- Viinan ja oluen hinnat nousevat Alkon asiakkaille
- EU:n ote kiristyy. Suomen itsemääräämistaso laskee. Esim. kunnalliset sähköyhtiöt ja satamat on yhtiöitettävä v.2014 loppuun mennessä!
- Samoin työterveyshuolto yhtiöitetään mikäli siihen sisältyy vähääkään vaativammat toimenpiteet.
- Syyrian muslupakolaisia Suomi joutunee ottamaan tuhansia, koska muuten Impivaara ja Pohjois-Korea.
- Sotsin olympialaisissa jää Suomelle luu käteen.
- Langattomien mikrofonien käyttö kielletään 2014 alusta alkaen. Vain pelikonsolien vastaavat sallitaan toistaiseksi.
- Poliisi saa jälleen uusia toimivaltuuksia, nyt kotietsintään riittää pelkkä koiran hajumerkintä tai kuuluminen väärään puolueeseen, esim. perussuomalaisiin.
- Ulko-ovea ei saa tavallinen kansalainen vahvistaa erikoisteräksellä, seinän sisään upotetuilla turvasalvoilla, eikä luodinkestävillä ikkunoilla. Tällaiset toimet katsotaan virkavallan mahdollisten toimenpiteitten (esim.kotietsintä) tahalliseksi vaikeuttamiseksi ja niihin on saatava paikallisen poliisilaitoksen ja mahdollisen taloyhtiön/isännöitsijän kirjallinen poikkeuslupa.
- Huomaamattomien internettiin kuvaavien valvontakameroiden asentaminen omaan kotiin kielletään ehdottomasti edelliseen sääntöön liittyen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kerrotko missä nämä lakipykälät ovat?
Viestissäsi on sekä totta että tarua.
>>- Sotsin olympialaisissa jää Suomelle luu käteen.
Sentään jotakin positiivistakin veikkaat tulevaksi? Minä olen ollut ihan vakuuttunut siitä että Suomen joukkue ei saa niin mitään näppiinsä olympialalsista.
Mutta jos hyvän soppaluun kanssa palaavat 23.2.2014 takaisin reissulta, niin onhan se paljon parempi kuin että ei mitään.