MUTAATIOMAANEILLE

Sellaisia mutaatioita ei ole koskaan tapahtunut, ainakaan mitenkään suuremmassa
määrin, että ne olisivat todella muuttaneet eliölajeja toisiksi.

Jumala laittoi kaikiin eliölajeihin samalla periaatteella toimivan geneettisen koodiston,
mutta se ei todista, että ihan eri eliölajit olisivat toisille sukua. Raamattu sanoo mm.
seuraavaa: I Moos. 1:11."jotka LAJIENSA mukaan kantavat maan päällä hedelmää,

Ja ensimmäisessä Mooseksen kirjassa 1. luku toistuu eliöitä kuvattaessa kolme kertaa sanat: KUNKIN LAJINSA MUKAAN!

Eli ei Jumala käyttänyt mutaatioita luodessaan maan eliökunnan, van hän teki kaiken
KUNKIN LAJINSA MUKAAN!

Voidaan todistaa lisäksi mutaatioista, että ne ovat lähes aina vahingollisia ja todella
harvassa ovat hyödylliset mutaatiot.Ja semmoisia supermutaatioita, jotka olisivat
todella muuttaneet eliölajeja toisiksi eliölajeiksi ei ole koskaan ollutkaan.

Eikä kannata nyhrätä enää tämän luettuaan typerien mutaatioiden toiveajattelussa,
vaan kaikkein paras ja viisain ratkaisu on tunnustaa Jumala luojaksi ja ottaa hänen
Poikansa Jeesus vastaan omaksi Vapahtajaksi ja ryhtyä seuraamaan häntä, niin
ei sitten kuoltuaan tarvitse löytää itseään ikuisesta tulihelvetistä, jonne jumalattomat
ja rikkurit auttamatta joutuvat.
27170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

"Sellaisia mutaatioita ei ole koskaan tapahtunut, ainakaan mitenkään suuremmassa määrin, että ne olisivat todella muuttaneet eliölajeja toisiksi."

Onhan.

Raamatun kirjoittajat eivät tienneet mitään perimästä, mutaatiosta tai biodiversiteetin synnystä, joten heidän juttujaan on turha kopioida perusteluna yhtään millekään.

Äänestä

Ennen uusia avauksia voisit vastata vanhoissa saamiisi kysymyksiin. Muuten sinulla ei ole vähintäkään uskottavuutta.

Siis:

Mitä oppia on se, että pelastumisen tilaisuuksia on ihmisellä vain rajallinen määrä ja kun viimenen on ohi, pelastua ei enää voi?

Äänestä

Oikein sanottu:

"Ja semmoisia supermutaatioita, jotka olisivat todella muuttaneet eliölajeja toisiksi eliölajeiksi ei ole koskaan ollutkaan."

Ei voikaan evoluutioteorian mukaan olla. Laji muuttuu toiseksi hitaasti monella pienellä mutaatiolla. Evoluutio toimii kunkin eliön "lajin mukaan".

Ja Jumalan selkeä ilmoitus luomakunnassaan kertoo kiistattomasti lajien sukulaisuudesta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Esitäpäs sitten tieteenharrasta sitten todisteet, että monella pienellä mutaatiolla
    eliölajeja olisi edes vähäinen määrä muuttunut toisiksi lajeiksi?

    Eliölajin sisällä hyvin harvat mutaatiot voivat muutella lajia, mutta kuitenkin niin, että
    eliölaji pysyy samana.

    Äänestä

  • miikanaahum kirjoitti:

    Missä on se mystinen este, joka estää riittävän monen mutaation kasaantumisen niin, ettei lopulta voida enää puhua samasta lajista?

    Äänestä

  • miikanaahum kirjoitti:

    Esitäpäs sitten tieteenharrasta sitten todisteet, että monella pienellä mutaatiolla
    eliölajeja olisi edes vähäinen määrä muuttunut toisiksi lajeiksi?

    Eliölajin sisällä hyvin harvat mutaatiot voivat muutella lajia, mutta kuitenkin niin, että
    eliölaji pysyy samana.

    Biologit ovat nuo todisteet toisilleen vuosikymmenien aikana esittäneet ja riittäviksi todenneet. Sinä et niitä suostuisi tutkimaan, et ymmärtäisi etkä ymmärrettyäsikään pystyisi pitäviksi myöntämään.

    Tiedät kaiken tuon hyvin ja kyselet niitä vain kaveriesi huijaamiseksi.

    Äänestä

  • miikanaahum kirjoitti:

    Esitäpäs sitten tieteenharrasta sitten todisteet, että monella pienellä mutaatiolla
    eliölajeja olisi edes vähäinen määrä muuttunut toisiksi lajeiksi?

