Köyhän perheen nuori avautuu

Nuori köyhä

Oon 18-vuotias köyhästä perheestä. Isäni on ex-alkoholisti ja äiti on nykyään työtön ja osittain työkyvytön tuki- ja liikuntaelinsairautensa takia. Ruokaa kyllä perheeni saa ja on katto pään päällä mutta siitä huolimatta yksinhuoltajaäidin elämä on hankalaa kun seuraa sivusta.

Kolme sisarpuolta, jotka tekevät äidin elämästä tuskaa. Sisarpuoleni näkevät harvoin isäänsä eikä äidillä oo vapaata tämän takia. Näen äidin yleensä vittuuntuneena ja syystäkin. Mutta sillon kun nämä sisarpuoleni ovat koulussa, nukkumassa tai isän luona tai muualla niin saa olla rauhassa. Äidilläni on yksi koira ja kaksi kissaa, jotka ovat hänelle kuin hyvät ystävät. Ehkä hän elänrakkaana voi saada jonkinlaista lohtua/seuraa eläimistäänsä.

Elämä köyhänä on ollut rankkaa. Asuessani vielä kotona niin raivosin joskus ku joissakin asioissa piti säästää. Suurin osa menee perheelläni ruokaan. Mopokorttiinkin säästettiin ku se aika läheni. Äiti ei suostunut välillä tilaamaan haluamiani vaatteita eikä uutta isonäyttöistä älypuhelinta ja omaa tietsikkaa. Nämä molemmat sitten hankin kesätyörahoillani. Sain kuulla äidin raivoavan sisarpuolilleni kun he muuttuivat levottomiksi. Tämä on myös syy miksi äidillä menee hermot heihin. En oo päässyt ulkomaille kun taas isommat sisarukset ja sukulaiset ovat päässeet näihin hauskuuksiin. Tunsin sillon olevani suvun ainut köyhä kun serkkuni perheillä on varaa ja edelleenkin tunnen. Mietin välillä että häpeävätkö he mua ku oon ainut köyhä suvustani.

Ei oo varaa autokouluun. Siskoillani on ajokortit. Tässä äskettäin kuulin ku serkkuni, joka täyttää 18 pääsee autokouluun. Mun jokaisella 18-vuotta täyttäneellä serkulla on ajokortti. Mua niin nolottaa ku sukulaisetkin kysyy et milloinkas sinä autokouluun meet. Ja nytkin jotkut vihamiehenikin nauraa ku ei oo varaa autokouluun.

Kyllä, oon joutunut yläasteella tämän takia kiusatuksi ja kuuluin siihen luuseri-katerogiaan. Onneks sentään oli ja on edelleen niitä ystäviä, joiden kaa voi olla eikä naura ku oon köyhän perheen lapsi. Yläasteella oli vaikee saada seurustelukumppani koska kukaan ei huolinut köyhää. Asuin siis pienellä paikkakunnalla, ehkä sekin vaikutti.

Itse asun omillani tällä hetkellä ja rahaa jää 200e käytettäväksi ja sillä hankin ruokani. Vanhemmat sisarukseni ovat töissä käyviä ja hyvin elämässään selvinneet vaikka kaksi heistä on lähihoitajia ja yksi tienaa todella hyvin kun on korkeasti koulutettu. Mutta entä minä? Olen opiskelija, joka opiskelee tarjoilijapuolella ja tämän alan tunnen vääräksi. Syystäkin. Menee hermot ja palkka on huono työn raskauteen nähden.

Vaihdan alaa, haluan joko lähäriksi, merkonomiksi tai kosmetologiksi. Tärkeintä on ammatin saaminen. Toivon että tulevaisuudessa, sillon kun oon valmistunut ja pitäisi olla työelämässä, mulla ei ois ongelmaa rahasta ja voisin edes joskus matkustaa ulkomaille.

