Japanissa ihmetellään lasten kilpirauhassyöpien lisääntymistä. Syytä ei tiedetä -eikä lähihistoriassa ole tapahtunut mitään sellaista, joka olisi voinut aiheuttaa lisääntyvät syövät. Epidemia tullee jäämään mysteeriksi.
Uusi tutkimus USA:sta on löytänyt merkittävän määrän muutoksia lasten kilpirauhasissa Kaliforniassa, Syytä ei tietenkään tiedetä, mutta siellä epäillään yhdeksi tekijäksi Fukushiman ydinonnettomuutta. Tämä syy on toki kaukaa haettu, koska onhan UNSCEAR ilmoittanut, että Fukushimalla ei tule olemaan terveydellisiä vaiktutuksia - edes Japanissa, saatikka sitten USA:ssa.
http://www.theecologist.org/News/news_analysis/2164974/fukushima_fallout_damaged_thyroid_glands_of_california_babies.html
Mystinen syöpäepidemia - syytä ei tiedetä
56
300
Vastaukset
- nuorukainen_1
Paljonko sinne USA:n puolelle sitä ilmasta tullutta laskeumaa Fukushimasta on tullut? Jos aiheuttaa tuota, niin miten voi olla niin vähäistä kuten jotkut on kirjoittaneet? Toiset taas, mm. Amerikassa kirjoittaa, että laskeumat ei ole olleet mitään vähäpätöisiä siellä. Miten on?
- 13+1
Ei ole kuin puolisen vuotta, kun uutisoitiin, että Kaliforniassa kuolee paljon hevosia aivan yllättäen. Cesium on myrkkyä selkärankaisten sydämille ja hevonen on sille erityisen herkkä. Kasvissyöjä se saa ruokansa mukana mahdolliset cesiumit sisäänsä.
Vaan eihän sitä mitään laskeumaa tullut kuulemma Japanista. Muuten vain Tyyni Valtameri kuolee (toki tuleehan sinne Kolumbiajoesta Hanfordin jätteetkin) ja USA:n länsirannikolla tapahtuu kaikenlaista omituista. Meilläkin säteilymittarit sekoilee aina joskus oudosti... - 8+16
13+1 kirjoitti:
Ei ole kuin puolisen vuotta, kun uutisoitiin, että Kaliforniassa kuolee paljon hevosia aivan yllättäen. Cesium on myrkkyä selkärankaisten sydämille ja hevonen on sille erityisen herkkä. Kasvissyöjä se saa ruokansa mukana mahdolliset cesiumit sisäänsä.
Vaan eihän sitä mitään laskeumaa tullut kuulemma Japanista. Muuten vain Tyyni Valtameri kuolee (toki tuleehan sinne Kolumbiajoesta Hanfordin jätteetkin) ja USA:n länsirannikolla tapahtuu kaikenlaista omituista. Meilläkin säteilymittarit sekoilee aina joskus oudosti...Sitikka lukenut taas huuhaa-Newsiä.
- Fukuaka
8+16 kirjoitti:
Sitikka lukenut taas huuhaa-Newsiä.
Purutupakka aiheuttaa myös syöpää ja muutakin varsinkin 6 km päässä voimalasta.Magneettikenttä saa sen aikaan.
- kjkl
13+1 kirjoitti:
Ei ole kuin puolisen vuotta, kun uutisoitiin, että Kaliforniassa kuolee paljon hevosia aivan yllättäen. Cesium on myrkkyä selkärankaisten sydämille ja hevonen on sille erityisen herkkä. Kasvissyöjä se saa ruokansa mukana mahdolliset cesiumit sisäänsä.
Vaan eihän sitä mitään laskeumaa tullut kuulemma Japanista. Muuten vain Tyyni Valtameri kuolee (toki tuleehan sinne Kolumbiajoesta Hanfordin jätteetkin) ja USA:n länsirannikolla tapahtuu kaikenlaista omituista. Meilläkin säteilymittarit sekoilee aina joskus oudosti...Säteilymittarit reagoivat maapallon ketjureaktioihin. Nuita lataa atomivoimaloista ulosvirtaavat säteilyt.
- Kauheeeta
Eikä siinä vielä kaikki. Fukushiman jodi-131 aiheutti lähes 50 % lapsikuolleisuuden lisäyksen Philadelpiassa! http://www.youtube.com/watch?v=ixfH9ZXc8tQ
- 2+16
Tuossa linkissä on selitys miten Mangano huijasi TV-kanavia Philadelfian lapsikuolleisuutta koskevalla "tutkimuksellaan". USAssa Mangano&Sherman alkavat olla naurunalaisia mutta Suomessa kelpaavat täydestä kuin väärä raha.
- 2+16
2+16 kirjoitti:

Se linkki unohtui http://nuclearpoweryesplease.org/blog/2011/06/19/more-bullshit-from-joseph-mangano-take-2/ .
