Ottakaa opiksi Ruotsin slummeista.
Niitä löytyy melkein joka kaupugnista Rutsissa
Otan esim. Göteborgista.
Sieltä löytyy kyliä seuraavasti. Hjälbo, Bergsjö, Backa, Biskobsgåden, Angered, Kortedala, Hammarkullen, Gamlestad, Gorsten, Ranneberg.
Näissä asuu noin 120 000 asukasta ja niistä 95% on ulkomaalaisia.
Päivittäin näissä kaupungin osissa tapahtuu kuolemaan johtavia ampumavälikohtauksia. Gängit taistelee omista alueistaan missä saa myydä ??
Saatte itse arvata mitä.
Peruskoulun oppilaista 80 - 90% ei saa hyväksyttävää päästötoristusta jonka vuoksi ne eivät voi hakea jatkopiskeluun vaan sosiaaliin.
Kunnan politiikot on tämän huomannut ettei ne voi elättää tälläisiä määriä vaan niitä on saatava vaikka hinnalla hyvänsä jonkinlaiseen koulutuksee.
Esim Raitiovaunun kuljettajaksi tai johonkin muuhun työhön johon voidaan kouluttaa nopeasti ja halvalla. Lisäksi annetaan opinto tukea jatko opiskeluihin mutta kun ei ole sitä hyväksyttävää oppimäärää niin kaikki on aloitettava alusta.
Luetaan vähän aikaa ja sitten kyllästytään. Miten maksat opinto lainan takaisin kun ei ole työtä?
Kerron esim tapauksen.
Meidän taloyhtiön roskahuoneessa oli yksi mies kaivelemassa roska pönttöjä ja levitteli toisten tuomia jätteitä sinne roskiksen lattialle.
Talkkari näki sen ja sano sille että lopeta toi homma ja mene töihin!
Kuules ny talkkari hyvä. Vastasi roskis rykari.
Minulla ei ole ammattia ja mitä sä luulet mun saavan töitä. Siivous hommia ja siitä kun ei makseta palkkaa kunnolla. Saan sossusta rahani ja silloin tällöin teen hyvänkin löydön täältä pöntöistä jonka sitten myyn eteenpäin. On vapaat työajat mitä nyt jokunen talkkari narisee niin mitäs siitä.
Tervetuloa käymään Göteborissa mutta älkää menkö edellämainitsemiin kyliin ei ainakaan pimeän aikaan
Nimimerkillä Göteborissa asunut liki 40vuotta

Vastaukset 13
Vanhimmat
Mutta ruotsalaisethan ovat halunneet tuota ja de trivs jättebra. Vain viitisen prosenttia äänesti viime vaaleissa ainoaa maahanmuuttokriittistä puoluetta ruotsidemokraatteja.
Paskaa lisää vain niskaan. Ensi vuonna 2014 taas 100 000 uutta tulokasta paskastaneista ja etnisten ruotsalaisten määrä laskee edelleen. Ei ole toivon kipinääkään Ruotsilla. Kohta on rahat loppu ja matka kohti saastaa ja kurjuutta alkaa.
Malmö on ihan OK. Vielä.
Tuo persreikäkö on OK?
Tukholmassa löytyy vaikka kuinka monta ghetto-lähiötä,mikä siis tarkoittaa sitä että ruotsalaiset ovat niistä aika pitkälle kadonneet ja tilalle on tullut pääosin muslimeita ja vähän muuta tummaa porukkaa - ongelmat ovat sitten suuret.
Ja aika hauskaa on kun ruotsin valtamedia(esim.aftonbladet),joka on siis 100% valjastettu monikultin palvomiseen,kirjoittaa väliin siitä kuinka ruotsalaiset ovat suvaitsevaisia ja rakastavat monikulttuurisuutta.Mutta miksi sitten ruotsalaiset eivät halua asua samoissa lähiöissä tumman porukan kanssa,tämähän on faktaa ja se tiedetään ruotsissa erittäin hyvin,tästä ei lehdet siellä pahemmin kirjoittele.Kuten ei kirjoittele raiskauksistakaan joita ruotsissa tehdään valtavasti,eli ketkä niihin raiskauksiin siellä syyllistyy.
Jos sitten kun tavallisten ruotsalaisten kanssa puhuu privaatisti siitä,että mitä mieltä he ovat tästä "maahanmuutosta" tietyiltä alueilta,niin eipä positiivista kommenttia siitä kuule.Mutta jossain julkisessa haastattelussa sanotaan sitten ihan toisin,kun pelätään hirveästi sitä leimautumista.
Sadassa vuodessa Ruotsin suomalaiset kyllä varmaan raitistuvat sen verran että väkivalta vähenee. Siihen asti Ruotsi kärsii suomalaisesta pohjasakasta.
Voi raukkaa, kun ei muuta osaa. Sääliksi käy
Saako Malmöstä sadan vuoden kuluttua ainoastaan Halal lihaa.
Rikosilmoitus kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tehty.
valkoinen perheen isa puistossa tyomatkalla raiskattiin, tekijoista ei anneta tuntomerkkeja, hyi ruottalaiset kun peppuweijankin saa nykyaan ryovata vastaantulijalta.
Hyysäristö haluaa suomeen ghettoja ihan väen väkisin.
"Päivittäin näissä kaupungin osissa tapahtuu kuolemaan johtavia ampumavälikohtauksia. "
Ja VAIN Suomessako muka ammuskellaan? Joo tapahtuuhan sitä meilläkin, mutta meno ei ainakaan vielä ole yltynyt Ruotsin malliin. Mutta miksi Ruotsia pidetään niin mallivaltiona? Syy on tietenkin sensuurissa.
Tunnetustihan Ruotsissa ei saa esittää asiallistakaan kritiikkiä maahanmuuttoa kohtaan eikä ulkomaalaisten tekemistä rikoksista uutisoida. Sensuuri on vielä ankerampaa kuin Suomessa.
BTW tänä iltana tulee ykköseltä ohjelma "Miksi Ruotsi menestyy". Sisältää varmasti propagandaa.
Kuka pitää. En minä ainakaan pidä Malmön ja Södertäljen kaltaisia läävöjä minään hyvinä esimerkkeinä.