    Eliölajin sisällä hyvin harvat mutaatiot voivat muutella lajia, mutta kuitenkin niin, että
    eliölaji pysyy samana.

    Jahas, mikäs siinä nyt on, että et millään voi vastata useaan kertaan saamaasi yksinkertaiseen kysymykseen, mutta olet kyllä halukas ja ehtiväinen esittämään toisille vaatimuksia ja kysymyksiä?

    Toistetaan vielä jos vaikka olet jotenkin näkövammainen:

    Mitä oppia on se, että pelastumisen tilaisuuksia on ihmisellä vain rajallinen määrä ja kun viimeinen on ohi, pelastua ei enää voi?

    Äänestä

  • old_profile_11056 kirjoitti:

    Huomasin, että toisessa ketjussa miikanaahum oli antanut vastauksen, jossa hän ei vastannut mitään.

    Kysymys on siis yhä voimassa ja tulen siitä muistuttamaan kunnes mn tunnustaa reilusti, minkä uskonnollisen suuntauksen oppia hän tarjoilee.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_11056 kirjoitti:

    Jahas, mikäs siinä nyt on, että et millään voi vastata useaan kertaan saamaasi yksinkertaiseen kysymykseen, mutta olet kyllä halukas ja ehtiväinen esittämään toisille vaatimuksia ja kysymyksiä?

    Toistetaan vielä jos vaikka olet jotenkin näkövammainen:

    Mitä oppia on se, että pelastumisen tilaisuuksia on ihmisellä vain rajallinen määrä ja kun viimeinen on ohi, pelastua ei enää voi?

    Tiedän että Jumala antaa vain rajatun määrän tilaisuuksia tulla uskoon, ja jos missaa
    kaikki tilaisuutensa tulla uskoon, niin ei voi enää pelastua ja menee sitten ikuiseen
    kadotukseen.

    Jumala on pyhä Jumala, eikä ala taatusti liikaa hyppelemään sellaisten takia, jotka eivät halua tehdä ajoissa parannusta, vaan lähettää heidät pois ikuiseen kadotukseen.

    Tiedän tämän, että ihmisellä on rajoitettu määrä tilaisuuksia tulla uskoon, koska eräs
    nimeltä mainitsematon uskonsisar on asiasta kertonut. Ja on kertonut, että hän tiesi
    että hänellä oli viimeinen mahdollisuus tulla uskoon silloin kun hän otti Jeesuksen
    vastaan omana Vapahtajana, sillä Jumala oli ilmoittanut asian hänelle.

    Ja minun kotiseurakunta on pieni raamattupiiri asuinpakkani lähellä, ja Raamattupiirini
    on itsenäinen, eikä kuulu mihinkään kirkkokuntaan, ekä siellä opeteta mistään
    kirkkokunnista olevaa,me olemme vain aavistuksen luterilaisiin päin, mikä on luonnollista, koska useimmat ovat aikoinaan kastetut luterilaisen kirkon toimesta ja minä olen sen lisäksi käynyt rippikoulun.

    Oliko tuo nyt niin kauhean vaikea vastata? Ainakin näin aamutuimaan tämä mulle kelpaa ja selittää yhtä sun toista. Herättää myös uusia kysymyksiä, kuten:

    Miksi uskoon tulleet eivät juuri koskaan raportoi saaneensa siten kun tuo uskonsiskosi jumalallisen ilmoituksen rajallisista pelastumismahdollisuuksista? Tuo oppi on hyvin erikoinen ja harvinainen. Ovatko vasta vanhuudessa uskoon tulleet Saatanan harhauttamia – heitähän varmaan on jumala kutsunut monta kertaa jo aiemmin – eikä heille olekaan mitään pelastusta tiedossa vaikka niin kuvittelevat?

    Huomaatko, miten ihmisjärjelläsi tuossa sanelet Jumalan käyttäytymistä:

    "Jumala on pyhä Jumala, eikä ala taatusti liikaa hyppelemään sellaisten takia, jotka eivät halua tehdä ajoissa parannusta, vaan lähettää heidät pois ikuiseen kadotukseen."

    Et edes vedonnut Raamatun sanaan, vaan seurasit suoraan oman mielihalusi ohjausta. Nyt olisi totisesti parannuksenteon paikka.

    Äänestä

  • tieteenharrastaja kirjoitti:

    >Et edes vedonnut Raamatun sanaan, vaan seurasit suoraan oman mielihalusi ohjausta. Nyt olisi totisesti parannuksenteon paikka.

