Upouudessa tiedesarjassa käsittelemme kreationistisen tutkimuksen uusinta uutta rappeutumisen rintamalla.
Ensimmäistä kertaa käsittelyyn pääsee viljalajikkeista Vehnä. Kuten kaikki tiedämme, vehnä on siitä mielenkiintoinen laji, että se on jalostettu alkuperäisestä kuitupituudesta aivan minimiin, luoden siinä samalla erinomaisesti leivontaan kelpaavan jauhon.
Lopputulos ei kuitenkaan tule hinnalla millä hyvänsä. Eri viljalajien vertailu paljastaa, että viljan sukulainen, kantamuotoaan eittämättä lähempänä oleva ruis pärjää kasvien ravitsemuusvertailussa huomattavasti paremmin kuin vilja.
http://skipthepie.org/cereal-grains-and-pasta/wheat-flour-whole-grain/compared-to/rye-flour-dark/
Mielenkiintoisesti kasvin kuitupitoisuuskin vastaa eittämättä sitä määrää, joka Jumalalla oli mielessä, kun hän oli luonut maan. Onkin huomattava, että kuitupitoinen ruokavalio on yksi merkittävistä tekijöistä suoluston toiminnan kannalta sekä suolistoa vaivaavien ongelmien ehkäisemisessä, muista terveysvaikutuksista puhumattakaan.
Rappeutuneet lajit, osa 1: Vehnä
23
181
Vastaukset
- Fiksu kreationisti
Lopputulos jäi vielä kirjoittamatta, ja se oli siis: Että, eli siis, Jumala on selvästi luonut kasvit ihmisiä varten, ja suoliston kasvipohjaisen materiaalin hajoittamista varten, aivan kuten Raamattu opettaakin.
Kuitu on sellulosaa, ja ihmiselle yhtä tarpeellista syötävää kuin sanomalehti.
- Fiksu kreationisti
"Kuitu on sellulosaa, ja ihmiselle yhtä tarpeellista syötävää kuin sanomalehti."
Kasvit sisältävät kuitenkin paljon muitakin tärkeitä ravitsemuksellisia aineita, kuin vain kuidun. Kuidun tehtävä on sitouttaa vettä jotta paska pysyy soskana ja tiineänä ja kulkisi suolistossa sulakasti. Kun ihminen siirtyy runsaasta ruis-pitoisesta ruokavaliosat täysin valkean vehnän ja limpsojen syöntiin, tuloksena on aina vääjäämättä ummetusta ja suoliston rappeutumista, muista terveysvaikutuksista puhumattakaan. Ihmisten suolisto on siis nimenomaan suunniteltu kuitupohjaisen kasvien kuten viljan hajoittamista varten. Fiksu kreationisti kirjoitti:
"Kuitu on sellulosaa, ja ihmiselle yhtä tarpeellista syötävää kuin sanomalehti."
Kasvit sisältävät kuitenkin paljon muitakin tärkeitä ravitsemuksellisia aineita, kuin vain kuidun. Kuidun tehtävä on sitouttaa vettä jotta paska pysyy soskana ja tiineänä ja kulkisi suolistossa sulakasti. Kun ihminen siirtyy runsaasta ruis-pitoisesta ruokavaliosat täysin valkean vehnän ja limpsojen syöntiin, tuloksena on aina vääjäämättä ummetusta ja suoliston rappeutumista, muista terveysvaikutuksista puhumattakaan. Ihmisten suolisto on siis nimenomaan suunniteltu kuitupohjaisen kasvien kuten viljan hajoittamista varten.Höpölöpö. Päinvastoin valkea vehnä aiheuttaa ripulia ja löysää ja pahanhajuista paskaa. Ja muitakin ongelmia kuten hammasmätää.
Selluloosaa ihmisen maha ei hajota ensinkään.Fiksu kreationisti kirjoitti:
"Kuitu on sellulosaa, ja ihmiselle yhtä tarpeellista syötävää kuin sanomalehti."
Kasvit sisältävät kuitenkin paljon muitakin tärkeitä ravitsemuksellisia aineita, kuin vain kuidun. Kuidun tehtävä on sitouttaa vettä jotta paska pysyy soskana ja tiineänä ja kulkisi suolistossa sulakasti. Kun ihminen siirtyy runsaasta ruis-pitoisesta ruokavaliosat täysin valkean vehnän ja limpsojen syöntiin, tuloksena on aina vääjäämättä ummetusta ja suoliston rappeutumista, muista terveysvaikutuksista puhumattakaan. Ihmisten suolisto on siis nimenomaan suunniteltu kuitupohjaisen kasvien kuten viljan hajoittamista varten.Mitä hittoa on soska ja tiineä lanta? Voisin kuvitella hirven tuottavan sellaista jos se napostelee parskua ja tuotreaa puuta, mutta ihmisellä...?
- Fiksu kreationisti
Huomasin juuri tehneeni pienen virheen, kun sanoin:
"Mielenkiintoisesti kasvin kuitupitoisuuskin vastaa eittämättä sitä määrää, joka Jumalalla oli mielessä, kun hän oli luonut maan."
Olin lukevinani tuossa että raakarukiin kuitupitoisuus olisi ollut 95% luokkaa. Tältä pohjalta ajatteluni kuuolostikin varsin loogiselta. Pahoittelut siis virheestä.
Eli palataampa sitten takaisin asian pariin. - huutonaurua
Vehnä on siis rappeutunut rukiista? Eli lajiutumista on kuin onkin tapahtunut?
- Fiksu kreationisti
"Vehnä on siis rappeutunut rukiista? Eli lajiutumista on kuin onkin tapahtunut?"
Ei ole. Vehnä ja ruis ovat edelleenkin samaa lajia, ne ovat vain eri muotoja samasta lajista. Tämä onkin täydellinen esimerkki rappeutumisesta, koska vehnähän on kiistattomasti ravintosisällöltään köyhempi rukiiseen verrattuna.
Evoluutikkojen opettamaa lajiutumista taas ei ole koskaan missään milloinkaan tapahtunut, eikä tule tapahtumaankaan. - huutonaurua
Fiksu kreationisti kirjoitti:
"Vehnä on siis rappeutunut rukiista? Eli lajiutumista on kuin onkin tapahtunut?"
Ei ole. Vehnä ja ruis ovat edelleenkin samaa lajia, ne ovat vain eri muotoja samasta lajista. Tämä onkin täydellinen esimerkki rappeutumisesta, koska vehnähän on kiistattomasti ravintosisällöltään köyhempi rukiiseen verrattuna.
Evoluutikkojen opettamaa lajiutumista taas ei ole koskaan missään milloinkaan tapahtunut, eikä tule tapahtumaankaan.Mikä näistä http://fi.wikipedia.org/wiki/Heinäkasvit#K.C3.A4ytt.C3.B6
on siis se alkuperäinen, josta muut ovat rappeutuneet? Vai onko alkuperäistä olemassa enää? Vai onko kaikki muut heinäkasvit rappeutuneet rukiista?
P.S. Mukava kun täällä on fiksuja kreationisteja joiden asiantuntijuuteen voi aina luottaa ja kysellä heiltä kun omat tiedot loppuvat. - jortsi44
huutonaurua kirjoitti:
Mikä näistä http://fi.wikipedia.org/wiki/Heinäkasvit#K.C3.A4ytt.C3.B6
on siis se alkuperäinen, josta muut ovat rappeutuneet? Vai onko alkuperäistä olemassa enää? Vai onko kaikki muut heinäkasvit rappeutuneet rukiista?
P.S. Mukava kun täällä on fiksuja kreationisteja joiden asiantuntijuuteen voi aina luottaa ja kysellä heiltä kun omat tiedot loppuvat.Ei me keritä kaikkiin hömppiin kysymyksiin vastaamaan. Olisi hyvä opetella edes jonkin verran kasvioppia.
- huutonaurua
jortsi44 kirjoitti:
Ei me keritä kaikkiin hömppiin kysymyksiin vastaamaan. Olisi hyvä opetella edes jonkin verran kasvioppia.
Normaalin, eli yleisesti hyväksytyn biologian pystyy kyllä lukemaan mistä vain, mutta nämä "tositieteilijöiden" (eli kreationistien) kasvi- ja eläinopit taitavatkin olla jotain salatiedettä.
- rcekim
http://www.wheatbp.net/WheatBP/Documents/DOC_Evolution.php
Kylläpäs nykyvehnä on "rappeutunut" mukavaksi
http://people.wku.edu/darlene.applegate/oldworld/webnotes/3neareast/images/wheat_evol.bmpKreationistien pitänee määritellä rappioluutionsa uudelleen. Vehnän tapauksessa se tarkoittaisi kromosomiston monikertaistumista, eli informaation lisäystä.
- huutonaurua
kekek-kekek kirjoitti:
Kreationistien pitänee määritellä rappioluutionsa uudelleen. Vehnän tapauksessa se tarkoittaisi kromosomiston monikertaistumista, eli informaation lisäystä.
Mikä muka estää kaikkivoipaisuutta lisäämästä lisäkromomeja luomiinsa eliöihin?
Kreationisteillekin Hän on ilmeisesti lisännyt yhden kromosomin enemmän kuin meille syntisille. Siksipä he ovatkin niin viisaita. - rcekim
huutonaurua kirjoitti:
Mikä muka estää kaikkivoipaisuutta lisäämästä lisäkromomeja luomiinsa eliöihin?
Kreationisteillekin Hän on ilmeisesti lisännyt yhden kromosomin enemmän kuin meille syntisille. Siksipä he ovatkin niin viisaita.Onko se se sama ylimääräinen kromosomi mikä aiheuttaa Downin syndrooman? Olikos se 21. kromosmi mitä oli kolme kahden sijasta.
- huutonaurua
rcekim kirjoitti:
Onko se se sama ylimääräinen kromosomi mikä aiheuttaa Downin syndrooman? Olikos se 21. kromosmi mitä oli kolme kahden sijasta.
Sepä se
- Fiksu kreationisti
kekek-kekek kirjoitti:
Kreationistien pitänee määritellä rappioluutionsa uudelleen. Vehnän tapauksessa se tarkoittaisi kromosomiston monikertaistumista, eli informaation lisäystä.
Määrä ei ole sama asia kuin laatu. Kasvi voi olla rappeutunut vaikka sen hiilihydraattimäärä olisi moninkertaistunut saatavilla olevaan kuitumateriaalin nähden. Rappeutuminen viittaa kasvin tärkeimpien ravinto-ominaisuuksien häviämistä tai pienentymistä alkuperäiseen versioon verrattuna. Mielestäni, ainakin ketjun kirjoutushetkellä tällainen kaavio oli nähtävissä. Pahoitteluni kuitenkin, jos olen väärässä, sillä en minäkään täydellinen ole, vaikka nuori, fiksu kreationisti olenkin.

"pienentymistä alkuperäiseen versioon verrattuna"
Ravinto-ominaisuuksista minä en tiedä, mutta ei se ainakaan pienentynyt ole, kasvanut vain.
" en minäkään täydellinen ole, vaikka nuori, fiksu kreationisti olenkin. "
Ei fiksuja kreationisteja valitettavasti ole olemassa. - huutonaurua
Fiksu kreationisti kirjoitti:
Määrä ei ole sama asia kuin laatu. Kasvi voi olla rappeutunut vaikka sen hiilihydraattimäärä olisi moninkertaistunut saatavilla olevaan kuitumateriaalin nähden. Rappeutuminen viittaa kasvin tärkeimpien ravinto-ominaisuuksien häviämistä tai pienentymistä alkuperäiseen versioon verrattuna. Mielestäni, ainakin ketjun kirjoutushetkellä tällainen kaavio oli nähtävissä. Pahoitteluni kuitenkin, jos olen väärässä, sillä en minäkään täydellinen ole, vaikka nuori, fiksu kreationisti olenkin.
»Rappeutuminen viittaa kasvin tärkeimpien ravinto-ominaisuuksien häviämistä tai pienentymistä alkuperäiseen versioon verrattuna.»
Harmi, että epähuomiossa "unohdit" vastata kysymykseeni siitä, mikä mahtoi olla kyseinen alkuperäisversio:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11961809/#comment-65363290
- rcekim
Avaaja on muuten ottanut itselleen jännän satuolennon nimen.
- heppp4
Taitaa olla jopa oksymoroni.
- BlackNemo
Ruis on vehnä on aivan yhtä vähän sama kasvi kuin timotei on piharatamo. Lähempänä vehnää on speltti. Jos jaksaisi vähän keskittyä niin voisi saada jotain aikaiseksikin.
- Hiski+naapurin.kissa
Onko ruwenzorinsaukkopäästäinen rappeutuneempi kuin ai? Onko Ia io rappeutuneempi kuin Crateromys schadenbergi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1921368
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52761- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253637Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä320614Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7595Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55589- 53584