- Anastasia2
Eikös ydinvoimaloiden lähellä ole selittämättömiä syöpätapauksia, monessa paikkaa maailmalla? Yhdeksi syyksi on veikattu, että se johtuu vain siitä, että ydonvoimaloiden väitetään aiheuttavan syöpää, ja joka siihen iskoopi, saa syövän herkemmin. Ei ydinvoimaloista oikeasti mitään syöpäsäteilyä karkaile. Vai mitä mieltä olette?
- nuorukainen_1
No mä en tiedä, mutta kiinnostais mitä tässä linkin jutussa sanotaan?
http://www.frankmckinnon.com/plutonium.htm
Osaako joku kertoa? Jos ymärtää tuosta jotain. - ...
ei ydinvoimalan lähellä ole sen enempää syöpätapauksia kuin muuallakaan.
- nuorukainen_70 v
nuorukainen_1 kirjoitti:
No mä en tiedä, mutta kiinnostais mitä tässä linkin jutussa sanotaan?
http://www.frankmckinnon.com/plutonium.htm
Osaako joku kertoa? Jos ymärtää tuosta jotain.Minun heikolla kielitaidollanikin (nuoruudessani en saanut oppia ulkomaan kieliä) tuo vaikuttaa varsinaiselta selkoenglannilta. Kopioin sen ja tallensin; luen sitten kokonaan kun ehdin.
Nuo tiedot on koottu viime vuosituhannella eikä ihan äsken sittenkään. Paljon on tapahtunut sen jälkeen ja monta asiaa pitäisi päivittää nykytilanteen mukaisiksi. Varmaan on päivitettykin, mutta tuskin julkaistu.
Sain joskus 1950-1960 -lukujen vaihteessa muitten ikäisteni mukana selittämättömiä pitkäkestoisia nenäverenvuotoja Pohjois-Suomessa. Samoin joskus 1980 -luvun lopulla Etelä-Suomessa. Nyt vasta on ulkomaisilta sivuilta selvinnyt, että nenäverenvuoto on ensimmäinen merkki säteilysairaudesta. Nenän limakalvot alkavat vuotamaan säteilevän aineen sinne kulkeuduttuaan aiheuttamien tuhojen takia.
Varhemmin tehtiin pommikokeita Novaja Zemljalla ym, sitten pössähti Tsernobyl. Kokokehomittauksista sai 1980 -luvulla täysin selville, kuka oli kotoisin Pohjois-Suomesta ja kuka ei. Minua ei mitattu vaikka pyysin.
Toinen varhainen säteilysairauden merkki on metallin maku suussa. Säteilevä saaste vahingoittaa suun limakalvoja jolloin ne alkavat vuotaa verta. Veren rauta maistuu metallille.
Jouluaattona naapurin vanha pariskunta tarjosi yksineläjälle jouluaterian. Hyvää oli ja riittävästi. Sitten illalla monen tunnin päästä minulle tuli verenvuotoa suuhun. Ei voimakasta, mutta kuitenkin aika lailla ja aika pitkään. Tuli vain mieleen, että olikohan jossakin ruuassa jotakin säteilevää. Meillähän ei tiettävästi seurata mitenkään ruokien eikä muittenkaan säteilytasoja, poikkeuksena metalliromu.
Valitettavasti säteilymittarini paristo sanoi yhteistyösopimuksen irti enkä pystynyt mittaamaan, josko minulla edes jotain säteilisi. Vaikka ei se muuta kuin gammaa ja röntgeniä pystykään mittaamaan.
Sisällä asunnossa klinkkerilattia säteilee noin 1,5 -kertaisesti sen mikä on ulkona tavallinen tausta. - nuorukainen_1
nuorukainen_70 v kirjoitti:
Minun heikolla kielitaidollanikin (nuoruudessani en saanut oppia ulkomaan kieliä) tuo vaikuttaa varsinaiselta selkoenglannilta. Kopioin sen ja tallensin; luen sitten kokonaan kun ehdin.
Nuo tiedot on koottu viime vuosituhannella eikä ihan äsken sittenkään. Paljon on tapahtunut sen jälkeen ja monta asiaa pitäisi päivittää nykytilanteen mukaisiksi. Varmaan on päivitettykin, mutta tuskin julkaistu.
Sain joskus 1950-1960 -lukujen vaihteessa muitten ikäisteni mukana selittämättömiä pitkäkestoisia nenäverenvuotoja Pohjois-Suomessa. Samoin joskus 1980 -luvun lopulla Etelä-Suomessa. Nyt vasta on ulkomaisilta sivuilta selvinnyt, että nenäverenvuoto on ensimmäinen merkki säteilysairaudesta. Nenän limakalvot alkavat vuotamaan säteilevän aineen sinne kulkeuduttuaan aiheuttamien tuhojen takia.
Varhemmin tehtiin pommikokeita Novaja Zemljalla ym, sitten pössähti Tsernobyl. Kokokehomittauksista sai 1980 -luvulla täysin selville, kuka oli kotoisin Pohjois-Suomesta ja kuka ei. Minua ei mitattu vaikka pyysin.
Toinen varhainen säteilysairauden merkki on metallin maku suussa. Säteilevä saaste vahingoittaa suun limakalvoja jolloin ne alkavat vuotaa verta. Veren rauta maistuu metallille.
Jouluaattona naapurin vanha pariskunta tarjosi yksineläjälle jouluaterian. Hyvää oli ja riittävästi. Sitten illalla monen tunnin päästä minulle tuli verenvuotoa suuhun. Ei voimakasta, mutta kuitenkin aika lailla ja aika pitkään. Tuli vain mieleen, että olikohan jossakin ruuassa jotakin säteilevää. Meillähän ei tiettävästi seurata mitenkään ruokien eikä muittenkaan säteilytasoja, poikkeuksena metalliromu.
Valitettavasti säteilymittarini paristo sanoi yhteistyösopimuksen irti enkä pystynyt mittaamaan, josko minulla edes jotain säteilisi. Vaikka ei se muuta kuin gammaa ja röntgeniä pystykään mittaamaan.
Sisällä asunnossa klinkkerilattia säteilee noin 1,5 -kertaisesti sen mikä on ulkona tavallinen tausta.Kiitos viestistä! Oli itselle paljon uutta tietoa.
Osaan kyllä englantia kohtalaisesti. Varsinaista kielipäätä ei ole. Lähinnä kysymys on siitä, että en ole ydinasiantuntija, joten olisin tiedustellut mitä kaikki nuo luvut kertoo saastuneisuus tilanteesta mainituilla alueila? Kuinka vakavista saastumisesta mainituilla alueilla on kysymys?
Siellähän mainittiin mm.
"Plutonium-238 and plutonium-239 plutonium-240 concentrations in sediments collected between 1986-88 from the river Elbe ranged from 22-39 and 159-181 mBq/kg, respectively(6)".
What is the conclusion? - Fukuaka
nuorukainen_1 kirjoitti:
Kiitos viestistä! Oli itselle paljon uutta tietoa.
Osaan kyllä englantia kohtalaisesti. Varsinaista kielipäätä ei ole. Lähinnä kysymys on siitä, että en ole ydinasiantuntija, joten olisin tiedustellut mitä kaikki nuo luvut kertoo saastuneisuus tilanteesta mainituilla alueila? Kuinka vakavista saastumisesta mainituilla alueilla on kysymys?
Siellähän mainittiin mm.
"Plutonium-238 and plutonium-239 plutonium-240 concentrations in sediments collected between 1986-88 from the river Elbe ranged from 22-39 and 159-181 mBq/kg, respectively(6)".
What is the conclusion?Tuo jouluaaton tapaus selvisi.Syynä oli liian kauan säilytetty hehkuviina.
- 7+13
Tuon Laten avausviestissä mainitun tutkimuksen tekijät ovat Joe Mangano ja Janette Sherman, tunnettuja hahmoja USAn ydinvoiman vastaisessa liikkeessä. Nykyinen tutkimustulos on aika vaatimaton heidän aiempiin saavutuksiinsa verrattuna. Vuonna 2011 he havaitsivat peräti 35 % lapsikuolleisuuden lisäyksen USA eräissä kaupungeissa http://nuclearpoweryesplease.org/blog/2011/06/17/shame-on-you-janette-sherman-and-joseph-mangano/. Tosin he jäivät kiinni vilpistä eli he olivat poimineet vain dataa joka sopii heidän väitteeseensä. Viheruskovaisilla tarkoitus pyhittää keinot!
- Hiilinielu
Miksi tuollaista sitten tänne laitetaan muka totena? Onko vastustaminen näin alhaista?
- GP kokopäiväinen
Hiilinielu kirjoitti:
Miksi tuollaista sitten tänne laitetaan muka totena? Onko vastustaminen näin alhaista?
Sanoppas muuta.Luulisi kokopäiväiseksi palkatulla olevan asiallisempaakin tekemistä kuin väsätä 5 viestin sarja itselleen vastaten.
- ei sen kummempaa
GP kokopäiväinen kirjoitti:
Sanoppas muuta.Luulisi kokopäiväiseksi palkatulla olevan asiallisempaakin tekemistä kuin väsätä 5 viestin sarja itselleen vastaten.
Koittakaa kestää.
stuxnet joululomalla, Late päivystävänä gp-spämmääjänä. - Grrrrrrrrrrrrr r
ei sen kummempaa kirjoitti:
Koittakaa kestää.
stuxnet joululomalla, Late päivystävänä gp-spämmääjänä.Sama henkilö kyseessä.
- Perunanenä
Hiilinielu kirjoitti:
Miksi tuollaista sitten tänne laitetaan muka totena? Onko vastustaminen näin alhaista?
Miksikö?
No siksi, että saataisiin ydinvoimaan kriittisesti suhtautuvat epäilyn ja naurun alaisiksi. Niinhän tällä palstalla asiallisiin kirjoituksiinkin maksetut provokaattorit puuttuvat.
Onko tuo edes vaikea ymmärtää? - Fukuaka
Perunanenä kirjoitti:
Miksikö?
No siksi, että saataisiin ydinvoimaan kriittisesti suhtautuvat epäilyn ja naurun alaisiksi. Niinhän tällä palstalla asiallisiin kirjoituksiinkin maksetut provokaattorit puuttuvat.
Onko tuo edes vaikea ymmärtää?Ei ole.Greenpeacen kokopäiväisesti palkatuista toinen on pakkolomalla.Kyseessä ei ole työnantajan määräämä pakkoloma, vaan palstalle ahmitut erilaiset sairaudet.
- K.Late
"No mä en tiedä, mutta kiinnostais mitä tässä linkin jutussa sanotaan?
http://www.frankmckinnon.com/plutonium.htm
Osaako joku kertoa? Jos ymärtää tuosta jotain."
Tuossa näyttäisi olevan tutkittua tietoa ilmeisesti normiydinvoimalan päästöistä. Äkkiseltään ei mitään uutta ja yllättävää.- 5+14
Todellisuudessa tuossa raportoidaan vain ympäristöstä mitattuja plutoniumpitoisuuksia. Ja valtaosin ne ovat peräisin ilmakehässä tehdyistä ydinasekokeista, joista levisi ilmakehään kaikkiaan noin 5000 kg plutoniumia. Jotkut mittaustulokset liittyvät ydinaseiden valmistuslaitoksiin. Usean artikkelin alussa todetaan että Pu-239 ja Pu-240 isotooppeja ei voi erottaa vaan ne raportoidaan yhdessä. Tosiasiassa ne voidaan kyllä erottaa, esim. Fukushimassa on tehty niin, mutta se on analyyttisesti vaikeampaa. Erottamalla voitaisiin todeta päästön pääasiallinen lähde sillä ydinasepäästöt koostuvat lähes yksinomaan 239 isotoopista.
Eli tuossa on saksittu plutoniumin ympäristömäärityksiä, koottu ne ja otsikoitu kooste ydinvoimalaitosten päästöiksi. Kyseessä on siis törkeä väärennös. Tekijä näyttää olevan joku Frank McKinnon, katkeroitunut tyyppi joka käy yhden miehen sotia eri tahoja vastaan. - open hammer
5+14 kirjoitti:
Todellisuudessa tuossa raportoidaan vain ympäristöstä mitattuja plutoniumpitoisuuksia. Ja valtaosin ne ovat peräisin ilmakehässä tehdyistä ydinasekokeista, joista levisi ilmakehään kaikkiaan noin 5000 kg plutoniumia. Jotkut mittaustulokset liittyvät ydinaseiden valmistuslaitoksiin. Usean artikkelin alussa todetaan että Pu-239 ja Pu-240 isotooppeja ei voi erottaa vaan ne raportoidaan yhdessä. Tosiasiassa ne voidaan kyllä erottaa, esim. Fukushimassa on tehty niin, mutta se on analyyttisesti vaikeampaa. Erottamalla voitaisiin todeta päästön pääasiallinen lähde sillä ydinasepäästöt koostuvat lähes yksinomaan 239 isotoopista.
Eli tuossa on saksittu plutoniumin ympäristömäärityksiä, koottu ne ja otsikoitu kooste ydinvoimalaitosten päästöiksi. Kyseessä on siis törkeä väärennös. Tekijä näyttää olevan joku Frank McKinnon, katkeroitunut tyyppi joka käy yhden miehen sotia eri tahoja vastaan.melkein kaikki ydinasematariaalit on ydinvoimaloista lähtöisin.
- 8+17
open hammer kirjoitti:
melkein kaikki ydinasematariaalit on ydinvoimaloista lähtöisin.
Potaskaa. Ydinaseplutonium tuotetaan reaktoreissa mutta erityisissä sellaisissa, joita ei käytetä energiantuotantoon.
- 20+11
8+17 kirjoitti:
Potaskaa. Ydinaseplutonium tuotetaan reaktoreissa mutta erityisissä sellaisissa, joita ei käytetä energiantuotantoon.
Paitsi Tsernobyl-tyyppiset. Niitä käytetään molempiin. Siis sähkön ja plutoniumin tuotantoon. Ja saa sitä aseplutoniumia tavallisestakin voimalan polttoaineesta, mutta polttoaine ei saisi olla liian kauaa reaktorissa vaan se pitää vaihtaa aina vähän väliä. Kuinka tiheään, sitä en tiedä.
Pitkään poltetussa polttoaineessa syntyvä plutonium muuttuu asekäyttöön sopimattomaksi isotoopiksi. Tsernobyl-tyyppisissä polttoaineen vaihto onnistuu käynnin aikana. Samoin ilmeisesti eräissä muissakin tyypeissä. - 3+8
20+11 kirjoitti:
Paitsi Tsernobyl-tyyppiset. Niitä käytetään molempiin. Siis sähkön ja plutoniumin tuotantoon. Ja saa sitä aseplutoniumia tavallisestakin voimalan polttoaineesta, mutta polttoaine ei saisi olla liian kauaa reaktorissa vaan se pitää vaihtaa aina vähän väliä. Kuinka tiheään, sitä en tiedä.
Pitkään poltetussa polttoaineessa syntyvä plutonium muuttuu asekäyttöön sopimattomaksi isotoopiksi. Tsernobyl-tyyppisissä polttoaineen vaihto onnistuu käynnin aikana. Samoin ilmeisesti eräissä muissakin tyypeissä.Todellisuudessa Neuvostoliitolla/Venäjällä oli plutoniumin tuotantoon tarkoitetut grafiittihidasteiset reaktorit (yhteensä toistakymmentä) Tsheljabinskin, Tomskin ja Krasnojarskin lähistöllä. Energiantuotantoon tarkoitettujen RBMK-reaktoreiden käytettyä polttoainetta ei ole koskaan jälleenkäsitelty http://sovietologist.blogspot.fi/2008/04/rbmk-reactors-and-weapons-grade.html.
- 20+11
3+8 kirjoitti:
Todellisuudessa Neuvostoliitolla/Venäjällä oli plutoniumin tuotantoon tarkoitetut grafiittihidasteiset reaktorit (yhteensä toistakymmentä) Tsheljabinskin, Tomskin ja Krasnojarskin lähistöllä. Energiantuotantoon tarkoitettujen RBMK-reaktoreiden käytettyä polttoainetta ei ole koskaan jälleenkäsitelty http://sovietologist.blogspot.fi/2008/04/rbmk-reactors-and-weapons-grade.html.
"RBMK-reaktoreiden käytettyä polttoainetta ei ole koskaan jälleenkäsitelty"
Jos noin on, niin sitten Neuvostoliiton atomiasiantuntijat ovat valehdelleet minulle.
Vale vastaan vale? - 2+12
20+11 kirjoitti:
"RBMK-reaktoreiden käytettyä polttoainetta ei ole koskaan jälleenkäsitelty"
Jos noin on, niin sitten Neuvostoliiton atomiasiantuntijat ovat valehdelleet minulle.
Vale vastaan vale?Fakta on että Tsheljabinskissa, Tomskissa ja Krasnojarskissa oli pitkälti toistakymmentä plutoniumintuotantoreaktoria, useimmat rakennettu aiemmin kuin ensimmäinenkään RBMK-reaktori. Ei Neuvostoliitolla ollut tarvetta tuottaa plutoniumia RBMK-reaktoreilla. Nuo sotilasreaktorit olivat salaisia, monet siviilipuolen asiantuntijatkaan eivät tienneet niistä. Eli he eivät välttämättä valehdelleet, eivät vaan tienneet riittävästi asioista.
- 2+12
2+12 kirjoitti:
Fakta on että Tsheljabinskissa, Tomskissa ja Krasnojarskissa oli pitkälti toistakymmentä plutoniumintuotantoreaktoria, useimmat rakennettu aiemmin kuin ensimmäinenkään RBMK-reaktori. Ei Neuvostoliitolla ollut tarvetta tuottaa plutoniumia RBMK-reaktoreilla. Nuo sotilasreaktorit olivat salaisia, monet siviilipuolen asiantuntijatkaan eivät tienneet niistä. Eli he eivät välttämättä valehdelleet, eivät vaan tienneet riittävästi asioista.
Tuohon voi vielä lisätä ettei Neuvostoliitolla ollut jälleenkäsittelylaitosta jossa olisi voinut käsitellä RBMK-polttoainetta. Majakin siviilipuolen laitos on räätälöity vain VVER-440-polttoaineelle, ei edes VVER-1000 polttoaineen käsittely ole mahdollista. Plutoniumtuotantoreaktoreiden polttoainepanokset ovat suuren munan kaltaisia, ne kulkevat polttoainekanavassa ylhäältä alas kuukauden parin kuluessa ja toimitetaan sen jälkeen jälleenkäsittelyyn.
- Salaisuuksia riittää

Eivät tienneet? Ja silti kertoivat, että RBMK:n polttoaineesta saatiin aseplutoniumia? Ristiriitaista, sanoisin. Ja kuka tietää, mitä RBMK:n käytetylle polttoaineelle lopultakin tehtiin ja mitä ei?
- Fukuaka
2+12 kirjoitti:
Tuohon voi vielä lisätä ettei Neuvostoliitolla ollut jälleenkäsittelylaitosta jossa olisi voinut käsitellä RBMK-polttoainetta. Majakin siviilipuolen laitos on räätälöity vain VVER-440-polttoaineelle, ei edes VVER-1000 polttoaineen käsittely ole mahdollista. Plutoniumtuotantoreaktoreiden polttoainepanokset ovat suuren munan kaltaisia, ne kulkevat polttoainekanavassa ylhäältä alas kuukauden parin kuluessa ja toimitetaan sen jälkeen jälleenkäsittelyyn.
Päästöjen todellinen ja sitoutumaton syy selvinnyt.Liiallinen jouluruokien syönti.Näin yksinkertaisia on todelliset syyt.
- Hiili vie, hiili tuo
Mystisintä tuossa on se, että kaikki taudit puhkeaa torstaisin.Kuun kierrolla ei näy olevan vaikutusta.
- minä
Tutkimus: Fukushiman onnettomuus ei aiheuttanut terveysvaikutuksia
Fukushiman ydinvoimalasta levisi niin vähän säteilyä ympäristöön, että mitään havaittavia terveysvaikutuksia ei ole löydetty.
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/ymparisto/tutkimus fukushiman onnettomuus ei aiheuttanut terveysvaikutuksia/a906599?service=mobile&page=2- Hiili-Petteri
Miks meitä sitten pelotellaan ihan turhalla höpinällä? Kenen etuja sellainen ajaa?
- 7+1
Jo Adolf Hitler kuulemma sanoi, että jos valehtelet vähän niin kukaan ei usko. Jos valehtelet oikein roisisti, niin sinua uskotaan. Näin väitetään Stalininkin sanoneen.
En tiedä onko asia näin vai valehdellaanko tässäkin.
Meillä loppuivat kaikki ydinonnettomuuksien uutisoinnit Olkiluoto 3:n rakennushankkeen alkaessa. Työpaikoilla loppui kiertämästä ulkomaalaiset energiauutisia levittävät lehdet kokonaan samaan aikaan. Eikä nytkään pääse kuin pieni murto-osa uutisista mihinkään levitykseen Suomessa. Tälläkin palstalla palkatut provokaattorit kumoavat kaikki asialliset kirjoitukset tai ne poistetaan kokonaa. Asiaton roska ja väärät väitteet eivät poistu koskaan. Vaan näinhän palstan omistajan tarkoitus onkin. Syytä en kerro; jos niin tekisin niin tämä poistettaisiin ainakin sitten, ehkä jo muutenkin. Totuus on monelle kova pala... - 15+6
7+1 kirjoitti:
Jo Adolf Hitler kuulemma sanoi, että jos valehtelet vähän niin kukaan ei usko. Jos valehtelet oikein roisisti, niin sinua uskotaan. Näin väitetään Stalininkin sanoneen.
En tiedä onko asia näin vai valehdellaanko tässäkin.
Meillä loppuivat kaikki ydinonnettomuuksien uutisoinnit Olkiluoto 3:n rakennushankkeen alkaessa. Työpaikoilla loppui kiertämästä ulkomaalaiset energiauutisia levittävät lehdet kokonaan samaan aikaan. Eikä nytkään pääse kuin pieni murto-osa uutisista mihinkään levitykseen Suomessa. Tälläkin palstalla palkatut provokaattorit kumoavat kaikki asialliset kirjoitukset tai ne poistetaan kokonaa. Asiaton roska ja väärät väitteet eivät poistu koskaan. Vaan näinhän palstan omistajan tarkoitus onkin. Syytä en kerro; jos niin tekisin niin tämä poistettaisiin ainakin sitten, ehkä jo muutenkin. Totuus on monelle kova pala...Taidat kääntää asioita päälaelleen. Mitkä ovat ne asialliset kirjoitukset jotka poistetaan; Stuxnetin kymmeniä kertoja toistama propaganda? Ja eiköhän ne palkatut provokaattorit tule GP:n suunnalta.
Nykyään netti on pullollaan huuhaa-uutisia mm. Fukushimaan liittyen, sieltähän voi kukin ammentaa halunsa mukaan. Onneksi arvostetuimmat suomalaiset tiedotusvälineet ovat oppineet kriittisiksi ja harvemmin lankeavat niihin. Tässäkin ketjussa on osoitettu, miten Mangano&Sherman uunottivat amerikkalaisia TV-kanavia vilpillisillä "tutkimuksillaan".
Tässä ketjussa on myös tuo Tekniikka&talous-lehden uutinen 80 arvostetun asiantuntijan kannanotosta Fukushiman onnettomuuden seurauksista. Onko se sitä "asiatonta roskaa ja vääriä väitteitä"? - Fukuaka
15+6 kirjoitti:
Taidat kääntää asioita päälaelleen. Mitkä ovat ne asialliset kirjoitukset jotka poistetaan; Stuxnetin kymmeniä kertoja toistama propaganda? Ja eiköhän ne palkatut provokaattorit tule GP:n suunnalta.
Nykyään netti on pullollaan huuhaa-uutisia mm. Fukushimaan liittyen, sieltähän voi kukin ammentaa halunsa mukaan. Onneksi arvostetuimmat suomalaiset tiedotusvälineet ovat oppineet kriittisiksi ja harvemmin lankeavat niihin. Tässäkin ketjussa on osoitettu, miten Mangano&Sherman uunottivat amerikkalaisia TV-kanavia vilpillisillä "tutkimuksillaan".
Tässä ketjussa on myös tuo Tekniikka&talous-lehden uutinen 80 arvostetun asiantuntijan kannanotosta Fukushiman onnettomuuden seurauksista. Onko se sitä "asiatonta roskaa ja vääriä väitteitä"?Siellähän ne ovat.Kun heidän viestintäpäällikkönsä paljasti kokopäiväiseksi palkatuista henkilöistä niin osalla järjestöpolitrukeista meni löysät******. Ei tainnut haastattelu olla kaan sovittu porukan kesken.
- Uraani Uskova
POSIVAN pojut sanoivat että ydinvoima on puhdasta kuin erämaalähteenvesi. Ja minä uskon sen.
- Kesälaakso
"...puhdasta kuin erämaalähteenvesi" Talvivaaran vieressä.
- kirvesmies.
Kesälaakso kirjoitti:
"...puhdasta kuin erämaalähteenvesi" Talvivaaran vieressä.
Osuit suoraan 8" naulankantaan.
- syömäepidemia
HuuhaaNews tiedottaa, että salaperäinen syömäepidemia on raivonnut joulunpyhinä kautta koko maailman.
Tuhansia ihmisiä on kuollut sydänhalvauksiin ja muihin syömäepidemian aiheuttamiin vaivoihin.
Arto laurin mukaan syömäepidemian aiheuttajana on ydinvoimaloiden beetasoihdut, joita voi nähdä varsinkin uuden vuoden aattoiltana taivaalla ympäri maata.- pinkki pantteri
Toivottavasti sisäasiainministeriö ei pilaa valoshowta tyhmillä haittavaloilla.
- K.Late
"Tässä ketjussa on myös tuo Tekniikka&talous-lehden uutinen 80 arvostetun asiantuntijan kannanotosta Fukushiman onnettomuuden seurauksista. Onko se sitä "asiatonta roskaa ja vääriä väitteitä"?"
Pikkuisen pelottavaa tämä on. Asiantuntija ei lähtisi vielä kahden ja puolen vuoden jälkeen varmuudella väittämään seurauksista, ellei hän varmuudella tietäisi, että ennenaikaisesti tehty arvio tulee jäämään viralliseksi totuudeksi. Oliko vähän monimutkaista?
1996 IAEA julisti, että kaikki Tsernobyltutkimukset voidaan lopettaa, koska alueella ei ole esiintynyt kuin vähäinen määrä kilpirauhassyöpää. Suuren tutkimuskiinnostuksen vuoksi kuitenkin jouduttiin perustamaan ns Tsernobyl-foorumi, jota työllisti ilmeisesti kaikkein eniten tutkimusten työntäminen silppuriin.
Tämä kyseinen Tsernobyl-foorumi on nyt suunnilleen sama, kuin nuo mainitut "80 alan arvostettua asiantuntijaa".
Eli syöpäepidemiat jäävät mysteereiksi. Niiden syytä ei tiedetä.- 14+18
Tuon asiantuntijafoorumi on tarkastellut Fukushimasta aiheutuneita säteilyannoksia ja tehnyt ennusteensa siltä pohjalta, soveltaen hyväksyttyjä säteilyannos-terveysvaikutusvasteita.
Merkittävin asia sisältyy mielestäni tuon T&T-artikkelin viimeiseen virkkeeseen: "Monet japanilaiset kuitenkin pelkäävät sairastuvansa Fukushiman saastuttaman ruoan vuoksi, eivätkä asiantuntijat odota raportin vähentävän merkittävästi näitä pelkoja." Hyvä jos se jäisi vain pelkoon mutta pelosta aiheutuu usein myös psykosomaattisia sairauksia. Fukushimasta aiheutuville säteilyannoksille ei voi enää paljon tehdä mutta psykosomaattisille vaikutuksille voidaan. Japanissa käydään kovaa kädenvääntöä ydinvoiman käyttöönotosta uudelleen ja sen vastustajat käyttävät aseena pelottelua, mikä on nähtävissä nettitarjonnassa. - Fukuaka
14+18 kirjoitti:
Tuon asiantuntijafoorumi on tarkastellut Fukushimasta aiheutuneita säteilyannoksia ja tehnyt ennusteensa siltä pohjalta, soveltaen hyväksyttyjä säteilyannos-terveysvaikutusvasteita.
Merkittävin asia sisältyy mielestäni tuon T&T-artikkelin viimeiseen virkkeeseen: "Monet japanilaiset kuitenkin pelkäävät sairastuvansa Fukushiman saastuttaman ruoan vuoksi, eivätkä asiantuntijat odota raportin vähentävän merkittävästi näitä pelkoja." Hyvä jos se jäisi vain pelkoon mutta pelosta aiheutuu usein myös psykosomaattisia sairauksia. Fukushimasta aiheutuville säteilyannoksille ei voi enää paljon tehdä mutta psykosomaattisille vaikutuksille voidaan. Japanissa käydään kovaa kädenvääntöä ydinvoiman käyttöönotosta uudelleen ja sen vastustajat käyttävät aseena pelottelua, mikä on nähtävissä nettitarjonnassa.Sitähän nuo kokpäiväpalkatut tekevät ja siitä heille maksetaan.
- K.Late
Psykosomaattisia vaikutuksia käytetään tekosyynä tutkimusten salailuun ja tiedotuksen blokkaamiseen. Tehokkaampaa väestönsuojelua olisi avoimuus ja sen tosiasian kertominen, ettei lapsiperheiden kannata palata saastuneille alueille, sienet on ryöpättävä kunnolla, kalan ja muiden luonnontuotteiden syöntiä on tarvittaessa rajoitettava jne jne.
Säteilyn yksi ominaisuuksista on se, että se aheuttaa pelkoa. Se on pakko hyväksyä ja saattaa lopulta koitua ihmislajin terveydeksi. Stressi ja pelko on niitä asioita, joita ydinvoimasta joutuu maksamaan. Säteilyvaaran lisäksi.- Mukaan tottakin
Ei pistorasiasta saatavaa sähköä tarvitse pelätä, kunhan toimii järkevän ajattelun puitteissa.Nykyiset kotitalouksien sähkökäyttöiset laitteet ovat pääosiltaan luotettavia eivätkä kysele missä sähkö on tuotettu.Ajoittain tulee markkinoille viallisia laitteita jotka pian poistetaan takaisinostoina.Määrätyt sienet on aina ryöpättävä poimintapaikasta riippumatta.Näin on tehty Suomessakin vuosisatoja.
- 19+14
Luulen että Japanissa on aika vähän niitä jotka syövät paljon itse pyydettyä kalaa tai kerättyjä sieniä, enemmänkin ovat kaupallisten elintarvikkeiden varassa. Marketeissa on siellä kuulemma säteilynmittauspisteet joissa voi mitata ostamiansa tuotteita. Ja elintarvikkeiden raja-arvot ovat alemmat kuin esim. EUssa. Mutta ei se säteilylukema vielä tavalliselle japsille mitään kerro, jos netissä toitotetaan että kaikki Tyynenmeren elävät ovat pahasti saastuneita niin helposti uskoo siihen.
- Kalastusalus
19+14 kirjoitti:

Eipä tule ryöstökalastetuksi kuten Eu:n alueella ja afrikan rannikoilla. Voipi olla onni, että kalakanta säästyy tällä epäluulolla.
- 17+10
Tulee mieleen tilanne 60-luvun alkupuolella Lapissa. Ydinasekokeiden seurauksena poronlihan cesiumpitoisuus oli noussut niin korkeaksi että nykyisillä kriteereillä sen syönti olisi ilman muuta pitänyt kieltää. Poronhoitajien kehon cesiumpitoisuus oli luokkaa 50 000 Bq eli yli kymmenkertainen verrattuna suomalaisten kehon keskimääräiseen cesiumpitoisuuteen Tshernobylin jälkeen. Kielto olisi merkinnyt merkittävän elinkeinon häviämistä Lapissa.
Yli 50 vuotta myöhemmin tiedämme että lappilaisilla paljon poronlihaa syövillä ihmisillä esiintyy vähemmän syöpää kuin suomalaisilla keskimäärin. Voi olla että asiaan vaikuttavat perinnölliset tekijät mutta voidaan sanoa että 60-luvulla tehty arviointi oli oikea.- 17+10
Tuossa vielä linkki edelliseen viestiin http://www.cancer.fi/syoparekisteri/tutkimus/ydinkokeiden-radioaktiivinen-las/
- K.Late
"Yli 50 vuotta myöhemmin tiedämme että lappilaisilla paljon poronlihaa syövillä ihmisillä esiintyy vähemmän syöpää kuin suomalaisilla keskimäärin. Voi olla että asiaan vaikuttavat perinnölliset tekijät mutta voidaan sanoa että 60-luvulla tehty arviointi oli oikea."
Arviointi oli lähinnä arvaus ja tilastokikkailua. Koska meillä on syöpärekisteri vasta 60-luvulta, niin emme voi tietää, miten paljon lappalaisilla oli syöpää ennen sitä. Todellisuudessa lapin väestön syöpämäärät ovat voineet kaksinkertaistua, mutta silti ovat vähäiset valtaväestöön nähden. Monilla luonnonkansoilla tietyt syövät olivat vielä 50-luvulla melko tharvinaisia ja vanhuusiän syöpäkin laskettiin luonnolliseksi kuolemaksi. - johtopäätös
Tutkimuksen johtopäätöksiä;
"Säteilyyn liittyvien syöpien kuten leukemian, kilpirauhassyövän ja rintasyövän ilmaantuvuus ei liioin ole suurentunut. "
Valitan Late, mutta mutuinasi ei asiaa muuksi muuta. - Anonyymi
Tässäkin ketjussa Ukrainan tilanteeseen liittyvää mm. poliittista kommentointia. Uutisista päätellen Ukrainan ydinvoimalat toimivat nyt normaalisti.
- Anonyymi
Tässä ketjussa ei aiemmin näy mitään Ukrainan tilanteeseen liittyvää poliittista kommentointia.
Ennen nostoasi oli myöhäisin ketjuun kirjoitettu viesti päivätty 1.1.2014. Venäjä valtasi Krimin alueen Ukrainalta alkaen 20.2.2014 eli sen jälkeen kun tämä keskustelu oli päättynyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72538- 1211821
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1291567Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill521526Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1751341Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1641338- 1481285
- 521208
- 591148
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.671114