    Kaikilla, joilla usko on aiheuttanut järjen nitkahduksen sijoiltaan, on näköjään taipumus luoda jumalaansa omaksi henkilökohtaiseksi kuvakseen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_11056 kirjoitti:

    Oliko tuo nyt niin kauhean vaikea vastata? Ainakin näin aamutuimaan tämä mulle kelpaa ja selittää yhtä sun toista. Herättää myös uusia kysymyksiä, kuten:

    Miksi uskoon tulleet eivät juuri koskaan raportoi saaneensa siten kun tuo uskonsiskosi jumalallisen ilmoituksen rajallisista pelastumismahdollisuuksista? Tuo oppi on hyvin erikoinen ja harvinainen. Ovatko vasta vanhuudessa uskoon tulleet Saatanan harhauttamia – heitähän varmaan on jumala kutsunut monta kertaa jo aiemmin – eikä heille olekaan mitään pelastusta tiedossa vaikka niin kuvittelevat?

    On vielä eräs asia, joka tukee sitä, että uskoontuloa ei voi enää tapahtua, kun ihminen on mennyt yli Jumalan armonajan. Nyt muistan erään toisen uskovaisen sisaren kertomuksen kun hän oli sairaana ja hänellä on jo ikää jonkinverran, niin hän kysyi sairasvuoteella Jumalalta, että voisiko vielä tulla uskoon, jos nyt ei olisi tullut sillon uskoon kun tuli, niin hänelle Jumala sanoi, että silloin kun hän kysyi asiaa niin ei voisi tulla uskoon enää.

    Ja kuka vanhana tulee uskoon, niin sellainen ihminen ei vain ole ollut uppiniskainen aikansa ohi, niin siksi Jumala on antanut tuollaisen vielä tulla uskoon. Jumala sen kuitenkin päättää milloin ihmiseltä loppuu aika tulla uskoon. Ja on han mahdollista, että syystä tai toisesta enkelit eivät ole pystyneet laittamaan vakavasti ihmistä tilanteeseen tulla uskoon kuin sitten kun hänellä on ikää.

    Nyt tuli jo jatkettu rikos ja sekoitit sivullisen naisenkin osapuoleksi.

    Äänestä

Määritelmää sanalle "kunkin" ei löytynyt

Äänestä
  • Genesiksestä ei edes löydy sanaa "kunkin", ei ainakaan virallisista vuosien 1933, 38 eikä 1992 painoksista.
    Kretiineillä voi tosin olla ihan omat suomennoksensa.

    Äänestä

  • Kokeilepa skunkkia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    huutonaurua kirjoitti:

    Genesiksestä ei edes löydy sanaa "kunkin", ei ainakaan virallisista vuosien 1933, 38 eikä 1992 painoksista.
    Kretiineillä voi tosin olla ihan omat suomennoksensa.

    Minulla on 1933 ja 1938 käännöstä oleva Raamattu ja kyllä se sana kunkin siellä on,
    en muuten olisi sitä laittanut tekstiin. Haluan olla uskollinen Raamatulle

    Äänestä

Raamattu sanoo yhdessä kohdassa noin ja toisessa että tähdet voivat pudota taivaalta, kolmannessa taivaankannesta. Raamattu on joko täysin väärässä tai sitten sitten näitä kohtia ei ole edes tarkoitettu luettavaksi kirjaimellisesti.

Luonto todistaa kaikilla ominaisuuksillaan Raamatun kirjaimellisen tulkinnan mukaista luomista vastaan.

Äänestä

Näiden NaakkaMiihumeiden kirjoituksissa pakkaa huvittamaan se miten he väsymättä ylistävät luojansa reiluutta,kun antoi ainoon poikansa.
Kaikkivaltiaalle olisi pikkujuttu järjestää vaikkapa viisikymmentä miljoonaa poikaa,ettei palvojien tarvitsisi tehdä suurta numeroa siitä,joka kidutettiin kuoliaaksi että valkopartainen miespuolinen kaikkivaltias saattaisi taas tulla juttuun luomiensa kanssa.
Varsinkin kun se kuoliaaksi kidutettu nousi kolmantena päivänä kuolleista.

Äänestä

Jeesus oli vain mutatoitunut Jumala. Jumalasta mutatoitui siis ihminen, eli ihan eri laji.

Äänestä
  • Mutta jeesushan oli jumalan ja ihmisen steriili risteymä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kuulkaahan nyt Jekonja ja Heps, jos te tulette omaanaan nöyrän asenteen
    Kaikkivaltiasta Jumalaa kohtaan, niin silloin hän on miltei loppumattoman armelias
    teille ja päästää teidät pahasta, koska nyt Jeesus on kärsinyt teidänkin pahojen tekojen rangaistuksen sijaiskärsijänä.

