Sosiaali-ja Terveyspalvelut Aiotaan Yksityistää

SOTE uudistuksella Katainen (kok) pyrkii yksityistämään SOAALI ja
TERVEYSPALVELUT.

Piikana toimii Urpiainen (sdp) ja Renkinä Arhimäki (vas)
Nämä tekevät likaisen työn, joka johtaa siihen, että puolueiden
kannatus laskee pohjalukemiin.

Ministerin palli näyttää olevan tärkeämpi näille henkilöille kuin puolueen kannatus
ja kansalaisten hyvinvointi.
662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sitä tämä on. Hyvinvointi Valtiota ajetaan alas. Mellakointi lisääntyy...

On toivottomia ihmisiä, joilla ei ole mitään memetettävää ja nämä panee hulinaksi.

Tilattiinko romutettavat panssarit mellakoinnin pysäyttämiseksi.
Sotatilanteessa niillä ei tee hevon peetä.

Äänestä

Kepun MESSIAS Sipilä oli myös sitä mieltä, että leikkausten suunta
on oikea. ( Lapset, Vanhukset, Sairaat, Eläkeläiset ).

Äänestä

Vaikka tällä hetkellä saa valita itse terveysasemansa, se ei takaa vielä oikeanlaista hoitoa. Pitäisi soteuudistuksessa laatia pykälä, jonka mukaan julkinen sektori maksaa myös yksityislääkärien vastaanotot eri puolella Suomea tarvittaessa. Arvauskeskuksissa ei ole yhtä hyvä hoitotaso kuin yksityisillä ja yliopistollisissa sairaaloissa.

Äänestä

Pakolaisille ilmainen yksityinen terveydenhuolto?

Äänestä

SOTE = Sosiaalisesti Osattomien TEholeikkuri.

Tällä tullaan leikkaamaan suomalaiset huoltosuhteen aiheuttajat pois yhteiskunnasta.
Näin yhteiskunta säästyy kestävyysvajeelta. Se on niinkuin "Wannsee-2" päätös ongelmia aiheuttavaan väestönosaan koskevasta lopullisesta ratkaisusta.

Äänestä
  • Aloittaja on oikeassa Kokoomuksen tavoitteista, mutta piikana on pornokauppias perussuomalaisista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokematon Kopla kirjoitti:

SOTE uudistuksella Katainen (kok) pyrkii yksityistämään SOAALI ja
TERVEYSPALVELUT.

Piikana toimii Urpiainen (sdp) ja Renkinä Arhimäki (vas)
Nämä tekevät likaisen työn, joka johtaa siihen, että puolueiden
kannatus laskee pohjalukemiin.

Ministerin palli näyttää olevan tärkeämpi näille henkilöille kuin puolueen kannatus
ja kansalaisten hyvinvointi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu