Kuka on Jeesus?

Tiedon saannissa tästä aiheesta
päälähteen muodostavat ehdottomasti UT:n kirjat, ennen muuta evankeliumit. Vanhin niistä on erittäin todennäköisesti Markuksen evankeliumi, joka on kirjoitettu viimeistään n. v. 70, siis korkeintaan n. 40 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Varhaisimmat Jeesuksen elämästä puhuvat tekstit ovat Paavalin kirjeet. Erityisesti on mainittava Paavalin lainaama vanha perimätieto ehtoollisen asettamisesta 1 Kor 11:23-25 ja ikivanha ylösnousseen todistajien lista 1 Kor 15:1-11. Kun nämä perimätiedot kirjattiin Ensimmäiseen korinttilaiskirjeeseen, Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta oli kulunut vain n. 20 vuotta. Monet meistä kykenevät muistamaan 20 vuoden takaiset asiat kuin eilisen päivän. Olisi aivan mahdotonta syöttää meille siltä ajalta sellaista, mitä ei ole koskaan tapahtunut.
http://sley.fi/mediakirjasto/2634/kuka-jeesus
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

1.Korinttolaiskirje:
15:1 Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan, ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois. Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille. Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikäänkuin keskensyntynyt. Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa. Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani. Olinpa siis minä tai olivatpa he: näin me saarnaamme, ja näin te olette uskoon tulleet.

Äänestä

Todistajia arvioidessaan ja Raamatun uskottavuutta testatessaan pari lakimiestä tuli uskoon Usassa. Ateisteina halusivat näyttää, että Raamattu ei ole totta kun ei ole todistajia. Raamatun luettuaan huomasivat, että toisin kävi. Olikin aikalaisia todistajia olemassa ja kertoivat luotettavasti asiasta. Näin siis lakimiehet arvioidessaan Raamattua.

Äänestä

Oletko sinäkin "lakimies"?

Äänestä

Johannes 8

21 Niin Jeesus taas sanoi heille: "Minä menen pois, ja te etsitte minua, ja te kuolette syntiinne. Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla."
22 Niin juutalaiset sanoivat: "Ei kai hän aikone tappaa itseänsä, koska sanoo: 'Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla'?"
23 Ja hän sanoi heille: "Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta.
24 Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne."

25 Niin he sanoivat hänelle: "Kuka sinä olet?" Jeesus sanoi heille: "Juuri se, mitä minä puhunkin teille.

26 Paljon on minulla teistä puhuttavaa ja teissä tuomittavaa; mutta hän, joka on minut lähettänyt, on totinen, ja minkä minä olen kuullut häneltä, sen minä puhun maailman kuulla."
27 Mutta he eivät ymmärtäneet, että hän puhui heille Isästä.
28 Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut.
29 Ja hän, joka on minut lähettänyt, on minun kanssani; hän ei ole jättänyt minua yksinäni, koska minä aina teen sitä, mikä hänelle on otollista."

Äänestä

Totuuden Henki ja Raamattu. Jumalan Henki on nimenomaan Isän ja Pojan Jeesuksen persoona Jumalan seurakunnan keskellä, kun armolahjat toimivat palavassa rakkaudessa ja hyvässä järjestyksessä uskovien yhteydessä.

Tietenkin aina tulee koetella henget sillä enkeleitä on paljon ja myös hyviä ja pahoja tai Jeesuksen palveluksessa tai sitten kapinassa eksyttämässä ihmisiä.

Äänestä

Ei kukaan voi mennä Isä tykö kuin minun kauttani. Minä olen tie, totuus ja elämä, sanoo Jeesus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


>><< kirjoitti:

Tiedon saannissa tästä aiheesta
päälähteen muodostavat ehdottomasti UT:n kirjat, ennen muuta evankeliumit. Vanhin niistä on erittäin todennäköisesti Markuksen evankeliumi, joka on kirjoitettu viimeistään n. v. 70, siis korkeintaan n. 40 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Varhaisimmat Jeesuksen elämästä puhuvat tekstit ovat Paavalin kirjeet. Erityisesti on mainittava Paavalin lainaama vanha perimätieto ehtoollisen asettamisesta 1 Kor 11:23-25 ja ikivanha ylösnousseen todistajien lista 1 Kor 15:1-11. Kun nämä perimätiedot kirjattiin Ensimmäiseen korinttilaiskirjeeseen, Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta oli kulunut vain n. 20 vuotta. Monet meistä kykenevät muistamaan 20 vuoden takaiset asiat kuin eilisen päivän. Olisi aivan mahdotonta syöttää meille siltä ajalta sellaista, mitä ei ole koskaan tapahtunut.
http://sley.fi/mediakirjasto/2634/kuka-jeesus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu