Ei uskoontulo vaadi mitään hihhulointia. Itselläni on vuosien takaa kokemus, jonka uskon olevan Korkeamman voiman tiedostamista. Tosin näitä kokevat niin muslimit kuin hindulaisetkin: kaikki näytti kristallinkirkkaalta ja tunsin valtavaa rauhaa. Voisi varmaan verrata johonkin valaistumiskokemukseen. Ei siis ollut minkään alkoholin tai huumaavien aineiden aiheuttama kokemus.
Kaverini oli puhunut minulle paljon uskonasioista ja olin ruvennut lukemaan raamatusta Matteuksen evankeliumia. En kuitenkaan lukenut sitä niinkuin ateisti yleensä lukee "kuin piru raamattua". En miettinyt onko vanha teksti totta vai ei. Keskityin asiaan, jota yhdessä raamatun kirjassa kerrottiin. Olin toki sen verran perehtynyt lukioaikoina kristinuskoon, että ymmärsin Matteuksen, joka siis kirjoitti juutalaisille, värittäneen tarinaa ja halunneen korostaa Jeesuksen asemaa,kertomalla hänen syntyneen Jumalan poikana neitsyestä. Juutalaiset kyllä ymmärsivät käytetyt kielikuvat ja kai jokainen lukionsa käynyt tietää, että juutalaiset eivät missään nimessä uskoneet mihinkään konkreettiseen neitseestä syntymiseen. Ja olihan juutalaisten kuninkaiden "kruunajaisissa" aina kruunattava kuningas "Jumalan poika". Eivätkä suurin osa alkukristityistäkään uskoneet, koska sillä haluttiin korostaa syntyneen henkilön erikoisuutta: Aleksanteri suuri, Romulus, Augustus, egyptin faaraot. Kreikkalaisessa jumaltarustossa taas sankarit syntyivät neitsyestä. Hellenismiä voi sitten syyttää siitä, että monet kristityt ovat omaksuneet täysin väärän kuvan asiasta.
Usko on kuitenkin, Lutherin sanojen mukaan, luja luottamus ja ei todellakaan mitään tunnepitoista mössöä. Ihmisen tunteet vaihtelevat niin paljon, ettei sen varaan voi paljon rakentaa. Nykyään on tosin vallalla ajattelumalli: "nyt musta tuntuu, että tää usko ei oo oikein mun juttu...". Puuttuu siis sitoutuminen. Kuten avioliittoonkin, joka nykyään siis tehdään täysin tunnepohjalta. Ollaan "rakastuneita" ja kun arki tulee vastaan ja pitäisi oikeasti rakastaa, niin erotaan. Joidenkin mielestä, tai uskonto, on jonkinlainen lohdutustekniikka kuolevaisuutemme edessä. Olkoon sitten niin tai näin, mutta oli ateisti tai uskova, on kuolema onneksi kaikille demokraattinen tapahtuma. Demokratian oikeudesta voisi taas olla eri mieltä... . Mutta entisenä ateistinakaan ei tullut mieleeni pitää uskovia ihmisiä jotenkin "retardeina". Se mielestäni vain kertoo mielipiteen esittäjästä itsestään ja hänen maailmankuvastaan: siitä miten hän kohtaa asioita, joita ei ehkä aina voi tieteellisesti selittää. Aikoinaan minulla oli jossain työharjoittelussa pomo, jolla oli tapana huutaa alaisilleen. Tuli kerran tilanne, jossa minä olin kohteena ja totesin hänelle, että "mitä enemmän huudat, sen typerämmäksi teet itsesi ainakin minun silmissäni". Huudot loppuivat. Hän ymmärsi yskän. Ei siis ollutkaan toivoton tapaus.
Ei usko tee ihmisestä järjetöntä (no, marginaaliprosentit on joka populaatiossa). Ei se vie loogista ajattelukykyä. Ei minun fysiikkani tai matematiikkani tai filosofiani tai evoluutioteoriani ole muuttuneet. Ehkä olen vain itse muuttunut.
Eihän ihmiset koe mielenmuutosta kuitenkaan minkään traktaattien kautta. Kyllä se asia tapahtuu ihan elävässä elämässä erilaisten kokemusten ja kriisien kautta. Nämä asiat joko vievät lähemmäksi Jumalaa tai erottavat. Kuitenkin elämää nähnyt ihminen harvoin vajoaa niin alas, että takertuisi johonkin uskonnollisen teoksen nippelitietoon ja rupeaisi sitä, yleensä edes tietämättä asiyhteyttä, ruotimaan. Tällöin on ongelmia etsittävä ensin omasta peilikuvastaan. Yritettiinhän täydellistä uskonnotomuutta ensisessä neuvostoliitossakin, mutta ei se toiminut. Eikä toimi Pohjois-Koreassakaan.
Suokaamme toisillemme vapaus uskoa tai olla uskomatta. Ihmisellä on valinnan vapaus niin hyvässä kuin pahassakin. Muutenhan olisimme robotteja. Olkaamme kuitenkin ihmisiä.
Kaverini oli puhunut minulle paljon uskonasioista ja olin ruvennut lukemaan raamatusta Matteuksen evankeliumia. En kuitenkaan lukenut sitä niinkuin ateisti yleensä lukee "kuin piru raamattua". En miettinyt onko vanha teksti totta vai ei. Keskityin asiaan, jota yhdessä raamatun kirjassa kerrottiin. Olin toki sen verran perehtynyt lukioaikoina kristinuskoon, että ymmärsin Matteuksen, joka siis kirjoitti juutalaisille, värittäneen tarinaa ja halunneen korostaa Jeesuksen asemaa,kertomalla hänen syntyneen Jumalan poikana neitsyestä. Juutalaiset kyllä ymmärsivät käytetyt kielikuvat ja kai jokainen lukionsa käynyt tietää, että juutalaiset eivät missään nimessä uskoneet mihinkään konkreettiseen neitseestä syntymiseen. Ja olihan juutalaisten kuninkaiden "kruunajaisissa" aina kruunattava kuningas "Jumalan poika". Eivätkä suurin osa alkukristityistäkään uskoneet, koska sillä haluttiin korostaa syntyneen henkilön erikoisuutta: Aleksanteri suuri, Romulus, Augustus, egyptin faaraot. Kreikkalaisessa jumaltarustossa taas sankarit syntyivät neitsyestä. Hellenismiä voi sitten syyttää siitä, että monet kristityt ovat omaksuneet täysin väärän kuvan asiasta.
Usko on kuitenkin, Lutherin sanojen mukaan, luja luottamus ja ei todellakaan mitään tunnepitoista mössöä. Ihmisen tunteet vaihtelevat niin paljon, ettei sen varaan voi paljon rakentaa. Nykyään on tosin vallalla ajattelumalli: "nyt musta tuntuu, että tää usko ei oo oikein mun juttu...". Puuttuu siis sitoutuminen. Kuten avioliittoonkin, joka nykyään siis tehdään täysin tunnepohjalta. Ollaan "rakastuneita" ja kun arki tulee vastaan ja pitäisi oikeasti rakastaa, niin erotaan. Joidenkin mielestä, tai uskonto, on jonkinlainen lohdutustekniikka kuolevaisuutemme edessä. Olkoon sitten niin tai näin, mutta oli ateisti tai uskova, on kuolema onneksi kaikille demokraattinen tapahtuma. Demokratian oikeudesta voisi taas olla eri mieltä... . Mutta entisenä ateistinakaan ei tullut mieleeni pitää uskovia ihmisiä jotenkin "retardeina". Se mielestäni vain kertoo mielipiteen esittäjästä itsestään ja hänen maailmankuvastaan: siitä miten hän kohtaa asioita, joita ei ehkä aina voi tieteellisesti selittää. Aikoinaan minulla oli jossain työharjoittelussa pomo, jolla oli tapana huutaa alaisilleen. Tuli kerran tilanne, jossa minä olin kohteena ja totesin hänelle, että "mitä enemmän huudat, sen typerämmäksi teet itsesi ainakin minun silmissäni". Huudot loppuivat. Hän ymmärsi yskän. Ei siis ollutkaan toivoton tapaus.
Ei usko tee ihmisestä järjetöntä (no, marginaaliprosentit on joka populaatiossa). Ei se vie loogista ajattelukykyä. Ei minun fysiikkani tai matematiikkani tai filosofiani tai evoluutioteoriani ole muuttuneet. Ehkä olen vain itse muuttunut.
Eihän ihmiset koe mielenmuutosta kuitenkaan minkään traktaattien kautta. Kyllä se asia tapahtuu ihan elävässä elämässä erilaisten kokemusten ja kriisien kautta. Nämä asiat joko vievät lähemmäksi Jumalaa tai erottavat. Kuitenkin elämää nähnyt ihminen harvoin vajoaa niin alas, että takertuisi johonkin uskonnollisen teoksen nippelitietoon ja rupeaisi sitä, yleensä edes tietämättä asiyhteyttä, ruotimaan. Tällöin on ongelmia etsittävä ensin omasta peilikuvastaan. Yritettiinhän täydellistä uskonnotomuutta ensisessä neuvostoliitossakin, mutta ei se toiminut. Eikä toimi Pohjois-Koreassakaan.
Suokaamme toisillemme vapaus uskoa tai olla uskomatta. Ihmisellä on valinnan vapaus niin hyvässä kuin pahassakin. Muutenhan olisimme robotteja. Olkaamme kuitenkin ihmisiä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Aivan asiallinen kirjoitus. Valtaosa uskovista on aivan kunnollista kansaa, eikä minulla ole yhtään mitään heitä, eikä heidän uskomistaan vastaan.
Mutta, kun joku "uskovainen" tulee kaupustelemaan käytettyä jeesustaan ja "pelastamaan minut evolutionismilta", niin poistan varmistimen, ja kohtelen häntä sellaisena jeesuspellenä kun hän onkin.
Mua korpee jotenkin nää ateismi=kommunismi/pohjoiskorea tyypit.
Ja usko on Jumalan työ. Ei kenenkään evolutismia millään manipuloinnilla ja väittelyllä poisteta. Kyllä meidän pitää kunnioittaa ja antaa tilaa heille, jotka eivät usko. Itsehän he vastaavat vakaumuksestaan.
Kyllä Jeesus Kristus on siinnyt Pyhästä Hengestä ja on Jumala ja ihminen, välimeis ihmisen ja Jumalan välillä.
Itselläni usko ei ole ollut koskaan hurmahenkistä hihhulointia, mikäli sillä tarkoitetaan jotain tunnefranssissa hyörimistä ja mekkalointia. Toki tunteillakin saa elää uskoa, ja toiset ovat enemmän tunneihmisiä.
Saan olla tällainen tahto- ja järipuoleinen viilipytty. Minullekin usko on sitä Korkeimman läsnäoloa, turvaa, rauhaa ja yhteistyötä arjen keskellä. Kyllä Jumala elää ja toimii koko ajan: ei siinä tarvitse hihhuloida.
" Juutalaiset kyllä ymmärsivät käytetyt kielikuvat ja kai jokainen lukionsa käynyt tietää, että juutalaiset eivät missään nimessä uskoneet mihinkään konkreettiseen neitseestä syntymiseen."
Tämä tieto oli kyllä täysin uutta! Vaikka lukio onkin käytynä. Pitäisi tätä varmistaa muiltakin uskovaisilta, nyt on kyllä mennyt jotain pahasti ohitse. Komppaan Apo-Calypsoa: mukavan asiallinen ja fanaatiton kirjoitus, näitä lisää.
Se on se kun pitää pyrkiä palleille.
>>>Suokaamme toisillemme vapaus uskoa tai olla uskomatta.>Ihmisellä on valinnan vapaus niin hyvässä kuin pahassakin.>Muutenhan olisimme robotteja.>Olkaamme kuitenkin ihmisiä.