    Ja vaikka olette ulalla ja pihalla kuin lumiukko, niin Jumala R-A-K-A-S-T-A-A teitä te
    sankarit. Ja Jumala ei halua, että te tuhoudutte ja vietätte ikuisuuden tulihelvetissä, ei!
    Jumala haluaa, että otatte hänen Poikansa vastaan omaksi Vapahtajaksi ja seuraatte
    häntä koko loppuelämänne, niin silloin toteutuu Jumalan hyvä tahto teitä kohtaan ja
    teidän elämässänne.

    Teidän vain täytyy ottaa Jeesus vastaan omaksi Vapahtajaksi ja seurata häntä
    loppuelämänne, niin teidän käy hyvin ja saatte viettää ikuisuutenne onnessa, eikä
    tulihelvetissä rangaistuna teidän pahoista töistänne.

    Tuo Jeesus tulee sydämeenne asumaan loppuelämäksenne kunte vain tosissaan
    rukoillette, että minä otan sinut Jeesus vastaan omaksi Vapahtajakseni ja tahdon
    seurata sinua tule minun sydämeeni asumaan.

    Ja minä takaan, että päätös ottaa Jeesus vastaan on Jumalalle hänen korvissaan
    kuin kaunista musiikkia ja hän haluaisi kulla sitä useammalta ja useammalta ihmiseltä.

    Ja jos omantahdon tietä kuljette, niin tietäkää, että se vie tuhoon ja teidän ikuisuutenne tuhoutuu, koska te silloin joudutte viettämään ikuisuutenne tulihelvetissä
    rangaistuna pahoista töistänne mitä olette tehneet ja ette ole Jeesuksesta huolineet.

    Pidä partapellesi sekä läpimätä ja kupansyömä "uskosi" ja rupinen satukirjasi.

    He he,tuo kolminaisuus-sekoilu on huvittava.
    On hirmuviisas aina ollut kaikentietävä Julmala ja sillä suvullisen lisääntymisen kautta saatu poika,eikä siinä vielä kaikki:kolmantena häärää pyhä henki,vaikka ne oikeasti ovatkin yksi ja sama Paimentolaisten vuorijumala!

    Oikeasti Pyhä Henki tarvittiin selittämään teini-ikäisen neitsyen tiineeksituleminen.

    Ei oikein voitu kertoa että Jahve se poikkesi tyttösen kamarissa ähkimässä ja kuolaamassa.

    Vaan että pyhä henkonen se hoiti homman,silleen siististi...

    Äänestä

>>Voidaan todistaa lisäksi mutaatioista, että ne ovat lähes aina vahingollisia ja todella
harvassa ovat hyödylliset mutaatiot.

Äänestä
  • Kyllä. Yksi ainoa hyödyllinen mutaatio kumoaa rappeutumisen, jos nyt hyväntahtoisesti hetken ajattelemme että höpönlöpöä tarvitsisi jotenkin kumota.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

miikanaahum kirjoitti:

Sellaisia mutaatioita ei ole koskaan tapahtunut, ainakaan mitenkään suuremmassa
määrin, että ne olisivat todella muuttaneet eliölajeja toisiksi.

Jumala laittoi kaikiin eliölajeihin samalla periaatteella toimivan geneettisen koodiston,
mutta se ei todista, että ihan eri eliölajit olisivat toisille sukua. Raamattu sanoo mm.
seuraavaa: I Moos. 1:11."jotka LAJIENSA mukaan kantavat maan päällä hedelmää,

Ja ensimmäisessä Mooseksen kirjassa 1. luku toistuu eliöitä kuvattaessa kolme kertaa sanat: KUNKIN LAJINSA MUKAAN!

Eli ei Jumala käyttänyt mutaatioita luodessaan maan eliökunnan, van hän teki kaiken
KUNKIN LAJINSA MUKAAN!

Voidaan todistaa lisäksi mutaatioista, että ne ovat lähes aina vahingollisia ja todella
harvassa ovat hyödylliset mutaatiot.Ja semmoisia supermutaatioita, jotka olisivat
todella muuttaneet eliölajeja toisiksi eliölajeiksi ei ole koskaan ollutkaan.

Eikä kannata nyhrätä enää tämän luettuaan typerien mutaatioiden toiveajattelussa,
vaan kaikkein paras ja viisain ratkaisu on tunnustaa Jumala luojaksi ja ottaa hänen
Poikansa Jeesus vastaan omaksi Vapahtajaksi ja ryhtyä seuraamaan häntä, niin
ei sitten kuoltuaan tarvitse löytää itseään ikuisesta tulihelvetistä, jonne jumalattomat
ja rikkurit auttamatta joutuvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu