Eikös ole kätevää kun sätin puolestasi muita kirjoittajia?!? Voit vaihteeksi vaikka kirjoittaa asiaa!
Palstan kunkulle
Sinun fanisi
1669
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Törkeää! Joku esiintyy minuna koko ajan.
Koita antaa anteeksi, sillä ei ole terveellistä antaa ajatusten pyöriä katkeruudessa. Vihollinen antaa "hyviä ideoita" joista ei todellista ratkaisua tule.
Anteeksiantamuksesta sitävastoin kyllä. Jumala on luvannut omilleen rauhan. Jos sitä ei löydy, kannattaa katsoa missäkohdin kääntyi vikasuuntaan, sillä rauha on edelleen siellä missä tie vie suoraan.
Aloittajalle
Tämä on kristillinen osio. Kristitty ei voi aina kääntää toista poskea vaann joskus on tarpeen taistella rohkeasti vääryyttä vastaan.
Minunkin Taisteluni on uuvuttavaa, veristä ja armotonta. Sormeni kipeytyvät jatkuvasti Taistellessani internetissä! Mutta tähän minä olen syntynyt.
Viisautta on tunnistaa, milloin on aika antaa anteeksi ja milloin aika tarttua toimeen. Viisas ei kuitenkaan koskaan alennu loukkaajansa tasolle.
Aika tarttua toimeen on nyt. Tunnen sen selvästi. Paha on helppo nujertaa.
Jeesuksen Isä ja Jumala tahtoo pelastaa jokaisen ihmisen ja taivaassa iloitaan jokaisesta ihmisestä joka elää Jeesuksen vanhurskaudessa ja pyhittyy totuudessa ja elää Jumalan Hengen vaikuttamassa uskossa ja toivossa ja rakkaudessa ja tuottaa näin hyvää hedelmää Jumalassa ja Jeesuksessa ja Totuuden Hengessä. Vain näin ihminen voikaan elää Jumalan tahdon mukaan.
Joka on viisas Jeesuksessa niin varmuudella myös elää hyvässä rakkaussuhteessa ihan jokaista ihmistä eli lähimmäistään kohtaan ja tämän lisäksi myös palavassa rakkaussuhteessa Herraa Jeesusta kohtaan.
Parhaiten palstasta saa kristillisen profetiafoorumin sillä, että kirjoittaa tänne kristillistä profetiaa. Muunlaiset kirjoitukset lisäävät muunlaista kirjoittelua.
Vihollinen raivostuu aina kun se jää vaille huomiota.
Siispä sellainen kirjoittelu jota ei halua, kannattaa ihan vain ohittaa, ja ilmoittaa poistoon sen kummempia kommentoimatta. Viholliselle kun kelpaa kaikki huomio, ja kiukusta se nauttii erityisesti.
Kuinka kauan sinä jaksaisit puhua, jos sinut aina ohitettaisiin ikäänkuin olisit ilmaa. ja mitä muuta on ilmavallan hallitsija kuin ilmaa meille?
Valo voittaa pimeyden. Näin se on.
Profetian tehtävä on aina kirkastaa Kristusta, joten sillä voi aloittaa.
Kiitos ihanasta, asiallisesta kirjoituksesta. Valmiina.
että Jeesuksen opetuslapsina meillä on aina taistelu pahuuden henkivaltoja vastaan, jotka ovat taivalla kuten ufot konsanaan, ja taistelu ei ole siis ihmisiä vastaan, jotka ovat pimeyden sitomia ja tekevät pahaa meille tai toisille ihmisille, sillä Jeesuksen Isän ja Jumala tahto on vapauttaa pimeydessä elävät ja pahuuteen sidotut ja riivatut myös. Jeesuksen uskovina ei mennä ohi ihmisistä, jotka tarvitsevat apua Jeesukselta, kuten Jeesus myös vapautti monia pahojen henkien riivaamia ja sairaita paransi ja vanhurskautta opetti ja sitä vaikutti myös kuten totuus tekee meistä ihmisistä vapaita, jos vain pidämme huolta ettei maailma ja synti saa sidottua huonoon ja tästä syystä Jumalan antama taisteluvarustus Paavalin kertomana on Efesolaiskirjessä annettu ja samoin seitsemästä Herran Hengestä kerrottu. Jeesuksessa meidät on kutsuttu rakastamaan lähimmäisiämme eikä vain etsimään omaa asemaamme tai kunniaa tai rahaa, täysin päinvastoin saamme ristimme kantaa ja itsemme alentaa ja palvella lähimmäisiämme pelkäämättä iskuja ja häpäisyä ja kärsimystä.
Tiedän että helpompi on kirjoittaa tästä kuin ihan konkreettisesti elää Jeesuksessa tässä maailmassa jossa ahdistukset ovat osanamme myös ja tukea toisista ihmisistä ei välttämättä saa elämässään Jumalan valtakunnan tehtävissä.
Kyllä mutta.....
Uskovat eivät ole uskomattomille ja paholaisille alamaisia.
Herramme ja Jumalamme henki ihmisessä ei ole pahalle alamainen. Ei Raamattu käske paholaista palvelemaan, vaan vastustamaan. jos pystyy saa vajavaisena rakastaa - kaukaa.
Itsensä alentaminen ja ristinsä kantaminen ei liity suhteessa paholaisen töihin mitenkään.
Raamattu antaa ohjeet rakastamisesta, mutta samalla - vastustakaa pahaa, niin se poistuu. Taisteluvarustuskin oltava kunnossa hengen miekkaa myöten.
Hengen miekka on Jumalan Sana.
Jaakobin kirje 4
1 Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne?
2 Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette. Teillä ei ole, sentähden ettette ano.
3 Te anotte, ettekä saa, sentähden että anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen himoissanne.
4 Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.
5 Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"?
6 Mutta hän antaa sitä suuremman armon. Sentähden sanotaan: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".
7 Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.
8 Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset.
9 Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi.
10 Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa.
11 Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
12 Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?
13 Kuulkaa nyt, te, jotka sanotte: "Tänään tai huomenna lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin ja viivymme siellä vuoden ja teemme kauppaa ja saamme voittoa" -
14 te, jotka ette tiedä, mitä huomenna tapahtuu; sillä mikä on teidän elämänne? Savu te olette, joka hetkisen näkyy ja sitten haihtuu-
15 sen sijaan, että teidän tulisi sanoa: "Jos Herra tahtoo ja me elämme, niin teemme tämän tai tuon".
16 Mutta nyt te kerskaatte ylvästelyssänne. Kaikki sellainen kerskaaminen on paha.
17 Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi.
Tämä on kristillinen foorumi ja ateistien kirjoitukset eivät tänne kuulu. Luulisi jokaisen sen ymmärtävän.
Tämänkin olni jo unohtanut. Enemmän pitäisi näköjään paneutua Jumalan sanaan.
4 Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.
5 Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"?