Shotsi ennakko

kilpakiekko

Kisoihin vielä reilu kuukausi aikaa, miltä rangin näyttää nyt?
1. Kanada
On lajitaitoa, pelitaitoa, kokoa ja fysikka kunnossa. Materiaaliltaan paras ja tasaisin puolustus ja hyökkäys. Viime aikoina peli hieman tökkinyt ja valmentaja vaihtunut, mutta silti vain kulta kelpaa. Arvio sijalle 1.
2. Usa
Toinen erittäin hyvä joukkue, mutta ei ehken kuitenkaan ihan niin kova nippu kuin Kanadalla, vaikkakin terävin kärki jopa parempi kuin Kanadalla ja voittanut pari viimeistä keskinäistä peliä Kanadaa vastaan. Maalivahdit parhaimmillaan loistavia, mutta hyvän ja huonon päivän ero liian iso ja tämä on se yksi seikka joka tuo etulyönti aseman Kanadalle ja antaa jopa Suomelle pienen pienen mahdollisuuden yllättää. Arvio sijalle 1 - 3. Ainut joukkue joka voi Kanadan voittaa.
3. Suomi
Kunnossa ollessaan Räty on kisojen paras maalivahti ja tuo ison lisän leijonille. Rädyn vähäinen pelimäärä tällä kaudella tuo hieman kysymysmerkkejä, mutta toivottavasti maajoukkueen ja Ilveksen pelit riittävät. Hiirikoski johtava pelaaja kentällä, mutta riittääkö puolustus muuten ja kuka iskee ratkaisevat maalit? Jos käy tuuri ja saa Usan vastaan välieriin niin pienen pieni sauma yltää jopa finaaliin.
Arvio sijoille 2 - 4.
4. Ruotsi
Suurten kisojen joukkue. Pystyy kaivamaan yleensä isoissa kisoissa yhden ylimääräisen vaihteen ja tullee pelaamaan taas mitalleista, vaikka materiaaliltaan ei kyllä neljän joukkoon näin ennakkoon uskoisi yltävän. Keskinkertainen puolustus, jopa heikohko hyökkäys, mutta joukkueena pelaaaminen voi kantaa taas jopa mitalleille jos vain maalivahtipeli onnistuu. Arvio sijoille 3 - 4.
5. Sveitsi
Toinen "Ruotsi" joka hyvällä taistelulla voi yllättää taas arvokisoissa. Yllättävän tasainen joukkue, mutta materiaalin luulisi tulevan vastaan kun tapellaan paikoista mitallipeleihin.
6. Venäjä
Isot panostukset kotikisoihin, mutta isot on myös paineet. Venäjä kehittynyt paljon viimeisten vuosien aikana, mutta silti ei vain vielä riitä, kun paineetkin lyö yli.
7. Saksa
8. Japani

44

758

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ohi meni

      Suomi kaukana mitalleista!!!! Tuolla porukalla voi olla jopa sijalla viisi jos Räty onnnistuu.

    • naisjellonat

      Tammikuun alussa Saksan turnauksessa joukkue ensi kertaa lopullisessa koostumuksessaan. Vaikka suurin osa pelaajista toki tiesi valinnastaan jo pitkän aikaa sitten niin silti mielenkiintoista katsoa kuinka valintojen varmistuminen kaikkkien osalta vaikuttaa pelaamiseen.

    • go usa go

      Nostaisin kyllä Usan kisojen voittajasuosikiksi. Kanttaa helmikuussa katsoa kun mm
      Lamoreuxin siskokset sekä Amanda Kessel pelaa. Siinä nähdään vauhtia ja taitoa, mitä ei valitettavasti ainakaan vielä meillä kotoisissa peleissä nähdä.

    • go usa go

      Usa vei jo kolmannen keskinäisen kohtaamisen peräkkäin eilen. Nyt tosin vasta rankkien jälkeen 3 - 2, mutta vahvasti näyttäisi henkinen yliote siirtyvän Usan suuntaan. Hirveä on vauhtiero pelissä silloin kun Usa ja Kanada pelaa vastakkain ja sitä verrataan mihin tahansa muuhun peliin.

      • kilpakiekko

        Vahva on Usa ollut viimeisissä keskinäisissä peleissä Kanadaa vastaan. Oman lisänsä Usan ja Kanadan välisiin peleihin Shotsissa tuo euroopalainen kaukalo jossa peli muuttuu aika paljon, kumman eduksi se sitten kääntyykään.

    • go usa go

      Usa vei myös viimeisen pelin ottelusarjassa Canadaa vastaan. Loppunumerot samat kuin edellisellä kerralla 3 - 2, mutta nyt ottelu ratkesi jo varsinaisella peliajalla.
      Usa suosikki numero yksi Shotsissa.

    • Naisjellonat

      Hyvin näyttää leijonien valmistautuminen kohti Shotsia sujuneen. Toivottavasti ei tule loukkaantumisia, niin Shotsiin lähtee henkisesti kaikkien aikojen vahvin leijona joukkue ja todennäköisesti myös kaikkien aikojen paras.

    • naiskiekkofani

      Suomi lopetti eilen voitokkaan turnauksen kokoonpanolla:

      Karvinen - Tapani - Rajahuhta
      Hovi - Välimäki - Tikkinen
      Nuutinen - Välilä - Rantamäki
      Tuominen, Tanskanen

      Jalosuo - Hiirikoski
      Terho - Tarkki
      Kilponen - Lindstedt
      Villilä

      Mielestäni aika tasapainoiset kolme kenttää ja luultavasti myös paras kokoonpano tuolla "miehistöllä". Jokainen kenttä pystyy tekemään maaleja, joita myös turnauksessa tuli kaikille kentille.

      Tästä hyvä jatkaa kohti Sotshia, kisoihin lähdetään suomalaisille vähän epämiellyttävästä asemasta, selkeänä pronssisuosikkina.

    • kokemus kunniaan

      Suomessa valitetaan siitä että leijoniin otetaan vanhoja pelaaajia, jotka ovat olleet jo monissa kisoissa, mutta katsokaapa vaikkapa Kanadan rosteria. Kokemus näyttää olevan suosiossa myös Kanadassa.

    • tsemiä likat!!

      Jotenkin on sellainen kutina että nyt on alkamassa leijonien kisat. Leijonat finaaliin ja kultamitalit kaulaan! Sen jälkeen luulisi tyttöpelaajien määrän kasvavan.

    • kilpakiekko

      Suomen avaus jätti ilmaan muutamia kysymysmerkkejä. Maalilla Räty oli hyvä, mutta vähäinen pelien määrä valitettavasti näkyi muutamissa väärissä ratkaisuissa pelin aikana. Toivottavasti tämä korjaantuu turnauksen edetessä ja uskon myös näin käyvän. Puolustajista Terho ei valitettavasti pystynyt nollaamaan ensimmäisen minuutin virhettään, vaan oli epävarma läpi ottelun. Hiirikoski väläytteli välillä, mutta
      pieni kipsi taisi kapteenillakin olla kun muutamissa vaihdoissa Hiirikosken ylösnousut päättyivät vastustajan ylivoimahyökkäyksiin, mikä tosin osittain johtui myös hyökkääjien nukahduksista pelata pakin paikalla silloin kun pakki nousee. Tarkilla myös yllättäviä vaikeuksia välillä. Hyökkäyspelaaminen jäi aika vähälle ja muutamat kokeneet hyökkääjät pelasivat yllättävän heikon pelin. Mutta matka kohti mitalia on vasta alkanut ja tästä voi petrata paljon jo maanantain Kanada peliin.

      • Lätkätyttö

        Mielestäni Venla Hovi oli eniten vireessä hyökkääjistä. Muutama hyvä paikka oli laukoa, ei kuitenkaan maalia saanut aikaan. Harmi kun pelaa kolmoskentässä.

    • Leksat

      Hovi on juuri siellä minne taidot juuri ja juuri riittää

    • kiekkofäni

      Hovi - Välimäki - Tikkinen oli USA -pelissä Suomen paras hyökkäyskolmikko.

    • kilpakiekko

      Suomi - Ruotsi puolivälierissä! Edellisten kisojen pronssiottelun joukkueet vastakkain jo puolivälierissä. Ruotsi aloitti kisat nihkeästi eikä nuori joukkue ole päässyt oikein missään vaiheessa kunnolla "lentoon", mutta Ruotsi on Ruotsi ja yllätysvalmis kun pääsee pelaamaan altavastaajana Suomea vastaan. Suomi selkeä ennakkosuosikki, mikä ei välttämättä ole hyvä asia, mutta silti pitää muistaa kuinka hyvän kauden joukkue on pelannut jo tähän mennessä. Ei yhtään tappiota eurooppalaiselle joukkueelle ja Suomen joukkueen kannalta erittäin hyvä oli myös edellisessä pelissä joukkueen kärkipelaajat Hiirikoski ja Karvinen onnistuivat molemmat hyvin ja heidän maaleillaan Suomi kaatoi Sveitsin, mutta heidän lisäkseen pitää mainita myös jatkoajalla loistavan esityön Hiirikosken maaliin tehneen Välimäen panos. Jos olisin Pieniniemen paikalla niin Hiirikoski ja Karvinen pelaisi lauantain pelissä niin paljoin kuin suinkin jaksavat. Toivottavasti sitä ensimmäistä tappiota eurooppalaisellemjoukkueelle ei tule myöskään lauantaina...

      • ei jatkoon

        Joskus se tappio eurooppalaisillekin tulee.... Liian monella ei kestä pää tuollaista peliä

    • sotsi1

      Joko nyt menee kaaleen , naapuri nuorensi ja voitti, Suomen lopettaneet ja palanneet munasivat itsensä. Pieniniemi sanoi Kanada pelin jälkeen että Suomi olisi ansainnut voiton?? Voisiko herra vielä selittää miksi?? Miettikää vuoden päähän MM-kisoja ketä pelaa ? Kuortaneen enkelit?? Siepin ja Riskun projekti on tullut tiensä päähän. Alamäki on jatkunut Vancouverista. Kuka ottaa vastuun? Pärmäkosken fysiikka valmennus taisi mennä väärään paikkaan muilla joukkueilla se näkyy luistelussa. Ykköskentän sentteri palatkoon ringetteen ei ollut apua puolustelkaa jos haluatte. Välilä?? Niinku Räisänen aina toteaa FUNTOWIN

    • ihmetellä täytyy

      Oliko tuo nyt mikään ihme. Joukkueeseen ei todellista kilpailua 3/4 pelaajista tiesivät valinnasta jo syksyllä. Rädyn ilmoitus lopettamisesta tässä vaiheessa ei voi olla vaikuttamatta, mielenkiintoista nähdä kaksi huippumaalivahtia jotka paikkaavat kaksi viimeistä peliä. Ei paljon pomppuja tarvisi tulla muuten aloitetaan seuraava olympiaadi karsinnoilla!! Ei paljon positiivista jäänyt käteen naisten peleistä, P_Amerikkalaisia vastaan oli vain sumppu puolustus nyt kahdessa viimisessä näki mikä se Suomen todellinen liike on. Jos joku vielä puolustaa tätä mennyttä kolmea vuotta hyvällä valmennuksella voivat katsoa peiliin. Edelliset kolme vuotta SE tärkeä peli on hävitty, Sveitsi, Venäjä ja nyt Ruotsi. Joko kellot soivat liiton puolella, viime vuonna sai kenkää Hämäläinen, joko olisi vuoro tämän Sotsista kultaa projektin vetäjät Sieppi/Risku??

      • Helinäkeiju2000

        Ihmttelijälle tiedoksi että Hämäläinen ei saanut lähteä ja vaikka oliskin niin valmentajia on turha syyttää. Pelaajat siellä pelaa, ottaa jäähyt ja tekee maalit. Muodostelma- ja yksinluistelussa samat valmentajat tekevät pitkäjänteisesti samojen luistelijoiden kanssa töitä vuodesta toiseen. Pisimmät valmennussuhteet ovat 20vuotta. Pitkäjänteinen juniorityö on avain sana. Valitettavasti meillä ei riitä tyttökiekon puolelle harrastajia. Suomi on pieni maa.
        On hyväksyttävä tosiasiat. Joskus tulee tulosta joskus ei...on loukkaantumisia jne...Jääkiekko on joukkuelaji ja joukkueessa on diivoja ei pelata yhteen joukkueena kuten Ruotsi tänään teki. Jos Suomi olisi saanut mitalin näistä kisoista olisi paskaa tullut niskaan joka tapauksessa. Lisäksi ihmettelen Suomi24 ylläpitoa...olisi aika monta luokatonta viestiä täällä poistettavana josta toivon mukaan nostetaan kunnianloukkaussyytteet. Mielipiteensä toki saa sanoa mutta hyvän maun rajoissa. Fysiikkavalmennuksen sijaan olisi ollut hyvä muistaa henkinenvalmennus myös.

    • Visionääri 2014
      • puusilimät

        Olet aika tyhmä jos luulet näiden eväiden riittävän. Koko valmennuskalusto vaihtoon. Kaikissa naiset, tyttö, pennut ryhmissä. Silloin voi tulla jotain

    • kilpakiekko

      Kisat päättyivät hirveään pettymykseen, tai eivät vielä päättyneet mutta päättyvät.
      Pakko kompata Rätyä ja todeta että Suomalainen ei saa parastaan irti suosikki asemassa, oli laji mikä tahansa. Miksi?? Harmittaa koko Suomalaisen naiskiekon puolesta ja ennen kaikkea näiden hienojen urheilijoiden puolesta, jotka tekivät valtavan työn ja isoja uhrauksia voittaakseen mitalin kisoissa, mutta tällä kertaa se ei toteudu.

      Kilpakiekko ei yleensä viitsi puuttua palstalla esiintyviin asiattomuuksiin, mutta tällä kertaa tehdään poikkeus. Kukaan täysijärkinen aikuinen ei varmasti syyllisty kommentoimaan leijonia niin kuin tällä palstalla tänään nuoret tyttö ja poika lapset ovat tehneet. Miksi? Koska näillä märkäkorvilla ei ole mitään käsitystä lajista nimeltä
      jääkiekko ja heillä ei myöskään ole mitään käsitystä siitä minkälaisia uhrauksia nämä urheilijat ovat tehneet päästäkseen kisoihin ja lisäksi nämä lapsukaiset tietävät ettei heillä koskaan tule mahdollisuutta edustaa Suomea olympialaisissa. Kateudeksikin tätä joku voisi kutsua.....

      • Helinäkeiju2000

        Kiitos kilpakiekko! Kerrankin asiaa ilman katkeruutta.
        Pelaajat, valmentajat ja kaikki tukijoukot ovat lajin
        puolella. Menestystä ei tällä kertaa tullut ja se on ikävää.
        Kisoja tulee lisä ja elämä jatkuu. Ylläpito voisi
        puuttua eräisiin ala-arvoisiin kommentteihin!
        Onneksi täällä on aitoja ihmisiäkin!

    • Luikastelija

      Olihan se ruotsipeli aika kauheaa katseltavaa ja traagisia virheitä tapahtui. Viimeistä erää en viitsinyt katsoa, kun suunta oli jo selvä. Kommentointi saattaa olla aika raakaa, mutta täytyy muistaa, että kisareissuun on panostettu yhteisiäkin rahoja ja odotuksia menestyksestä oli.
      Asiasta en välttämättä paljoa ymmärrä, mutta perinteisesti suomalaiset ovat huonoja joukkuepelaajia ja naiset ovat vielä huonompia joukkuepelaajia, kuin miehet ja ruotsipelissä se kyllä näkyi.
      Entisten tyttöpelaajien vanhempana en ikinä lakannut hämmästelemästä sitä joukkuehengen puutetta, mikä tyttöjoukkueissa vallitsi. Pelaajat aidosti vihasivat toisiaan, ja se haittasi vakavasti joukkueitten suorituksia.
      Jotenkin nuo naiset pitäisi saada pelaamaan joukkueena. Miten se tapahtuu? En tiedä.

      • mestis pelaaja28

        Onkohan sinulla näkemystä muista kuin oman tyttösi joukkueesta? Varmasti joukkuehenki on huono joissakin joukkueissa, mutta vastaavasti meillä ainakin on erittäin hyvä henki ja lisäksi tälläkin palstalla on hieman katkerastikin ihmetelty sitä miten hyvä joukkuehenki on mm Jypissä.

    • Luikastelija

      Kaikessa tekemisessä näkyy kaksi asiaa, huono itseluottamus ja huono joukkuepelaaminen. Kaksi asiaa, mitkä tekee joukkueesta vahvan. Hyvätkin yksilöt menevät hukkaan, jos joukkue ei hitsaudu. Joukkuehenki on koko joukkuepelin sielu.

    • g4eg4eg4

      Mikä on Shotsi? Jokin erikoisdrinkki vai? Se on So-chi niin kuin sanassa cheese! Suomeksi Sotši tai Sotsi, muttei todellakaan Shotsi, Shotshi eikä Sotshi.

    • ravimies4

      japanin peli on aika heikkoa

      • rtrtrt123

        jep.myös suomi on ollu aikka heikko

    • kilpakiekko

      Kilpakiekon ennakko osui kahden ensimmäisen joukkueen ja kolmen viimeisen joukkueen osalta, mutta valitettavasti juuri Suomen kohdalla ennakko meni metsään.
      Mutta todella huikea päätös saatiin naisten kiekolle olympialaisissa vaikka harmittavasti leijonat ei mitalleista pelannutkaan. Ensi pronssipelissä toinen "Ruotsi" eli Sveitsi nousi kahden maalin takaa pronssille, vaikka siinä pelissä vauhti ei ollutkaan lähellekkään samalla tasolla kuin finaalissa, niin tunne oli huipussa ja myös pronssipeli oli hienoa mainosta naiskiekolle. Sitten kliimaksina Kanada - Usa! Huh huh mikä kamppailu! Oli vauhtia, hienoja yksilösuorituksia, joukkueena pelaamista ja en oikein pysty sanomaan ansaitsiko Kanada voittaa, koska Usa hallitsi peliä yli kaksi erää ja Kanada tuli peliin tuuri maalilla, mutta sitten nähtiin mitä tapahtuu kun joukkue todella haluaa voittaa! Uskomaton tason nosto Kanadalta ottelun lopussa ja tuosta periksiantamattomuudesta voi kaikki Suomalaiset joukkueet lajista riippumatta ottaa oppia. Varmasti naiskiekkoilu saa uusia nuoria mukaan kaikissa noissa mitallipeleihin yltäneissä maissa ja toivon mukaan myös meillä Suomessa tulee uusia tyttöjä mukaan ja saamme toimintaa vietyä eteenpäin jotta pystymme jatkossakin kamppailemaan niin eurooppalaisia kuin kenties joskus myös Pohjois-Amerikkalaisia joukkueita vastaan. Toivottavasti leijonille löytyisi mahdollisimman nopeasti hyvä valmentaja joka olisi päätoiminen ja kenties jopa olympiadin mittaisella sopimuksella.

    • paraslaji

      Siirtykää ringetteen tytöt keulakuvanne Tapanikin tekee paluun ringetteen

      • ringette rules

        Ringette on hieno lajia joka vaatii taitoa älyä paljon enemmän kuin jääkiekko

      • ringula
        ringette rules kirjoitti:

        Ringette on hieno lajia joka vaatii taitoa älyä paljon enemmän kuin jääkiekko

        Eikä tarvii luistella niin paljon ku 1/3 osa kentästä on kielletty saa olla vain kuusii kerrallaan

    • vasta viides

      Suomen pelaamisesta: Näkyi Rädyn pelaamattomuus eikä ollut lähelläkään kisojen paras maalivahti. Muiden pakkien kuin Hiirikosken taso ei riittänyt lähellekään, karmivia virheitä koko ajan. Hyökkäyksessä Karvinen ehdottomasti paras. Muille pelaajille ei voi oikein positiivista arvosanaa kisoista antaa.
      Alkaa kostautumaan sm-sarjan heikko taso kansainvälisissä peleissä.
      Viides sija ehdoton alisuoritus koko joukkueelta valmennus mukaanlukien.

      • ei ymmärrä vielä

        Mutta jos sm-sarjan taso on heikko niin eikös silloin viides sija ole lähinnä maksimisuoritus eikä ehdoton alisuoritus? Suurin osa joukkueesta tulee kuitenkin kotoisesta sarjasta. Olisi kiva kuulla teiltä asiantuntijoilta missä asioissa valmennus alisuoritti, ja minkälaisia pelitavallisia virheitä pelaajat tekivät jotta itsekin oppisi ymmärtämään näitä jääkiekon hienouksia ja taktisia asioita.

      • jopa viides
        ei ymmärrä vielä kirjoitti:

        Lähdettiin neljä vuotta sitten liikkeelle teemalla Sotsista kultaa. Liitto on neljä vuotta panostanut järkyttävän määrän rahaa Kuortane-projektiin ja väittänyt näin nostavansa sm-sarjan tasoa sekä tuottavansa huippu-urheilijoita. Olympialaisissa viides sija, Kuortane karsii paikastaan, tyttöleijonat ei pärjää... jossainhan Suomessa mennään metsään, kun tulokset kansainvälisesti vain huonontuvat vuosi vuodelta.
        Valmennukselta ainakin julkisuuteen tulleiden kommenttien perusteella oltiin ylimielisiä ja väitettiin olevamme Euroopan paras joukkue... no oltiin euroopan kolmanneksi paras joukkue. Pelaajien osalta yksinkertaisesti vain taitotaso eikä taistelutahto riittänyt.
        Joten näillä eväillä kyllä viides sija todellakin oli maksimisuoritus.
        Ikävää vain, että olympialaiset ovat ainoa hetki, kun naiskiekkoa seuraavat muutkin kuin isät, äidit, siskot ja mummot ja papat. Erittäin huonoa mainosta lajille, jota muutenkaan ei arvosteta.

      • pihalla olen?
        jopa viides kirjoitti:

        Eli tulkitsenko oikein että jos Kuortanetta ei olisi perustettu, niin liitolta olisi säästynyt
        hirvittävät summat rahaa ja Shotsista olisi tullut kultaa? Onko se ylimielisyyttä vai ei jos valmennus kertoo julkisuuteen oman näkemyksensä. Ei kai se hirveästi itsetuntoa nosta jos valmennus sanoisi haastatteluissa että yritetään olla kolmanneksi paras eurooppalainen joukkue. Sen mitä kisoja katsoin niin ne olivat erittäin hyvää mainosta naiskiekolle ainakin mitalli otteluissa esiintyneiden joukkueiden osalta ja kyllä ainakin pohjois-amerikassa naiskiekkoilua arvostetaan laajasti.

      • jopa viides
        pihalla olen? kirjoitti:

        Ei olisi tullut kultaa, mutta todennäköisesti edes se viides sija joka nytkin tuli.
        Jokuhan valmisteluissa meni pahasti pieleen myös valmentajalta, ellei saa joukkueetta venymään parhaimpaansa.
        Menestys ja taitotaso nostavat lajin arvostusta ja pohjois-amerikkalaiset ovat arvostuksensa ansainneet. Suomalaiset pääasiassa katsoivat Suomen pelit eivätkä mitalipelejä ja muodostavat mielipiteensä naiskiekosta näkemiensä pelejen perusteella. Yhtään lisää katsojia Suomen pelit tuskin sm-sarjan katsomoihin tuovat.

        Suomalaiset varmaan katsovat pelkät Suomen pelit ja se tietenkin kertoo Suomalaisesta urheilukulttuurista tai paremminkin sen puutteesta. Varmaan henkisellä puolella oli heikkouksia Ruotsi pelissä ja onhan valmistautumisessakin voinut jokin mennä pieleen, minkä takia olisikin kiva kuulla teiltä asiantuntijoilta niitä asioita missä Suomen peli tökki pahiten? Oliko vaikeuksia eniten hyökkäysaluueella, keskialueella vai puolutuspäässä ja mitä virheitä siellä tehtiin, niin tälläinen sivusta seuraajakin pääsisi enemmän käsiksi lajin hionouksiin.

      • kirjoissa

        Aika paljon mitä on kuullut nuita haastatteluja niin tulee esiin ettei pelaajat eikä valmennus tiennyt miten kisat jatkuu jos ei olla mitalli peleissä. Ei ole edes käyty läpi mahdollisuutta että olisi pelaamassa sijoista 5-8, tätä sanotaan ylimielisyydeksi. Tämä ylimielisyys,ylpeys kostautui tappioina pelissä missä naapuri piti hauskaa ja oli joukkue. Suomen pakki valittiin kisojen parhaaksi, jääkiekko on joukkuepeli! Maalivahtia kehuttiin kuukausia maailman parhaaksi, jääkiekko on joukkepeli!! NortDakotan pelaajista toinen kisojen paras hyökkääjä, pelminuutteja kun katsoo näiltä kahdelta hyökkääjältä, minuutit ovat pakin luokkaa 10min enemmän kuin muilla, jälleen kerran JÄÄKIEKKO ON JOUKKUELAJI!! Ei Sveitsi pelkästään mv voittanut pronssia, edessä oli aina viisikko joka pelasi joukkueena mv-edessä. Eivät tarvinneet pakkeja ja hyökkääjiä jotka pelaavat ylipitkiä vaihtoja.

      • the end
        kirjoissa kirjoitti:

        Jatkoa.. Kaikki jääkiekkoa ja pelien tilastoja ymmärtävät joita myös valmennus on oikeutettu käyttämään kisojen aikana tietävät miten ketjut menevät väkisinkin sekaisin jos 1 pakkki ja 2 hyökkääjää pelaavat ylipitkiä vaihtoja. Meidän osalta pakki pelasi 28 min (muut alle 20) NortDakotan pelaajat HYÖKKÄÄJINÄ 24 min ( muut alle 18) Tälläinen syö valitettavasti joukkkueen tehoja vaikka hienoltahan se katsojista näyttää kuinka hienosti jaksaa pelata , luistella mutta mutta yksin ei pelejä voi voittaa.
        Kannattaa käydä katsomassa kuinka tasaisesti Usa ja Kanada loppuviimein peluutti kentäälisiä. Sitten yksi mistä saa vihat niskoille on kun Suomella on aina näitä kokemusta hakevia puoltoista kenttää haistelemassa isoja kisoja ei se peli parane penkin päässä istumalla kyllä se vauhti pitää kokea kentällä niin tietää miksi esimerkiksi luistelun kehittäminen on tärkeää. Sovitaanko että heitetään tänä suomalainen puolustus voittoinen pelityyli roskakoriin ja aletaan myös pelaamaan hyökkysvoittoista peliä.Hyviä luistelijoita löytyy joukkueesta antakaa valmennus heille mahdollisuus älkää syökö vauhtia kurjalla odotetaan odotetaan saisiko vastahyökkäyksen. 20-vuotta tuli täyteen naiskiekon seurantaa nyt on aika jättä hommat muiden käsiin.

      • naiskiekko fani
        the end kirjoitti:

        Kisojen pelisysteemi eli kerrasta poikki suosii tätä Suomen nykyistä pelisysteemiä, niin naisten kuin miestenkin joukkueet keskittyvät ensisijaisesti pelamaan puolustusvoittoisesti keskusta tukkoon ja sitten isketään vastaan. Toinen asia joka koskee myös molempia leijonajoukkueita, niin pakko sanoa että meidän materiaali ei
        valitettavasti ole ihan samalla tasolla kuin maailman kärki ja sekin puoltaa nykyistä puolustusvoittoista pelityyliä. Mutta toivottavasti jatkossa leijonajoukkueet pystyvät pelaamaan ja haastamaan maailman kärkeä pelaamalla hyökkäysvoittoista peliä.

    • Taisto Taito

      Vikahan löytyy kun laskee yhteen puupää ja puukäsi

      • puupää123

        Kysyjä tuskin halusi analyysiä teidän joukkueesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe