Ovatko kaikki ihmiset Jumalan lapsia?
Jumalan lapset
tunnusmerkit
452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse käytän sanaa jumalan ihminen.(joistakin ja niitä on harvassa) ei missään tapauksessa jehovan todistajissa kokonaisuutena.
Raamattuhan kertoo, että koko maailma on Paholaisen vallassa.
Joten enemmistö on Kerpeleen lapsia,
joita Jeesus Kyykäärmeen sikiöiksi nimitti osuvasti.
pohtittuani asiaa vastaan notta,
kerpeleen ja kyykäärmeen sekasikiöitä ovatten suurin osa.
Kaikki ihmiset ovat Jumalan luomia, ensimmäiset ihmiset olivat Jumalan lapsia siihen asti kunnes lankesivat syntiin ja joutuivat eroon Jumalasta. Syntiinlankeemuksen seurauksena joutui koko ihmiskunta eroon Jumalasta, siksi kukaan ei ole automaattisesti Jumalan lapsi, vaan siksi tullaan uudestisyntymisen kautta.
Raamatun sanoin
Joh. 1 luku
9 Totinen valkeus,(Jeesus Kristus) joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Jeesus antaa voiman tulla Jumalan lapseksi.
Gal. 3:27
Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
Room. 8
14 Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.
15 Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"
16 Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.
17 Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.
18 Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.
19 Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.
20 Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle-ei omasta tahdostaan, vaan alistajan-kuitenkin toivon varaan,
21 koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
22 Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;
23 eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.
24 Sillä