Voisiko ortodoksi mennä lukemaan läntistä teologiaa tarvitsematta erota ortodoksikirkosta?
Tietääkö joku proseduuria miten käsittelevät tälläisiä asioita hakumenettelyssä?
Tietääkö joku proseduuria miten käsittelevät tälläisiä asioita hakumenettelyssä?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kysytkö tosissasi? Yliopistomme eivät toimi uskontokuntien alaisuudessa. Läntistä teologiaa voi opiskella kuka tahansa, aivan kuten kemiaa tai biologiaa.
Jo vuosikymmenien ajan teologiaa ovat opiskelleet, tutkineet ja opettaneet baptistit, helluntailaiset, ateistit. Sinne vaan joukon jatkoksi.
Oikeastaan en ole kiinnostunut opiskelemaan läntistä teologiaa mutta jos sinne pääsisi niin sitäkautta voisi opiskella tuotakin ortodoksista teologiaa vaikkapa sivuaineena.
Kun seminaarillehan ei kuka tahansa tuntematon pääse opiskelemaan.Pitäää kuulua jotenkin sisäpiiriin.
Miksi haluat opiskella teologiaa?
Minä haluan oppia kirkon ja kristinuskon historiikin.Haluan nähdä millaisia tulkintoja esimerkiksi raamatusta on olemassa ja miksi.Kristinuskon kehityskaari kiinnostaa.Samoin senaikaiset tapahtumat ja alkuseurakunta.
Opiskelijana yliopistossa saisin virallisen tien tutkia ja hutkia mielenkiintoista aihepiiriä.Yksittäisenä kansalaisena niin ei voi tehdä koska maallikkoa ei huolita mukaan mihinkään tutkimukseen eikä maallikkona saa niistä mitään tietoakaan.Ainakaan ilmaiseksi.
Minua eivät kiinnosta pappeudet eikä opetuspuoli olen itsekkäästä syystä hakeutumassa kiinnostukseni mukaisen oppiaineen opiskelijaksi.Myöskään mikään pönötysvirka ei kiinnosta vaan aihepiiri on yksinkertaisesti mielenkiintoinen.Olen itsekkäästi tekemässä oman elämäni ratkaisua en niinkään palvellakseni muita.Ehken on mukava jakaa tieteellisen tutkimuksen mielipiteitä samanmielisten kanssa.
Erilaiset tulkinnat ja niiden perusteet kiinnostavat niin kristinuskossa että muussakin uskontotieteessä.Yliopisto opiskelu myös sopii minulle ja pidän tyylistä.Jatko-opiskelijana myöskin olisi mahdollisuus tutkia harvinaisempia asioita ja mennä vaikkapa ulkomaille tutkimaan vanhoja löydöksiä ja analysoida niitä.Nautin kyseenalaistamisesta ja vertailevasta tieteestä, vanhojen asioiden penkomisesta ja tutkimisesta.
Näitten perusteella voin myös punnita omaa hengellistä elämääni siihen ja ajatusmaailmaani siihen mitä käytännössä näen.Hengellisten kokemusten valossa taas tiedän Jumalan merkityksen.Uskoani ei horjuta niinkään tieteellinen tieto perusta vaan ihmisten vaillinaisuus ja ihmeellistäkin ihmeelliset tulkinnat sekä käyttäytyminen.Miksi Jumala sallii kaikenlaiset kummallisuudet jotka ovat vastoin Hänen tahtoaan.Saattaisi olla niinkin että ehkäpä sieltä voisi tulla eteen asioita jotka auttaisivat ymmärtämään tätä maailmaa hieman paremmin kuten kanssaihmisiäkin.Toisaalta se idealistisena ja dogmaattisena voisi tehdä toisenlaisenkin torjuvaisemman efektin.Tiedä häntä kun ei ole kokeillut.
Yleensä ihmiset opiskelevat teologiaa, koska tarvitsevat jonkin kelpoisuuden, jonka saa vain teologisen tutkinnon suorittamalla. Mitään muuta ammattipätevyyttä nuo opinnot eivät sitten oikeastaan tuotakaan.
Tutkijan urasta voi aina haaveilla. Jos kaikki menee oikein hyvin, se tarkoittaa huonopalkkaisia pätkätöitä ja satunnaisilla almuilla eli apurahoilla elämistä (joiden hakemisessa kovin työ on) jatkuvassa epävarmuudessa, ja aikanaan eläkkeeksi tule kansaneläke. Pahempaa kyykytystä ei liene vielä keksitty.
Jos on taloudellisesti riippumaton eli toimeentulo on turvattu jostain muusta lähteestä, silloin teologian opiskelu varmaan on joillekuille ihan sopiva harrastus, ja tutkimustyötäkin kukaties pääsee palkatta tekemään.
Jos haluaa vain tietää lisää teologiasta, niitä yliopiston kurssikirjoja, joiden tenttimisestä opiskelu enimmäkseen koostuu, voi lukea myös oma-aloitteisesti.
Ajatteletpa sinä kovin rahakeskeisesti.
Eikö teologia ole melkoisen vakaumuksellinen tieteenhaara varsinkin jos sitä opiskelee työllistymistarkoituksessa?
Kurssikirjat eivät vie esimerkiksi tutkimusprojekteihin eikä pätevöitä tutkimukseen ja siihen osallistumista ilman virallisen tahon pätevyyttä teoreettiselta puolelta.
Voihan joku rikas tietysti rahoittaa jotain tutkimusta ja olla siltäosin tekemässä sitä mutta tämäkin on harvinaisuus.
Eivät kaikki halua papiksi eivät ainakaan ortodoksiset naiset.
Vakaumus ja omat mielenkiinnot elämässä eivät ole harrastus vaan pitäisin niitä tärkeämpänä kuin esimerkiksi kouluttautumista missä motivaattorina on vain pelkkä raha.
Harrastuksella on sanana vähän juosten kusten tehdyn leima.
Ihan normaalin yliopiston valintaprosessin kautta sitä ortodoksista teologiaa pääsee opiskelemaan. Ei tarvitse kuulua mihinkään sisäpiiriin, eikä tarvitse saada suositusta keneltäkään. Voidaan olla monta mieltä, onko tämä hyvä käytäntö, mutta näin se vain nykyään toimii. Kuka tahansa, joka hakee opiskelemaan, viitsii lukea läpi pääsykoekirjat ja osallistuu pääsykokeeseen voi päästä opiskelemaan. Yleensä hakijoita on vieläpä niin vähän, että mahdollisuudet päästä opiskelemaan ovat aika hyvät, vaikka pääsykokeessa ei kauhean hyvin menestyisikään.
Ei ainakaan Joensuussa edes opeteta juuri muunlaista teologiaa. Se mitä siellä markkinoidaan ortodoksisena teologiana, on kyllä melkoisen kaukana mistään ortodoksisesta.
Ortodoksista teologiaa on toki mahdollista opiskella ulkomailla.
Mistäs tämä tälläinen johtuu?
Et ole mennyt itse opiskelemaan teologiaa sitten sinne missä sitä oikein opetetaan?
Miksi et?
Miksi sinusta ei ole tullut pappia vaikka olet valmistunut tästä samaisesta opinahjosta?
Henkilökohtaisia ongelmiako?Jotain hampaankolossa?
Miksi ihmeessä ortodoksi haluaa lukea läntistä teologiaa??? Nyt menee yli ymmärryksen.
Jos ei ort teologia ja oma kirkko kiinnosta niin on paras erota ja mennä Lutherin 'mutu-oppia' opiskelemaan.
Henk koht luther & kumppanit on EVVK.
En ole löytänyt vielä täydellistä uskoa maailmasta.Vielä vähemmän uskontokuntia jotka ovat saavuttaneet virallisen aseman tulkinnassaan.
Ortodoksinen kirkko on kohtuullisen lähinnä alkuseurakuntaa joskaan sekään ei ole muutoksilta ja ihmiskädeltä säästynyt.
Ortodoksinen uskontokulttuuri sopii minulle, olenhan itsekäs siinä miten haluan uskoani harjoittaa.
Kuten luterilaisuus kuin ortodoksisuus ovat kristinuskoa en tee niissä kovinkaan suurta eroavaisuutta.Jotkut käytännön asiat tapahtuvat eritavoilla, pientä sävyeroa vain.
Perusideaali ja runko on kuitenkin kristillisissä suunnissa aina sama.Jotkut lisää pippuria ja jotkut suolaa mutta alas menee molemmat.
Uskontojen ja uskomusten keskeinen idea on yksi tai useampi Jumala monta tapaa palvoa.Itse keskittyisin monoteistiseen Jumala näkemykseen ja radikaaliin jäykkään raamatuntulkintaan Jumalasta.Sitä taas ei välttämättä kukaan tiedä onko se oikein tulkinta ja millainen tulkinta minulla on johonkin toiseen verrattuna.
Tämän valossa yksikään tulkinta mitä uskontokunnat olemassaolevat ja tuntemani harjoittavat palvontaansa ja uskovat ei ole oikea.
Kukapa tietää täydellisen ei historiallis kulttuurillisen tulkinnan vaan pelkästään hengellisen tulkinnan kerätyistä raamatun teksteistä.Käännös tulkinnoista.
Meillä on vain yksi Jumala mutta monta eri tapaa nähdä hänet ja palvoa häntä.
Jollekkin dogmaattiselle uskoa neuroottisella fanaattisuudella harjoittavalle umpiolle tietysti tälläiset ovat kauhistus.Eivät he näe kuin oman vähäisen järkensä tuotokset joihin silmittömästi uskovat vaikka se poikkeaisi kaikesta maailmassa olevasta täysin.sellaisia ne ovat omat todellisuudet.
Miksi ihmeessä ortodoksi haluaa lukea läntistä teologiaa??? Nyt menee yli ymmärryksen.
Jos ei ort teologia ja oma kirkko kiinnosta niin on paras erota ja mennä Lutherin 'mutu-oppia' opiskelemaan.
Henk koht luther & kumppanit on EVVK. 100%.
Sinullehhan sopisi sellainen moderni ideologia joka näyttää olevan vallalla että perustat oman kilvoitteluyhteisön joka tanssii sinun tahdillasi kun mainstreamin tulkinta ei sovi luonnollesi.
Ideaa eiks niin?
Etsit vain kourallisen samanmielisiä yhtä tuohtuneita ja kipakoita luonteita ja siitä se lähtee.Henkilökemioistahan se on kiinni, eikö?Tai huomiosta?
Eihän seminaari kelpuuta opiskelijoikseen kuin tiettyjä sukuja ja muita tuttujaan.Kaikki siellä olevat lärvät ovat jo jonkinlaisessa kiinteässä ja pitkäaikaisessa suhteessa kirkkoon ja sen jehuihin.Jos ei muuta niin ainakin karjalaisia.
Vaan ei kaikista karjalaisistakaan teologeista ole pappia silti tullut.
Jos viittaat fundamentaalinen hanhi minuun niin olen kyllä super dogmiuskollinen, kuten myös uskollinen isien teologialle eli patristiikalle, jumalanpalveluksille, kirkkotaiteelle, pyhille kirjoituksille, kirkon historialle, mysteereille ja oikeastaan kaikelle sille josta muodostuu ortodoksisen uskon täytetystä. Ja tämä tekee minusta ortodoksin. Kuten sanoin Luther kumppaneineen ja koko protestantismi on vain kulttuurisidonnainen ja historiallinen ilmiö ortodoksille, mihinkään muuhun siitä ei ole. Toki on tärkeää tuntea esim Suomen historiaa mutta teologisesti sillä ei ortodoksille ole mitään annettavaa jos nyt ei tee väikkäriä tms. jostain ort kirkkokin liippaavasta aiheesta.
Fundamentalismia tämä ei ole, se on faktaa uskonoppineiden kannalta. Kysyn yhä: miksi ortodoksinen opiskelle protestanttista mutu-teologiaa kun voi opiskella aivan oikeaa isien viisautta joka on ort teologiassa? En ymmärrä?
Ortodoksista teologiaa ei opiskella seminaarissa vaan Itä-Suomen yliopistossa. Seminaarissa voi asua ja käydä kirkossa mutta seminaari ei valitse opiskelijoita tiedekuntaan, yliopisto valitsee. Siellä on tuon taivaallista merkitystä onko karjalainen vai romaani, ympärileikattu vai ympärileikkaamaton. Kaikki pääsyvaatimukset täyttävä voi hakea. Nyt puhut ajasta kun opiskelu tapahtui Kuopion pappiseminaarissa jota ei ole enää ollut sitten vuoden 1989.
olen kyllä super dogmiuskollinen, kuten myös uskollinen isien teologialle eli patristiikalle, jumalanpalveluksille, kirkkotaiteelle, pyhille kirjoituksille, kirkon historialle, mysteereille ja oikeastaan kaikelle sille
Ja tästä päästään sitten siihen....
että mikä se sitten on se kulttuurisidonnainen ja historiallinen ilmiö ortodoksisuudessa?
Minä tiedän mutta kertoisitko sinä oman näkemyksesi minulle?
Koska luettelossasi on niitä useita ja juuri ortodoksisessa uskossa.
Mitäs huvia ja joutokäyttöä varten se seminaari sitten on olemassa jos se ei ole missään tekemisissä papiksi opiskelemisen kanssa?Lakkautukseen tuollainen joutava rahaa nielevä instituutio.
Sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä hakuprosessin kanssa mutta kun sillä vain sitten on kuitenkin.Voit vilkaista vain millaisia ihmisiä on opiskelemassa ortodoksista teologiaa.
Katseleppa sukunimiä ja mietippä oikein muutenkin millaisia meriittejä heillä tai kiinteästi heihin liitetyillä ihmisillä on.Papilliset tai karjalaiset juuret tai muuten meriittejä saanut "ortodoksiaatelinen" tai muuten kuuluisa suku.Jokainen tuolla opiskeleva näyttää olevan kirkon suosiossa tavalla tai toisella ja syystä tai toisesta.
Tiedän ainoastaan yhden sieltä valmistuneen papin joka ei täytä näitä kriteereitä mutta häntä voikin sitten hyvällä tahdolla sanoa oikeasti papiksi joka ei ole leipäpappi vaan vakaumuksellinen.Pidän tätä yhtä suurena ihmeenä kuin Kristuksen uudelleen tulemista.
"Mitäs huvia ja joutokäyttöä varten se seminaari sitten on olemassa jos se ei ole missään tekemisissä papiksi opiskelemisen kanssa?Lakkautukseen tuollainen joutava rahaa nielevä instituutio."
Liturgiset harjoitukset, joita varten seminaari lähinnä on, olisi tosiaan paljon hyödyllisempää suorittaa Valamossa ja (naisten osalta) Lintulassa.
Ort. teologiaan on niin vähän hakijoita, että kaikki pääsevät sisään, jotka vain ilmentävät pääsykokeissa jonkinlaista luku- ja kirjoitustaitoa. Toisinaan pääsykokeisiin osallistujia on jopa ollut vähemmän kuin aloituspaikkoja.
Eli jos koet olevasi epäsuosiossa, yritäpä mennä pääsykokeeseen. Tosin jokin psykiatrian muotokin voisi auttaa sinua ongelmissasi.