Pelkään että köyhyys periytyy minuunkin. Mä myyn itseäni ku en tuu ikinä työhaastettulujen jälkeen valituksi. Mä en vaa jaksa. Haluaisin myöhemmässä elämässä yrittäjäksi vai onko se köyhältä kielletty. Köyhä lapsuus tuo niin monenlaisia ajatuksia mieleen.

Ei ole lottovoitto syntyä köyhäksi Suomessa vaikka saisikin ruokaa ja on katto pään päällä.

23

2401

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pillu rahaksi

      Perseeen ja pilllun myymisellä tienaa tosi mukavasti hesassa. Näin minä selötin köyhyyden. Seksi on sitä paitsi kivaa puuhaa.

      • Nuori köyhä

        Totta. Jos en ikinä saa töitä nii vittu pakko se on myydä itteensä ja saapahan aina sitä mukavaa miesseuraakin ja nää miehet ovat sentää ymmärtäneet tämmöistä köyhää toisin ku mun ikäset.

        Yläasteaikoinakin monen ikäinen poika ei halunnut mua koska oon köyhästä perheestä vaikka monen mielestä oon iha siedettävän näköinen mutta köyhyys. Olo tuntuu siltä että mun pitäs varmaa mennä ulkomaille ettii joku rikas mies. Näinhän nuo thainaisetkin tekee ku eivät halua tehdä töitä 2e tuntipalkalla. Oon kyllä seurustelukokemuksia saanut ja eron syitä ovat muu kuin köyhyys ja nämäkin kaukosuhteita, 20-70 kilsaa matkaa.

        En näytä köyhältä, vaatteeni ostan sieltä mistä muutkin nuoret, esim. Seppälä, H&M, ginatricot, bikbok, cybershop. Omistan isonäyttöisen älypuhelimen ja oma kannettava on. En ole muodin orja, oon löytänyt itselleni tyylin, jossa viihdyn. Tuon älypuhelimen ja kannettavan eteen oon tehnyt töitä. Näin se vaa on köyhän elämässä. Rikas voi ostaa sen haluamansa älypuhelimen tai tietokoneen heti.

        Köyhän lapsena pelottaa että mitä jos sairastun joskus. Eikö köyhilläkin pitäs olla terveelliseen elämään oikeus. On olemassa syöpiinkin hoitomuotoja, jotka on kalliita ja joutuu itse maksamaan. Kerran oli siitä uutinen. Tuli heti mieleen että köyhienkö pitää sitten kuolla.

        Vituttaa asua tässä paskassa ja epätasa-arvoisessa maassa. Suomalaisista köyhistä ei välitetä eikä sairaista, vammaisista, vanhuksista, köyhistä lapsiperheistä, opiskelijoista ja syrjäytyneistä nuorista vaan rahaa menee Somalian paskakaivoon.

        Jos itse hankin joskus lapsen tai lapsia, niin sanon niille että hankkivat kunnon koulutuksen ja muuttavat täältä jos tämä sama paska tilanne jatkuu.

      • Ex-köyhä nainen
        Nuori köyhä kirjoitti:

        Turhaan murehdit. Mulle ainakin maksettiin syöpähoidot. Itse joutui maksaan vaan sairaalan päivämaksun, ja senkin kyllä sossu maksaa jos on toimeentulotukiasiakas. Älä myy ittees jonku puhelimen tai läppärin takia, oot paljon arvokkaampi! Miestä ei myöskään pelkän rahan takia kannata huolia. Nuo rahaliitot loppuu yleensä siinä vaiheessa kun tosirakkaus tulee kohdalle. Mutta ei oo huono ajatus lähärin koulutus, tai käydä ulkomailla töissä..

      • vjfdzjgzkkdzj
        Nuori köyhä kirjoitti:

        Totta. Jos en ikinä saa töitä nii vittu pakko se on myydä itteensä ja saapahan aina sitä mukavaa miesseuraakin ja nää miehet ovat sentää ymmärtäneet tämmöistä köyhää toisin ku mun ikäset.

        Yläasteaikoinakin monen ikäinen poika ei halunnut mua koska oon köyhästä perheestä vaikka monen mielestä oon iha siedettävän näköinen mutta köyhyys. Olo tuntuu siltä että mun pitäs varmaa mennä ulkomaille ettii joku rikas mies. Näinhän nuo thainaisetkin tekee ku eivät halua tehdä töitä 2e tuntipalkalla. Oon kyllä seurustelukokemuksia saanut ja eron syitä ovat muu kuin köyhyys ja nämäkin kaukosuhteita, 20-70 kilsaa matkaa.

        En näytä köyhältä, vaatteeni ostan sieltä mistä muutkin nuoret, esim. Seppälä, H&M, ginatricot, bikbok, cybershop. Omistan isonäyttöisen älypuhelimen ja oma kannettava on. En ole muodin orja, oon löytänyt itselleni tyylin, jossa viihdyn. Tuon älypuhelimen ja kannettavan eteen oon tehnyt töitä. Näin se vaa on köyhän elämässä. Rikas voi ostaa sen haluamansa älypuhelimen tai tietokoneen heti.

        Köyhän lapsena pelottaa että mitä jos sairastun joskus. Eikö köyhilläkin pitäs olla terveelliseen elämään oikeus. On olemassa syöpiinkin hoitomuotoja, jotka on kalliita ja joutuu itse maksamaan. Kerran oli siitä uutinen. Tuli heti mieleen että köyhienkö pitää sitten kuolla.

        Vituttaa asua tässä paskassa ja epätasa-arvoisessa maassa. Suomalaisista köyhistä ei välitetä eikä sairaista, vammaisista, vanhuksista, köyhistä lapsiperheistä, opiskelijoista ja syrjäytyneistä nuorista vaan rahaa menee Somalian paskakaivoon.

        Jos itse hankin joskus lapsen tai lapsia, niin sanon niille että hankkivat kunnon koulutuksen ja muuttavat täältä jos tämä sama paska tilanne jatkuu.

        Sinulla on vielä vaikka kuinka paljon aikaa hankkia kunnon koulutus. Mitäpä jos kannustaisit itse itseäsi siihen.

      • Pitkäaikatyötön

        "vituttaa asua tässä paskassa ja epätasa-arvoisessa maassa."

        Minua nämä seikat korkeintaan harmittaa. Nämä ovat paremmin vain muissa pohjoismaissa ja täällä voi kuitenkin vähän vaikuttaa tulevaisuuteen. Oikeistohallitusten heikentämää työttömyysturvaakin on reilusti korjattu kaksi vuotta sitten, kun vasemmisto pääsi täydellä voimallaan vaikuttamaan politiikkaan.

        "Suomalaisista köyhistä ei välitetä eikä sairaista, vammaisista, vanhuksista, köyhistä lapsiperheistä, opiskelijoista ja syrjäytyneistä nuorista ..."

        No täällä ei nuorten aikuisten sentään tarvitse eteläeurooppalaisten tavoin asua vanhempien luona yhteisessä köyhyydessä. Siellä pankit häätävät perheitä kadulle, ja asunnot jäävät sitten tyhjiksi.

        Lähihoitajan koulutuksella saat melko varmasti töitä, jolloin sinusta tulee keskiluokkainen ja köyhyys jää taakse. Työnteko ei ole vain köyhille, vaan myös keskiluokka tekee jatkuvasti töitä elintasonsa ylläpitämiseksi.

        Nuorena ostin kesätyörahoilla stereolaitteita ihan niin kuin sinäkin nyt vaatteita ja tietotekniikkaa. Eikä minulla olisi vieläkään taulutelevisiota, jos en olisi viimeisimmällä palkallisella kesälomallani sitä ostanut - viisi vuotta sitten. Silti kaiken kaikkiaan töitä on ollut vähän ja palkka pieni, siksi köyhyys vaivaa.

        Jatkuvalla kokoaikatyöllä tes-minimilläkin saa ihan kohtalaisen elintason, mutta aina tulee olemaan vähän ja paljonkin rikkaampia, joita voi halutessaan kadehtia. Jos olet terve ja työkykyinen hyvin työllistävällä alalla, eikä päihteiden käyttö ole liiallista, ei sinulla suurempaa taloudellista hätää pitäisi jatkossa olla.

        Niin ja vielä lopuksi, me miehet emme naisen köyhyyttä yleensä kavahda. Hygienian puutetta ja sekavaa/aggressiivista käytöstä kylläkin.

    • vjfdzjgzkkdzj

      Hei!

      Olet nuori, elämä on edessäsi. Ei sinulta ole mikään kieletty.

      Olet jo nyt saavuttanut kaikenlaista, opiskelet ja elät itsenäisesti. Älä turhaan "tuomitse" itseäsi ennakkoon köyhyteen, vaan vaihda mielikuvasi posittivisemmiksi, voittajan mielikuviksi. Rupea jo nyt mahdollisuuksiesi mukaan käyttäytymään sen mukaisesti mitä haluat tulevaisuudessa olla.

      Ole rohkea. Ota oppia niistä jotka ovat elämässään menestyneet.

    • poika17v

      Taas näit ns "köyhii" valittamassa kuinka elämä rankkaa on vaikka todellista köyhyyttä et ole nähnykkää. Suomessa ei ole edes äärimmäisen köyhii. Täällä ei kukaan nälkää kuole. Aika huvittavaa, että valitat täällä köyhyydestä ja sinulla tietokone, älypuhelin ja merkkivaatteita pidät. Ei ole varaa autokorttii? Ei minullakaan ole varaa mutta entä sitten? Ei se elämä siihen kaadu ja hankkii sitten myöhemmin, kun varaa on. Ihan tiedoks sulle, että köyhist pidetää huolta täällä, kun toimeentulotukikin on ja ilmainen terveyden huolto. Harvoissa maissa on näin hyvät oltavat, kun suomessa. Täällä on myös ilmanen koulutus ja jokaisel on aika hyvät mahdollisuudet menestyy. Köyhissä maissa myydään siks, että pysyis hengis ja suomessa siksi, että saada kaikki hienouksii. Kaikki valittajat pitäis lähettää kehitysmaihin katsomaan sitä todellista köyhyyttä niin ehkä silloin tajuis kuinka hyvin meillä asiat on täällä suomessa.

    • 12+13

      olet harvinaisen kypsä ihminen, sinä poika 17v. Noin jos ajattelisi ihmiset jotka kaikesta valittaa niin ei olisi sitä 'pahaa oloa' josta kaikki nykyisin johtuu kun 'pitäisi' saada kaikkea nyt heti.

      • fdnvndkjfnk

        No enpä tiedä.

        Mielestäni tyttöä pitäisi lähinnä vain vähän kannustaa näkemään että mahdollisuuksia on vaikka millä mitalla ( töitä toki tarvitsee tehdä) eikä käydä heti räksyttämään. Kenen etuja se palvelee paitsi ehkä saa "kypsän" pojan tuntemaan hetkellistä oman erinoimaisuutensa tunnetta ?

        Tyttö hei, sisaresi ovat pärjänneet, sinä tulet halutessasi pärjäämään ihan varmasti.

      • Unelma7
        fdnvndkjfnk kirjoitti:

        Aivan. Tällä nuorella tytöllä on vielä hyvät mahdollisuudet ponnistaa pois kurjuudesta, toisin kuin useimmilla muilla palstan iänikuisista umpikatkerista surkimusluusereista.

    • tekoeko

      Vaikka rahattomuus ahdistaakin on silti hyvä saada kokemusta siitäkin. Säilyy kosketus todellisuuteen ja osaa olla kiitollinen siitä mitä on.
      Itse olen köyhä äiti. Nyt työkyvyttömyyseläkkeellä siivoojan työstä. Tyttäreni sai aikanaan ajokortin hankittua kesätienesteillä mutta poika on ilman ajokorttia kun ei koskaan saanut kesätöitä. Molemmat asuvat jo omillaan mutta poika opiskelee vielä. Nyt hän on ollut monta viikkoa ilman rahaa kun opintorahat menevät vuokraan ja sossu viivyttää toimeentulopäätöksiä. Olen vienyt ruokaa pojalle ja jouluna olivat luonani syömässä. Nyt on minultakin rahat loppu ja eläke tulee vasta toinen päivä tammikuuta.
      Vaikka seitsemäntoistavuotias poika sanoo että suomessa ei ole köyhyyttä niin kyllä sitä kuitenkin on.

    • on vaihto-ehtoja

      Moni nuori tyttö on päässyt uuden elämän alkuun kun alkanut ajatella alaa, jolla on miehiä. Taas miehet alaa jolla on enemmän naisia. Nainen voi hakeutua vaikka ensin armeijaan, siitä saa hyvä kuntopohjan kun ottaa asian vakavasti. Tulevaisuus on mahdollisuuksia täynnä kun ei itse rajaa liian tiukasti ja kykenee harkitsemaan kaikkia vaihto-ehtoja. Vapaa-ehtoispuolelta voi myös löytyä mieluinen alue ja siitä pääsee uudelle uralla..tulee mieleen mm spr...

    • Nuori köyhä

      Tiedän että pahempaa köyhyyttä on kun menee Afrikkaan; juodaan paskavettä, ei asuntoa, ei sähköjä ei niinkun mitään!

      Mutta kyllä Suomessakin köyhät kärsii jonkun verran vaikka oiskin se katto pään päällä ja ruokaa. On siis olemassa köyhiä, jotka joutuu kaikessa säästämään ja äidilläni on tämmöisiä päiviä joskus et joutuupi lopettamaan kaikki lehden tilaukset.

      En vaan ite halua tuommoista elämää. Haluun lapsilleni, jos hankin, hyvän lapsuuden ilman ettei tarttee murehtia rahasta. En ole mikään perfektionisti mutta haluan hyvätuloiseksi. Se on ainut tavoite.

      • Köyhyys opettaa

        En ole vuosiin tilannut mitään lehtiä, en myöskään kuulu turhiin yhdistyksiin, en tupakoi, en käy kapakoissa. Nämä asiat ovat jäänteitä köyhemmältä ajalta, ja jääneet pysyviksi vaikka nykyään olen yli keskituloinen, velaton, varallisuuden puolesta ei olisi esteitä. Säästyvät rahat käytän mieluummin hyväntekeväisyyteen, jonka kohteen voi itse valita. Voisi sanoa niinkin, että en ole köyhä mutta nuuka :-)

    • keskiluokkainen

      Keskiluokkaisetkin joutuvat joskus lopettamaan lehden tilaukset kun tulee talonyhtiön puolesta yllättäviä menoja (esim taloyhtiö ilmoittaa että kahden kuukauden päästä ikkunaremontti ja hinta 6000e, maksettava 3kk aikana).
      Minullekin on käynyt näin ja olen keskiluokkainen. Se, "että joutuu lopettamaan lehtien tilaukset" ei ole mitään suurta köyhyyttä.

      • elintärkeät edelle

        Tietoa löytyy nykyään eikä tarvitse tilata lehtiä. Miksi maksaa vuodessa vähintään n 300e päivän sanomalehdestä? Suurin osa mainoksia ja uutiset luettu n 15 minuutissa? Ja mitä tulee aikakauslehtiin, en ole tilannut vuosiin ja hyvin pärjännyt ilman. Lehtitilaukset on täysin turha menoerä. Jos asuu kirjastojen läheisyydessä voi käydä lukemassa vaikka päivittäin tai harvemmin, mutta ilmankin pärjää. Kun raha on tiukalla pitää miettiä tarkoin mikä menoerä on elintärkeä ja elää elintärkeiden mukaan. Muuten koittaa konkurssi. Elintärkeimpiä ovat, vuokra/asumismenot, ruoka ja välttämätön vaatetus, puhtaus/hygienia, lääkkeet. Alkoholi, tupakka, lehdet ym voi unohtaa listalta.

    • Ei koskaan enää

      Älä vaan lähäriksi kouluttaudu, liksa on niin surkee, ettei sillä saa kuin pakolliset kulut katettua. Mistään omistusasunnosta on koskaan turha haaveilla, ellei sitten löydä miestä joka sen kustantaa... Vuokralla jos asut, niin varmaan saat asumistukea, sillä ei noilla tuloilla makseta kuin jonkun onnettoman yksiön vuokra. Työskentelin ite lähärinä n. 4 kk, mutta lopetin kun työttömyyskorvaus on suurempi kuin lähärin palkka. Kuukaudessa jäi käteen 1350 euroo, vaikka kuinka teki ilta ja viikonloppuvuoroja. Hanki kunnon ammatti esim. sähköasentaja tai kuljetusALan tutkinto, niin saat joskus vähän nauttiakkin elämästä.

    • akka kemistä

      nuorille naisille neuvo ammatinvalintaan: hakeutukaa ns. miesten aloille!

      itse tein elämäni virheen, kun ns. "jättäydyin" toimistorotan hommiin... huono palkka ja kun ikävuosia on jo yli 50, työtkin ovat vaan pätkiä :/

    • ----------------

      Mitäköhän itseään myyvä 18-vuotias naisen alku luulee tietävänsä köyhyydestä?
      Tuntitaksa näillä tytöillä pyörii 400 euron kieppeille, sellaiseen ei pääse edes kovin moni juristi tai lääkäri.

      Miehillä tilanne on ihan vähäsen erilainen, kun tuota mahdollisuutta ei ole. Jos nainen valitsee tuon tien ja kykenee asiakkaita löytämään, en käsitä miten tarvitsee köyhyyttä valittaa kun sessiosta jää pari sataa euroa/ asiakas käteen.

      Ehkä se todellinen syy valitukseen on se, ettei millään muulla työllä moisia summia tienata. Voi tulla tulevalle lähihoitajalle yllätyksenä, että siitä reilun parin tonnin palkasta täytyy vielä verotkin maksaa, eikä sillä sitten hääppöisesti eletä, jos miettii niitä aikoja kun omalla kropalla saattoi tienata useita tuhansia verotonta joka kuukausi.

    • Nuori köyhä

      Nyt tuossa äskettäin kuulin et serkkuni aloittaa autokoulun lähiaikoina. Minä yritän etsiä töitä tän takii mutta ei mua ei huolita. Tää on vääryys mua kohtaan. Mulle nauretaan varmaan. Mun on pakko joilleki valehdella et kortti on ku en voi todellisuutta kertoa.

      • armeijan plussat

        Onko noin, että armeijas voi suorittaa ajokortin ja ei maksa mitään. Ainakin pikasella i lukemisella tulee sellanen käsitys. Haepa armeijaan, sen käymisestä ei oo ainakaan haittaa naispuolisillekaan. Pelkkää plussaa haitpa minne vaan armeijan jälkeen.

      • armeijan plussat

      • Nuori köyhä
        armeijan plussat kirjoitti:

        Onko noin, että armeijas voi suorittaa ajokortin ja ei maksa mitään. Ainakin pikasella i lukemisella tulee sellanen käsitys. Haepa armeijaan, sen käymisestä ei oo ainakaan haittaa naispuolisillekaan. Pelkkää plussaa haitpa minne vaan armeijan jälkeen.

        Harmi vaan kun armeijaan en sovi koska oon Crohnin tautinen ja astmaatikko. Lukihäiriökin löytyy. Tiedän että jopa as-ihmisiä on armeijassa jos siihen on kykyä. Ei mulla siis mitään sosiaalisia ongelmia ole eikä lukihäiriöstänikään oo isoja ongelmia mutta nuo kaksi ensimmäistä estää ja en tunne inttiä mun jutuksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      225
      1598
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      37
      1459
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      63
      1299
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      1290
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1214
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      76
      1199
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1173
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      1008
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      1002
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      181
      894
    Aihe