Kävittekö joulukirkossa?

Uutisissa kerrottiin että noin 6% suomalaisista kävi joulukirkissa eilen. Mietin, kuinkakohan moni heistä uskovat Jumalaan ja kuinka mini käy perinteen takia. Meidän seurueessa oli yhdeksän henkilöä, joista yksi sanoo uskovansa Jumalaan. Itse en usko, mutta käyn silti mielellään joulukirkossa, vanhan perinteen vuoksi.
43129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

En käynyt joulukirkossa. On vähän flunssainen olo ja kurkkukipua. Kuuntelin yön läpi Patmoksen Jouluyö - Juhlayö -ohjelmaa.

Äänestä
  • HELLUNTAIUSKOVAT EIVÄT KÄY MISSÄÄN LUTERILAISEN PORTTOKIRKON EPÄJUMALANPALVONTAJUHLISSA!

    Äänestä

Tosiaan jännä ilmiö. Minä kävin myös joulukirkossa vaikka en usko jumalaan. Jos 6% kävi joulukirkossa ja heistä suurin osa(?) ateisteja, niin missä uskovaiset luuraavat?

Äänestä

Kävin aamulla joulukirkossa. Se antoi rauhaa sielulleni.

Äänestä

Ilalla olisi soitettu ja pyydetty joulumessuun luterilaiseen kirkkoon. En jaksanut mennä kun olin syöny kaksi raskasta jouluateriaa ja ja olin liikenteessä koko päivän. Illalla myöhään kävin vielä hautausmaalla.
En olisi lähtenyt tänäänkään seurakuntani joulukokoukseen, mutta kun oli lauluvastuita.
Minulle ei ole tarvetta käydä vain ja perinteen mukaan kirkossa jouluna. Kuuntelin radiodeitä ja hiljennyin.
Minusta kun näyttääkin, että uskovaiset eivät kansoita kirkkosaleja jouluna. Siellä taitaa silloin istua ne perinteiden vaalijat.

Äänestä
  • En käynyt, kattelin paavin messua vatikaanista, katoitteko teö

    Äänestä

Kas kummaa kun kirkkoon ovat tervetulleita KAIKKI.
Niin uskovaiset kuin uskomattomat?

Oiskohan tällä asialla jotain tekemistä Jeesuksen antaman esimerkin kanssa?

Äänestä
  • En käynyt joulukirkossa, mutta kuuntelin paavi Fransiscuksen saarnan maailman 1 miljardille room.katolilaiselle ja kaikkiaan 3 miljardille kristitylle. Saarnasi todella kauniisti, tuo helluntailaisten suuresti vihaama, kristikunnan suurimman kirkon, Rooman piispa.

    Äänestä

En käynnyt. Polvistuin Saatanan eteen ja hiljennyin hautausmaalla.

Äänestä
  • Pointsit sulle kun sanot suoraan sen mitä lindemanilaiset kulttilössit eivät uskalla sanoa.

    2.Korinttolaiskirje:
    11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.

    Äänestä

  • Saatana oli tyytyväinen sinuun, kun polvistuit ..erkeleen eteen,

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Pointsit sulle kun sanot suoraan sen mitä lindemanilaiset kulttilössit eivät uskalla sanoa.

    2.Korinttolaiskirje:
    11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.

    Isäni oli luterilaisesta, sekä uskovasta kodista. Juuri sinunlaisesi kirkkoherra 1950- luvulla sai hänet eroamaan kirkosta ja siirtymään Vapaa-ajattelijoihin.
    Kirkkoherra haukkui isäni tyhmäksi, kun tämä sotasankari, valtiovirassa ollut mies, ei lähtenyt lestadiolaiseen perhesuunnitteluun matkaan.
    Myös lestadiolais- perheestä äitini piipahti tämän kirkkoherran luo, kysymään tämän kirkkoherran arvomaailmaa, koska haukkui tyhmäksi tällaisen "sotasankarin".

    Pitkään oli keskustelu käynyt, mutta tämän jälkeen ei näitten vanhempien kohdalla kirkon ovi käynyt, vaan sulkeutui loppuiäksi. Myös kaikki järjestöasiat loppu maanpuolustukseen, sekä ei ottanut vastaan mitään arvonimityksiä. Ero tuli totaaliseksi ja juuri samasta hengestä, mitä sinä KTS. edustat, niin sen takia.

    Sinun kirkossasi sekä uskossasi ei paljonkaan kiinnosta olla matkassa.

    Äänestä

  • KTS. huomioitavakses kirjoitti:

    En sympatiseeraa millään tavalla "lestadiolaista perhesuunnittelua" vai pitäisikö sanoa suunnittelemattomuutta.

    Sitä tosin löytyy myös hellarien paristakin ihan pilvin pimein.

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    En sympatiseeraa millään tavalla "lestadiolaista perhesuunnittelua" vai pitäisikö sanoa suunnittelemattomuutta.

    Sitä tosin löytyy myös hellarien paristakin ihan pilvin pimein.

    KTS ei tunnu sympatiseeraavan ketään millään tavalla, paitsi tietysti Israelin vihamiehiä. Ateistille tiedoksi, KTS ei edusta tervettä kristillisyyttä, johon kuuluu aivan oleellisesti lähimmäisen rakkaus ja Israelin siunaaminen.

    Äänestä

kävin evlut-kirkon aaton hartaudessa, josta en kyllä saanut mitään irti. Lisää samanlaisia hartauksia, niin enpä ihmettele, ettö kirkkosalit tyhjenevät entisestään.

Nyt aamulla seurasin TV:sta ortodoksista jumalanpalvelusta ja se oli jo sinne päin, suorastaan evankelikaalinen, vaikkakin oikeauskoisuusjulistus puski päälle silloin tällöin.

Mistä johtuu, että juutalainen tapa viettää jumalanpalvelustilaisuutta onkin jäänyt päälle niin luterilaisuudessa, kuin ortodoksilaisuudessa ja katolilaisuudessakin? Uskoisin, ettei UT:n antama "seurakunnankokousmalli" tunne niitä touhuja, joita esim. ortodoksipappi joutuu hartaudenharjoitustilanteessa suorittamaan.

Äänestä
  • Kristittyjen liturgiakaava on peräisin juutalaisilta alkukristityiltä, jo UT mainitsee asiasta.

    Helluntailaiset vihaavat tuota kaikkea, niin juutalaisia kuin kristittyjäkin ja silmät kirkkaina levittävät valheoppejaan tietämättömille ihmisille, joilla sama henki.

    Äänestä

  • ei ihme kirjoitti:

    Kristittyjen liturgiakaava on peräisin juutalaisilta alkukristityiltä, jo UT mainitsee asiasta.

    Helluntailaiset vihaavat tuota kaikkea, niin juutalaisia kuin kristittyjäkin ja silmät kirkkaina levittävät valheoppejaan tietämättömille ihmisille, joilla sama henki.

    Taas miinustellaan. Hellureit ei tykkää kun joku Raamatun tunteva paljastaa heidän valheitaan. Maininta katolilaisten sittemmin säilyttämistä nk. pöytäpalveluksista (kuten Eucaristia) löytyy mm. Apostolien teoissa.

    Äänestä

  • ei ihme kirjoitti:

    Kristittyjen liturgiakaava on peräisin juutalaisilta alkukristityiltä, jo UT mainitsee asiasta.

    Helluntailaiset vihaavat tuota kaikkea, niin juutalaisia kuin kristittyjäkin ja silmät kirkkaina levittävät valheoppejaan tietämättömille ihmisille, joilla sama henki.

    hmm.. missä UT mainitsee alkukristittyjen jumalanpalveluskaavan tarkalleen? Missä malli pappien pukuihin ja muuhun rekvisiittaan, joka täyttää kirkonmenot?
    Käyn silloin tällöin evlut-kirkkojen jumalanpalveluksissa, mutta minua häiritsee niissä tavat, jotka ilmiselvästi ovat perua ikivanhasta Jumalan palveluksesta Israelin seurakunnasta. Riiteissä on piirteitä myös pakanallisista tavoista palvoa jumalia.

    Äänestä

Helluntailaisuus ja luterilaisuus - mihin niitä tarvitset?

Sinä tarvitset tätä:
http://www.eroakirkosta.fi

Tee sinä samoin.

Äänestä
  • ei minulla ole minkäänlaista tarvetta erota seurakunnnastani. En siis tee samoin.

    Äänestä

  • tode* kirjoitti:

    ei minulla ole minkäänlaista tarvetta erota seurakunnnastani. En siis tee samoin.

    Ei minullakaan. Aion pysyä ev.lut.kirkon jäsenenä.

    Äänestä

  • vain lut. kirjoitti:

    Ei minullakaan. Aion pysyä ev.lut.kirkon jäsenenä.

    niinpä niin, on paljon niitä luterilaisuskovia, jotka eivät näe tarvetta erota. Lienee niin, että ne erotkoot, jotka eivät tunnusta yhteistä uskoa.

    Äänestä

  • tode*
    "kävin evlut-kirkon aaton hartaudessa, josta en kyllä saanut mitään irti.
    Lisää samanlaisia hartauksia, niin enpä ihmettele, ettö kirkkosalit
    tyhjenevät entisestään."

    Olin myös aattoillan hartaudessa ev.lut. kirkossa ja naispappi toi vallan hyvin joulun sanoman esille puheissaan. Hyvä!

    Äänestä

  • Kaunista. Kyse oli nyt kuitenkin olemukseltaan room.kat.messusta. Itsekin olen polvistunut tuon samaisen luolan edustalla.

    Videon alkupuolella, papin lausuman Jumalan sanan aikana, kellojen ja tiukujen soidessa tämän merkiksi, tapahtuu eucaristiassa nk. konsenkraatio, leivän ja viini aineellinen muuttuminen Kristuksen p. ruumiiksi ja vereksi.

    Äänestä

  • hienoa oli! kirjoitti:

    Kaunista. Kyse oli nyt kuitenkin olemukseltaan room.kat.messusta. Itsekin olen polvistunut tuon samaisen luolan edustalla.

    Videon alkupuolella, papin lausuman Jumalan sanan aikana, kellojen ja tiukujen soidessa tämän merkiksi, tapahtuu eucaristiassa nk. konsenkraatio, leivän ja viini aineellinen muuttuminen Kristuksen p. ruumiiksi ja vereksi.

    Jeesus ehtoollista asettaessaan sanoi, tämä on minun ruumiini ja tämä on minun vereni. Ei siinä kellot soineet muuntumisen merkkinä.

    Äänestä

  • vain lut. kirjoitti:

    Jeesus ehtoollista asettaessaan sanoi, tämä on minun ruumiini ja tämä on minun vereni. Ei siinä kellot soineet muuntumisen merkkinä.

    Eivät soineet, vaikkakin muuntuminen tapahtui juuri Hänen sanojensa aikana. Hän otti LEIVÄN ja VIININ, siunasi sen (konsenkraatio) ja tällöin sanoi: "TÄMÄ on minun ruumiini ja vereni.

    Hän ei siis ottanut leipää ja viiniä ja vain ilmoittanut niiden olevan Hänen pyhä ruumiinsa ja verensä, vaan Jumalan sanaa käyttäen ja sen aikana tapahtui konsenkraatio, muuttuminen.

    Olet hyvin typerä pilkatessasi, "etteivät silloin kellot soineet". Mistä muuten tiedät, etteivät soineet? Kellojen soitto on tietenkin merkki kaikille kirkossa, jopa takapenkissä istujille konsenkraatio-, eli muuttumishetkestä, ei kellojen soitto aikaansaa pyhää konsenkraatiota, se vain on merkki: NYT. Tämän jälkeen ei enää puhuta leivästä ja viinistä, vaan Jeesuksen pyhästä ruumiista ja verestä.

    Mutta kaiken tämän Raamatun sananhan helluntailaiset epäuskon opettaja Nestoriuksen hengessä kieltävät, "sillä se ei sovi järkeen". Helluntailaisten Muistoateria ei siis ole sama kristillinen Herran Pyhä Ehtoollinen kuin kristityillä, eikä kristitty saisi osallistua sille, sillä helluntailaisten Muistoateria kieltää Jumalan sanan ja järkeistää pyhän tapahtuman.

    Ed. kirjoittaja iskikin pilkassaan juuri konsenkraatiohetkeen, täys'osuma, sillä ilman konsenkraatiota, ei ole pelastusta.

    Helluntailaisuus on uskoksi naamioitua satanismia.
    .
    ..

    Oletteko todella uskossa?

    Äänestä

  • hellaripilkkaajille: kirjoitti:

    Hetkonen... oliko ed. kirjoittaja muka luterilainen? Kyllä luterilaisen tulisi tietää nämä asiat.

    Henkilö voi olla kirkon jäsen, mutta jos näin oleelliset opinkappaleet ovat hukassa, ei hän ole uskoltaan luterilainen. Sama konsenkraatio nimittäin tapahtuu myöskin ev.lut.messussa, mutta konsenkraatio ei ole aineellinen, vaan tapahtuu näkymättömässä uskonmaailmasssa.

    Äänestä

  • pilkkajille: kirjoitti:

    Jeesushan nyt vaan ei opettanut mistään muuntumisesta vaan Jeesus sanoi, tämä on minun ruumiini ja tämä on minun vereni. Onko se niin vaikea ymmärtää?

    Äänestä

  • vain lut. kirjoitti:

    Jeesushan nyt vaan ei opettanut mistään muuntumisesta vaan Jeesus sanoi, tämä on minun ruumiini ja tämä on minun vereni. Onko se niin vaikea ymmärtää?

    Onko se niin vaikea ymmärtää, että taikinaklimppi ja marjamehu ei ole lihaa ja verta?

    Äänestä

  • vain lut. kirjoitti:

    Jeesushan nyt vaan ei opettanut mistään muuntumisesta vaan Jeesus sanoi, tämä on minun ruumiini ja tämä on minun vereni. Onko se niin vaikea ymmärtää?

    Edelleen hyökkäät Jumalan sanaa vastaan. Uskonpa että sinussa on Legio.

    Matt.26:26 Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, SIUNASI, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; TÄMÄ on minun ruumiini".
    27 Ja hän otti maljan, KIITTI ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä KAIKKI;
    28 sillä TÄMÄ ON MINUN VERENI, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

    "Siunasi" ja "kiitti" olivat juutalaisen liturgian osia, näiden aikana leipä muuttui Hänen p. ruumiiksensa ja verekseen.

    Vieläkö herjaat?

    Äänestä

  • taikausko rehottaa kirjoitti:

    Onko se niin vaikea ymmärtää, että taikinaklimppi ja marjamehu ei ole lihaa ja verta?

    Lukisivatpa kristityt teidän jumalanpilkkaanne. Kai nuo tekstinne kohta poistetaan kun olette ensin saaneet riekkua satanismissanne.

    Äänestä

  • hellperkeleet kirjoitti:

    Lukisivatpa kristityt teidän jumalanpilkkaanne. Kai nuo tekstinne kohta poistetaan kun olette ensin saaneet riekkua satanismissanne.

    Tarkoitatko, että taikinaklimppi ja marjamehu on konkreettisesti lihaa ja verta?
    Kyllä vai ei?

    Äänestä

  • herjaajalle: kirjoitti:

    Edelleen hyökkäät Jumalan sanaa vastaan. Uskonpa että sinussa on Legio.

    Matt.26:26 Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, SIUNASI, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; TÄMÄ on minun ruumiini".
    27 Ja hän otti maljan, KIITTI ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä KAIKKI;
    28 sillä TÄMÄ ON MINUN VERENI, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

    "Siunasi" ja "kiitti" olivat juutalaisen liturgian osia, näiden aikana leipä muuttui Hänen p. ruumiiksensa ja verekseen.

    Vieläkö herjaat?

    Siis muuttui ihan konkreettisesti? Älä nyt naurata!

    Äänestä

  • taikausko rehottaa kirjoitti:

    Siis muuttui ihan konkreettisesti? Älä nyt naurata!

    Olisiko se Jumalalle jokin suurikin ihme, jos muuttaisi leivän ruumiiksi tai viinin vereksi?

    Äänestä

  • vain lut. kirjoitti:

    tode*
    "kävin evlut-kirkon aaton hartaudessa, josta en kyllä saanut mitään irti.
    Lisää samanlaisia hartauksia, niin enpä ihmettele, ettö kirkkosalit
    tyhjenevät entisestään."

    Olin myös aattoillan hartaudessa ev.lut. kirkossa ja naispappi toi vallan hyvin joulun sanoman esille puheissaan. Hyvä!

    tämä hartaus oli kyllä aika tavalla "yksitotinen". Samansuuntaista kommentointia kuulin kirkkopihalla parilta muulta kuulijalta. "Olipas aneemista" oli jonkun kommentti!

    Musiikkia olisin myös kaivannut perinteisen "Enkeli taivaan" lisäksi. Ehkäpä lama syö kirkkoa, eikä vapaaehtoisiakaan enää löydy kirkkokuoroihin, kun hartauksien määriä joulunakin on lisätty.

    Äänestä

  • taikausko rehottaa kirjoitti:

    Siis muuttui ihan konkreettisesti? Älä nyt naurata!

    ei muuttunut konkreettisesti, eikä muutu nytkään. Jeesus vuodatti verensä kerran Golgatan keskimmäisellä ristillä, ja sen jälkeen veri on vain symboliikkaa.

    Äänestä

  • tode* kirjoitti:

    ei muuttunut konkreettisesti, eikä muutu nytkään. Jeesus vuodatti verensä kerran Golgatan keskimmäisellä ristillä, ja sen jälkeen veri on vain symboliikkaa.

    Mutta kyllä Jeesus sen ehtoollisen asetti. Se on Raamatun totuus.

    Äänestä

  • tode* kirjoitti:

    ei muuttunut konkreettisesti, eikä muutu nytkään. Jeesus vuodatti verensä kerran Golgatan keskimmäisellä ristillä, ja sen jälkeen veri on vain symboliikkaa.

    Kiellät Jeesuksen oman sanan: tämä ON minun vereni.
    Nestoriolais-helluntailaiset järkeilijät kieltävät kyseessä VOIVAN olla Jeesuksen veren.

    Jeesus ei sanonut sanaakaan "symboolista", tuo on valheitanne.

    Vain Kristuksen ruumiissa ja veressä on pelastus. Tämän te kiellätte, tätä vastaan herjaten hyökkäätte:

    Matt. 26:28
    sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

    Mark. 14:24
    Ja hän sanoi heille: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monen edestä.

    Joh. 6:54
    Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

    Joh. 6:55
    Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.

    Joh. 6:56
    Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
    .

    Äänestä

  • joopa kirjoitti:

    Mutta kyllä Jeesus sen ehtoollisen asetti. Se on Raamatun totuus.

    asetti, asetti, mutta onko ehtoollinen armonväline, on toinen juttu. Raamattu ei opeta, että verta nauttimalla ja lihaa syömällä synnit eivät tule kuitatuiksi.

    Äänestä

  • tode* kirjoitti:

    asetti, asetti, mutta onko ehtoollinen armonväline, on toinen juttu. Raamattu ei opeta, että verta nauttimalla ja lihaa syömällä synnit eivät tule kuitatuiksi.

    niin, siis että

    Raamattu ei opeta, että synnit kuitataan verta nauttimalla ja lihaa syömällä.

    Äänestä

  • eipä56 kirjoitti:

    Olisiko se Jumalalle jokin suurikin ihme, jos muuttaisi leivän ruumiiksi tai viinin vereksi?

    Sitä en tiedä, olisiko se suuri vai pieni ihme, mutta sen tiedän, että taikinaklimppi ja merjamehu ei ole lihaa ja verta.
    Jos et usko minua, voit lähettää näytteet VTT:n tutkimuslaitokseen, niin katsotaan sit mitä ne sisältävät.

    Äänestä

  • pyhä sana kirjoitti:

    Kiellät Jeesuksen oman sanan: tämä ON minun vereni.
    Nestoriolais-helluntailaiset järkeilijät kieltävät kyseessä VOIVAN olla Jeesuksen veren.

    Jeesus ei sanonut sanaakaan "symboolista", tuo on valheitanne.

    Vain Kristuksen ruumiissa ja veressä on pelastus. Tämän te kiellätte, tätä vastaan herjaten hyökkäätte:

    Matt. 26:28
    sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

    Mark. 14:24
    Ja hän sanoi heille: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monen edestä.

    Joh. 6:54
    Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

    Joh. 6:55
    Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.

    Joh. 6:56
    Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
    .

    1 Kor. 11
    23. Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,
    24. kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; TEHKÄÄ TÄMÄ MINUN MUISTOKSENI".
    25. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, TEHKÄÄ SE MINUN MUISTOKSENI".

    Luuk. 22
    17. Ja hän otti maljan, kiitti ja sanoi: "Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne.
    18. Sillä minä sanon teille: tästedes minä en juo viinipuun antia, ennenkuin Jumalan valtakunta tulee."
    19. Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. TEHKÄÄ SE MINUN MUISTOKSENI."
    20. Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.

    Ehtoollista vietetään Jeesuksen käskyn mukaisesti hänen ristinkuolemansa muistoksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

*W* kirjoitti:

Uutisissa kerrottiin että noin 6% suomalaisista kävi joulukirkissa eilen. Mietin, kuinkakohan moni heistä uskovat Jumalaan ja kuinka mini käy perinteen takia. Meidän seurueessa oli yhdeksän henkilöä, joista yksi sanoo uskovansa Jumalaan. Itse en usko, mutta käyn silti mielellään joulukirkossa, vanhan perinteen vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu