkio (vai onkohan sittenkään? Kun katselee erästä "pää"ministeriä, niin panee kyllä hiukkasen epäilyttämään)

Täti Tiukka

Maija Poppanen

Suomella "töissä" oleva pääomapressa (kok)
473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Alkuperäisestä poiketen kotipinokkiomme nenä ei kasva valehdellessa, johan se olisi peninkulmien mittainen.

Äänestä

Satuolentojen ryhmä, nämä ovat silti onnistuneet kaappaamaan itselleen oikeuden päättää omista palkoistaan:

Kansanedustajat.

Ovat siis oikeasti eliitin-edustajia.

Äänestä

Iso Paha Susi kuitenkin jahtaa 5,4 miljoonaa ihmistä. Tai tässä tapauksessa pieni ja tyhmä susi, tai oikeastaan rotta.

Äänestä

Maailma on Kataisen unelman mukainen, eli suuryhtiöt palkitaan kurssinousulla jos ne valtaavat paikallisen menestyvän firman, ja sulattavat sen omaan konseerniin sekä potkaisevat paljon paikallisia työntekijöitä pellolle.

Ja jos joku yhtiö vaikkapa maksaa Ghanaan sadantuhannen kansalaisen ruoat vuodeksi, tulee Wall Street -kirous, joka tarkoittaa että ko. yhtiön osakkeiden arvo romahtaa.

Tähän on tultu, globalistifirmat kaappasiva valtiot kätyreikseen maailman resurssien ryöstämiseen:

http://www.knowthelies.com/node/7972

Äänestä

Kommentoi aloitusta


otusalento kirjoitti:

Joulupukki

Prinsessa Ruusunen

Pinokkio (vai onkohan sittenkään? Kun katselee erästä "pää"ministeriä, niin panee kyllä hiukkasen epäilyttämään)

Täti Tiukka

Maija Poppanen

Suomella "töissä" oleva pääomapressa (kok)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu