Onnellinen lähtijä viimeiselle matkalle

Mikko

"Mitenkäs äiti selviää, kun minä en enää palaa
kotiin?"


Nuori mies oli yllättäen sairastunut vakavasti ja
taisteli kolme viikkoa. Päivää ennen kuolemaansa
sairasvuoteella maatessaan hän purki sydäntään
tyttöystävälleen. Poika siis uskoi sisimpäänsä
annetun viestin ajallisen elämän päättymisestä
olevan totta. Ja niin myös tapahtui. Kuoleva mies
varmaan ajatteli että tyttöystävä olisi vahvempi
ja jaksaisi kantaa helpommin surun taakkaa ja
eron ikävää.


Raamatussa kerrotaan myös murheellisista
naisista. Heidän surunsa muuttui kuitenkin
iloksi. Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin ja
Joosefin äiti, olivat palvelleet Jeesusta hänen
kierrellessään Galileassa julistamassa Jumalan
valtakuntaa. He olivat myös nähneet ristille
kuolevan Jeesuksen ja miten yksi sotamiehistä
puhkaisi keihäällä hänen kylkensä ja heti vuoti
siitä verta ja vettä.
Kun he pääsiäisaamuna tulivat Jeesuksen haudalle,
ks. Matt. 28:1-10, niin haudan suulla oleva kivi
oli vieritetty pois. Enkeli sanoi
naisille: ”Älkää peljätkö…, ristiinnaulittu
Jeesus on noussut kuolleista.” Elävä Jumala oli
kukistanut kuoleman. Herran ihmeteon todistajiksi
valitut naiset saivat myös tehtäväkseen viedä
ilosanomaa kuolleista herätetystä Jeesuksesta.


Ylösnousemustoivo kantaa myös tänään. Elävä toivo
auttaa surun ja kaipauksen keskellä nuoren
poikansa menettäneitä vanhempia. Niin äiti kuin
isäkin uskovat näkevänsä poikansa Raamatun
lupauksen mukaisesti: ”Jumala, joka herätti
kuolleista Herran, on herättävä meidätkin
voimallansa.” 1Kor. 6:14


Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.nettilinja.fi/~mlahti2

1

493

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • satan

      ..palvelus!!!!hirtä itsesi..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      155
      2910
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      235
      2193
    3. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      50
      2168
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      242
      1998
    5. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      26
      1720
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      82
      1456
    7. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      43
      1382
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      127
      1198
    9. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      317
      1060
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      905
    Aihe