LAINAUS
Kuinka rikas MAP-kirkko on?
Päinvastoin kuin useimmat kirkot, MAP-kirkko ei julkaise vuotuista talouskertomusta edes omien jäsentensä saataville. Jotkut lehtien toimittajat ovat keränneet tietoa kirkon omaisuudesta. Time-lehti antoi taannoin seuraavat yksityiskohdat kirkon taloudesta:
Kirkon materiaaliset voitot ylittävät jopa sen saavutukset evankelioimisessa. Myöhempien Aikojen Pyhien hierarkian osoittaman epätavallisen yhteistyön avulla (mikä tarjosi joitakin taloudellisia lukuja ja harvinaisen mahdollisuuden tarkastella kirkon liiketoimintaa) TIME on onnistunut määrittelemään kirkon tavallisuudesta poikkeavan taloudellisen vaihtelun. Sen nykyinen omaisuus kohoaa vähintään 30 miljardiin dollariin. Jos se olisi yhtiö, sen arvioilta 5.9 miljardin dollarin vuosittaiset bruttotulot sijoittaisivat sen puoliväliin Fortune 500:n asteikkoa vähän Union Carbiden ja Paine Webberin ryhmän alapuolelle, mutta suuremmaksi kuin Nike ja the Gap. (Time, 4.8.1997, s .52)
Kirkon rinnalla toimii sijoitusyhtiö.
Saavatko MAP-kirkon johtajat palkkaa?
Kirkon jäsenet muistavat aina mainita, ettei sillä ole palkkapapistoa. Monet heistä uskovat, että mikäli joku saa palkkaa joltakin tietyltä ryhmältä, niin se vaarantaa asianomaisen vilpittömyyden.
Vaikka paikallistason johtajat eivät saakaan palkkaa palvelutyöstään, se ei päde kirkon ylimpään johtoon. Monet kirkon jäsenet eivät tiedä, että heidän profeettansa, apostolinsa ja seitsenkymmenensä saavat palkkaa.
Koska kirkolla ei ole ammattilaispapistoa, sitä hoitaa joka tasolla maallikkojen osanotto ja johtajuus, ja kaikki virkailijat paitsi johtavia auktoriteetteja antavat korvauksetta aikaansa ja kykyjään. ... Koska johtavat auktoriteetit ovat velvollisia jättämään tavallisen työnsä toimiakseen kirkossa kokoaikaisesti, he saavat vaatimattoman elatuksen, joka maksetaan kirkon sijoituksistaan saamista tuloista. Encyclopedia of Mormonism, s. 510
"Vaatimaton elatus" jää ainaisesti hämäräksi, sillä kirkko ei milloinkaan paljasta maksettujen summien suuruutta

Vastaukset 4
Vanhimmat
ette van mopo olisi jotain sukua pistemiehelle? esim joku sivupersoona?
No tämä lainauksesi herätti sen verran mielenkiintoa, että eikös amerikassa ole tuollaisia julkisia verokalentereita kuin Suomessa? Jokuhan voisi käydä tsekkaamassa mitä ne ukot tienaa. Mutta tienaavat ne sitten mitä tienaavat, en usko sen olevan mitenkään yläkantissa normaalin palkkatulon suhteen (esim jenkkilässä tuollainen 60v äijä, joka on ollut koko ikänsä saman työnantajan leivissä ja kuuluu ylempiin toimihenkilöihin, saa palkkaa noin >200000e vuodessa). Eikä siinäkään minusta ole mitään outoa, että kirkolla kokopäivätyössä olevat ihmiset saavat palkkaa. Millä sitä muuten elää? Palkathan herättävät aina kateutta, joten turha niitä on mainostella - varsinkin jos ne sattuu olemaan hyvät. Huonoilla palkoilla kannattaa aina elvistellä, sillä saa myötätuntoa ja kaveriporukassa syntyy yhteishenkeä.
on MAP-kirkon sijoitusyhtiön salkuissa melkoisesti. Miksi MAP-kirkko sahaisi omaa oksaa poikki. Onkohan se Colajuomien nautintokielto enää voimassa, epäilen.
mutta jotkut jäsenet ovat tehneet oman päätöksensä. - Kävin eilen taidenäyttelyn jälkeen Macissa ja join kolaa.
Annappa vielä lähde... kinnostaa meinaa itseänikin tuo map-kirkon omistukset...