Nurmes, joululaulujen kaupunki

Eihän tuo näy mitenkään kaupungin katukuvassa. Mitäpä on kaupungin asukkaat/turistit hyötyneet tästä. Ei mitään. Kunhan vain julistauduttiin joululaulujen kaupungiksi. Nurmes voisi myös panostaa jouluvaloihin, kun eikös sitä olla vielä matkailukaupunkikin. Kötsinmäen alla olevassa kuusessa ei edes latvatähti ole kunnossa, ei ole ollut pystyttämisestä lähtien. Sitten nämä keskustan "jouluvalot", kuusen karahkoja vähäisine valoine pylväissä. Parempi, kun ei laitettaisi ollenkaan. Kannattaisi Nurmeksen päättäjien käydä katsomassa vaikka Lieksan pääkadun jouluvaloja. Immanuel joulunäytelmä on todella hyvä perinne ja toivottavasti se jatkuu hamaan tulevaisuuteen.
9165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Voidaanhan vaikka nimetä koko Maailman Joululaulu kaupungiksi, sehän on heleppoo ku ite saa nimetä itsensä miksi haluaa!

Täten julistan itseni Euroopan Ylipäälliköksi ja te olette alamaisiani!

Äänestä

Siellä tekee iso porukka talkoohengessä töitä,mutta vain muutama ottaa kuningasviitan harteilleen ja pyörii otsikoissa. Anteeksi,sehän onkin harrastus muille.

Äänestä

Hyvärilän Matkailukeskukseen menevältä tieltä loppumatkasta on katuvalotkin sammutettu,vai liekkö rikki ollut koko alkutalven. Ai niin,jalkakäytäväkin näyttää samalta pätkältä uupuvan. Taskulampun valossako turistit lähestyvät matkailukeskusta autojen seassa liukastellen palatessaan iltalenkiltä. Ilo elää Karjalassa ja ollaan vieraanvaraisia.

Äänestä

Eipä tuo joululevykään tunnu oikein myyvän.

Äänestä

Hyvärilä, jouluhomomiesten ihana paikka.

Äänestä

Täyttä puuhastelua. Nurmes olisi voinut julistautua vaikka suomen joulutorttu kaupungiksi, onhan noita leipomoita kaksi.

Äänestä

Porokylässä meijerinalueella käykää katsomassa valaistua joulukuusta. Jukolan Porokylän joulukuusesta näkee säästäminen alkanut.

Äänestä

Se kuusihan on seissyt siinä varmaan ainakin 60 vuotta,että ei ole tarvinnut ostaa,eikä kuljettaa,mutta siitä huolimatta sähköä säästetään. Kyllä on himmeät lamput,eikö löytynyt sponsoria vielä siihenkin.

Äänestä

Kuusessa on sähkösäästävät ledilamput.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tondet kirjoitti:

Eihän tuo näy mitenkään kaupungin katukuvassa. Mitäpä on kaupungin asukkaat/turistit hyötyneet tästä. Ei mitään. Kunhan vain julistauduttiin joululaulujen kaupungiksi. Nurmes voisi myös panostaa jouluvaloihin, kun eikös sitä olla vielä matkailukaupunkikin. Kötsinmäen alla olevassa kuusessa ei edes latvatähti ole kunnossa, ei ole ollut pystyttämisestä lähtien. Sitten nämä keskustan "jouluvalot", kuusen karahkoja vähäisine valoine pylväissä. Parempi, kun ei laitettaisi ollenkaan. Kannattaisi Nurmeksen päättäjien käydä katsomassa vaikka Lieksan pääkadun jouluvaloja. Immanuel joulunäytelmä on todella hyvä perinne ja toivottavasti se jatkuu hamaan tulevaisuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu