20 000 asukkaan raja on Heinolassa enää yhdeksän hengen päässä. Joulukuun puolivälissä kaupungin asukasluku oli 19 991. Jotta heinolalaiset saisivat jatkossakin riittävät palvelut omasta terveyskeskuksestaan, asukkaita pitää olla tämän vuoden lopussa vähintään 20 000.
Heinolan kaupungin uudenvuodenpuheen pitänyt kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Timo Ihamäki (kok.) vetosi heinolalaisiin väkiluvun nostamiseksi.
– Jos suinkin voitte, älkää siirtäkö kirjojanne muualle ainakaan vuoden 2014 aikana. Tämä koskee etenkin opiskelijoita, mutta myös muita. Pitäkäämme Heinola elinvoimaisena kaupunkina, joka pystyy jatkossakin tarjoamaan riittävät palvelut asukkailleen, hän puhui Heinolan satamassa.
Valtiovallan kuntarakennemuutoksessa Heinolalta ei perätty mitään selvitystä. Sen sijaan sosiaali- ja terveysuudistus tuottaa päävaivaa asukasluvun takia.
– Haluamme pitää Heinolassa terveyskeskuksen, jossa perusterveydenhuollon lääkärit ja erikoislääkärit toimivat saman katon alla. Emme halua siirtää hallintoa Lahteen, Ihamäki sanoi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jep Heinolalla pyyhkii nyt hyvin.
siksi ei kiinnosta, kun otl:n kirjeenvaihtokaveri kuolla kupsahti.
Kuitenkin pyyhkii melkoisen hyvin.
http://www.jarvenpaa.fi/--Kuulumisia_Järvenpäästä--/sivu.tmpl?sivu_id=6934