Ihan näillä hetkillä täyttyy 49 000 eroa, jos oikein laskin
49 000
muahhah
27174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
*poks (shampanjaa) klo 10.35
Lauantaina tai sunnuntaina onkin sitten vähän isommat kekkerit.
50 000 menee todennäköisesti rikki jo perjantaina, tosin aika pienellä marginaalilla. Perjantain ennuste koko vuoden erosaldoksi on 50 005.
Mahtaako vielä ihan huomenna mennä 50 000 rikki? Toki se mahdollista on, mutta se vaatisi nyt sekä tälle, että huomiselle päivälle 500 eron päiviä. Jos olen väärässä, niin en ole siitä vähääkään pahoillani.
Varsinaista ilotulitusta odotan ensi maanantaille, ja tiistaille.
Loppuvuoden kiihdytys näyttää alkaneen tänään kl.18:00.
Vielä ennen lopullista tilinpäätöstä eroakirkosta.fi pääsee julkaisemaan positiivisen tulosvaroituksen (50 000), joka tahdittaa viimeisten päivinen ilotulituksen täyteen loistoonsa.
Laskin suurin piirtein, että loppuvuoden erojen keskiarvo viimeisenä kuutena vuotena (välillä_26.12=> 31.12) ovat olleet hieman yli 4000 eroa.
Ihan normivauhdilla tälle vuodelle tulisi siis hieman yli 53'000 eroamista.
Samalla tulisi uusi joulukuun erojen enätys reilulla 13'000 erolla.
Nuo yli 53'000 ja 13'000 eroamista olisivat hyvät luvut asiaa vielä jahnaaville, koska ne ovat yksiselitteisiä viestejä siitä, että kirkosta eroamiset kasvaa.
Säästän sen kuoharin lähemmäksi vuodenvaihdetta, mutta poksautan sen toki heti, kun 52'125 on taulussa.
Silloin kun on kasassa kaikkien aikojen joulukuun ennätys.
Vielä uupuu yhteensä 3099 eli 517eroa /päivä.
Harmi kun kerkesin jo pari viikkoa sitten erota kirkosta, ja kirkosta voi erota vain kerran :( Taidan olla yliväsynyt, kun naurattaa nää teidän jutut :D
>>>kirkosta voi erota vain kerran>Taidan olla yliväsynyt, kun naurattaa nää teidän jutut :D
Huomenna 10,000 täyteen joulukuussa?
Jos jo huomenna vauhti kiihtyy yli 500:n niin veikkaan että päästään yli 54 000.
Ei haittaisi...
Kello 18:00 jälkeen erokäyrän kulmakertoimessa tapahtui melko selvä kulmakertoimen muutos parempaan suuntaan. Osaako kukaan kertoa syytä? vai onko vain sattumaa?
http://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/tanaan.html
Saman huomasin, mutta en keksi selitystä. Olisiko ollut ihan paluuta arkeen?
Katselin tuossa tilastoja ja panin merkille, että ev.lut.kirkon jäsenmäärä putoaa enemmän kuin Suomen väkiluku kasvaa. Vuosina 2003-2012 Suomen väkiluku kasvoi 206942 henkilöllä. Samaan aikaan kirkon jäsenmäärä pieneni 249442 henkilöllä. Uskontokuntaan kuulumattomien määrä taas kasvoi vastaavana aikana 432832 henkilöllä.
Muissa uskontokunnissa ei tapahtunut tilastollisesti merkittävää muutosta.
Suuntaus on siis voimakkaasti uskonnottomuuden puolelle.
Mielestäni mielenkiintoista tilastoa.
Selkeä suunta! Jes. Mitkä ovatkaan luvut kun iäkäs ikäluokka nukkuu pois lähivuosina?
Laitan tähän linkit muutamaan taulukkoon, niin sieltä näkee hyvin, mitä on odotettavissa.
http://www.tilastokeskus.fi/til/vaerak/2012/01/vaerak_2012_01_2013-09-27_tau_007_fi.html
http://www.tilastokeskus.fi/til/vaerak/2012/01/vaerak_2012_01_2013-09-27_tau_008_fi.html
http://www.tilastokeskus.fi/til/vaerak/2012/01/vaerak_2012_01_2013-09-27_kuv_005_fi.html
Hieman epätäsmällisesti ilmaistu. Ikääntyneet nyt vain kuolevat aikaisemmin kuin nuoret. Suuret ikäluokat taas eivät vielä pitkään ala kuolla joukoittain. Keski-ikä on nousussa. Kirkon jäsenten määrään vaikuttavat monet muut tekijät nopeammin.
Kasteet, koulun muutokset, tasa-arvokysymykset, avioliittolait, verotus, kohut ja riidat kirkoissa, Ruotsin esimerkki. Toisiaan vahvistavat trendit yllättävät vielä kaikki ennustajat alle vuosikymmenessä.
Suuret ikäluokat on nyt 60 - 65 vuotiaita. Vaikka elinikä onkin pidentynyt, niin kyllä rivit alkaa harventua kiihtyvään tahtiin jo näissä ikävuosissa. Kaikki kun ei kuole kertalaakilla samana ikävuonna, vaan kuolinkäyrä on määrällisesti jonkinlainen nouseva laskeva käyrä.
Kirkon kannalta on ongelmallista se, että vaikka vanhemmissa ikäluokissa kuulutaankin keskimääräistä yleisemmin seurakuntiin, on näitten ikäluokkien tulot laskusuunnassa eläkkeelle siirtymisen myötä, ja siksi tietenkin myös kirkollisverokertymä laskee heidän kohdalla merkittävästi.
Ihmettelen ettei tuo ole vielä lyönyt selvemmin läpi.
63 v - muistuttaisin ikääntyvistä (kirkkoon kuuluvista) 70-90 v. Hups. Hups.
>
Niin, onhan kirkkoonkuulumisprosentti korkeimmillaan kahdessa ryhmässä:
- eläkeläiset
- rippikouluikäiset teinit
Kummassakin ryhmässä veroja maksetaan kohtalaisen vähän. Tämä tulee tietysti vielä korostumaan: palkansaajat eli n. 20 vuotiaista eteenpäin eroavat kirkosta joukolla painottuen nuorimpiin. Näin muodoin kun aikaa kuluu, nämä eronneet nuoret ovat niitä suurituloisimpia eli kirkon verokertymää eniten kasvattavia - paitsi että he eivät kirkolle veroja maksakaan. Tästä aivan varmasti syntyy lovi kirkon kassaan, mikä on jo nyt nähtävissä kirkon taloudellisessa kurjuudessa. Toki kirkolla vielä varallisuutta riittää, mutta taitavat joutua puuttumaan pääomaansa.
Luonnollistahan se tietysti sekin on, että kirkko luopuu vaikka kiinteistöomaisuudestaan, jos kerran väki kirkossa vähenee, niin ei tietenkään tarvita niin paljon tiloja. Ymmärrän tietysti, että luopuminen on henkisesti hankala päätös.
Kuolleisuus tietenkin kasvaa mitä vanhempi ikäluokka. Ikäluokat ovat kuitenkin jo pieniä loppupäässä pienentäen painoarvoa. Kuolleisuus ei kuitenkaan ole kirkon jäsenosuuden tärkein tekijä. Osuuden pieneneminen tai pienentäminen ei ole itsetarkoitus. Uskonnonvapaus ym. Pieneminen on väline poliittisten muutosten aikaansaamiseksi, kirkon erottamiseen valtiosta ja alaikäisten suojeleminen kirkon manipulaatiolta. Muutos tulee olemaan nopeampi ja voimakkaampi kuin monet olettavat. Tässä konkurssissa muut tekijät yhdessä vaikuttavat enemmän. Suomen ja maailman tilanne muuttuu vauhdilla ja kaoottisesti. Kirkko ei ainakaan kuulu sopeutujien joukkoon, joten se rapistuu jo muista tekijöistä riippumatta.
Suuret ikäluokat ovat eläkkeellä. Uusia jäseniä ei tule niin paljoa. Vaikka suuret ikäluokat ovatkin tervein kohortti tähän mennessä, voluumia on paljon. 10 vuodessa puhutaan tuhansien vähennyksestä luonnollisen poistuman kautta.
2013-12-27 14:00 222, ennuste 580
2013-12-27 15:00 260, ennuste 586
2013-12-27 16:00 302, ennuste 599
2013-12-27 17:00 340, ennuste 602