Joku "horisi" sana sitoo seurakuntaan.

Päinvastoin, sana kiinnittää Kristukseen ja Kristuksen kautta Jumalaan.

Seurakunnan jäsenten velvollisuus on valvoa sananpalvelijoiksi asetettujen työtä, että Kristusta julistetaan seurakunnassa ja että seurakunta pysyy alamaisena Kristukselle.

Täällä muutamat ovat rakentamassa seurakunnasta moukarimiestä kettinkien ja lukkojen kanssa. Ikäänkuin Kristuksen seurakunta olisi vankila ja johtoryhmä olisi vanginvartijoista koottu. :-))))))))

Seurakunta toimii justiinsa päinvastoin. Kristus on Herra ja seurakunnan jäsenet toinen toistansa almaisina palvelevat toinen toisiaan, - rakkaudessa.

Rakkauden ääni kuullaan heti, ja moukarin pake ja kettinkien kilinä erottaa selvästi Jeesuksen kutsuvasta ja hoitavasta äänestä.

Lakihenkisyys on kamala tauti, kun ihminen ei sitä itse huomaa. Kuva Jumalasta on aivan hirvittävä, muodottomaksi vääristynyt.

Kyllä nämä remmillä ristillisyyteen kasvatetut rikkinäiset ihmiset ovat kamalia, jos pääsevät kurnuttamaan ja kampeamaan itsensä toisten yläpuolelle seurakunnassa.
10177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Me olemme jo lapsesta asti totutetut näihin lakihenkisiin saarnoihin ja siksi se monista onkin turvallista kun se on tuttua.

Kyllä ainakin minä kuulin rättisaarnoja jo tuolloin ja naisille, tottakai. =D

Äänestä
  • Muuttis tässä olen kanssasi samaa mieltä. Olen myös sitä mieltä että ihmiselle voi tulla synnintunto sellaisistakin asioista jotka eivät välttämättä ole syntiä mutta ne opetetaan ihmisille synniksi. Sitten tuntee syyllisyyttä asioista jotka eivät oikeastaan ole edes syntiä.

    Tuo on niin totta kun sanoit että lakihenkinen saarna tuntuu tutulta ja turvalliselta koska sitä on aina kuullut. Usein kysytään että kaipaako kristitty jotain muutakuin sitä sanaa mitä on aina julistettu ja vedotaan siihen että varmasti se tuntuisi kuulijoista oudolta jos saarnaajat jotenkin eri tavalla puhuisivat. No tottakai se tuntuisi oudolta jos koko ikänsä on kuullut lakihenkistä saarnaa ja yhtäkkiä saarnaaja korostaakin ylenpalttisesti armoa tai jotsin muuta. Ei se silti sitä tarkoita että puhe olisi väärää...

    Äänestä

  • Nimenomaan. Lähinnä ajattelin mahdollsia nuorempia kirjoittajia, joilla tällainen on uutta ja outoa, tässähän oli aika pitkä tauko tällaisista "saarnoista".

    Eihän siinä oikein muuta voi, kun ajatella tällaisia julistavan inhimillistä heikkoutta. Monilla miehillä on niin kamalia syyllisyyden ja häpeän muistoja tämän seksuaalisuutensa kanssa ihan poikuusvuosilta saakka, sieltä se pipi nousee. Vosihan sitä rohkea mies vähän avata tytöillekin tätä testosteronin aiheuttamaa problematiikkaa. Kun miespoloisella se, on aina mielessä!
    Kuten eräs mies vitsaili että kaksi kertaa meni pois mielestä, kun Suomi voitti kultaa jääkiekossa, ja toisella kertaa kun sormi katkesi sirkkelissä.

    Aikamoisesta vaivasta siinä on kysymys. Se vaiva ei todellakaan ole naisten syy millään tavalla.

    Minulle nainen on aina ollut sellainen ihana olento, jo ala-asteelta sakka. Välitunnilla oli halattava ihanaa tyttöä, eikä se haitannut vaikka toisia se
    tietysti nauratti.

    Äänestä

  • jjjjjjjjj kirjoitti:

    Muuttis tässä olen kanssasi samaa mieltä. Olen myös sitä mieltä että ihmiselle voi tulla synnintunto sellaisistakin asioista jotka eivät välttämättä ole syntiä mutta ne opetetaan ihmisille synniksi. Sitten tuntee syyllisyyttä asioista jotka eivät oikeastaan ole edes syntiä.

    Tuo on niin totta kun sanoit että lakihenkinen saarna tuntuu tutulta ja turvalliselta koska sitä on aina kuullut. Usein kysytään että kaipaako kristitty jotain muutakuin sitä sanaa mitä on aina julistettu ja vedotaan siihen että varmasti se tuntuisi kuulijoista oudolta jos saarnaajat jotenkin eri tavalla puhuisivat. No tottakai se tuntuisi oudolta jos koko ikänsä on kuullut lakihenkistä saarnaa ja yhtäkkiä saarnaaja korostaakin ylenpalttisesti armoa tai jotsin muuta. Ei se silti sitä tarkoita että puhe olisi väärää...

    uijui joo, siinä tuli kanssa pelkkää asiaa.

    Otetaan yksi esimerkki muutoksen voimasta. Ajatellaan että aviopari on aina tottunut puhumaan vaikeat asiat huutamalla, väittelemällä ja kiisterlemällä.
    Taas huomataan kun tuttu rähinä alkaa, jos toinen ei enää huudakkaan, vaan sanoo että puhuppas nyt asiasi, niin minä kuuntelen. KOita puhua minä-viestein, syyttävien sinä- viestien sijasta. Kas kummaa siinä vuoret alkavat siirtymään. Toisen suu loksahtaa auki, mitäs nyt tapahtuu?

    Muutoksessa avain onkin siinä että kentien vuosikymmenien aikana totutuista kaavoista poiketaan. Kyllhän se aikanaan oli ihme, kun E. Halme alkoi puhumaan avoimesti ja saarnasi Raamatun tekstin mukaisesti. Koko tunkkainen ilmapiiri alkoi saamaan puhdasta happea hengitykseen. Moni
    koki silloin ensimmäisiä kertoja uskonvanhurskauden.

    Äänestä

  • jjjjjjjjj kirjoitti:

    Muuttis tässä olen kanssasi samaa mieltä. Olen myös sitä mieltä että ihmiselle voi tulla synnintunto sellaisistakin asioista jotka eivät välttämättä ole syntiä mutta ne opetetaan ihmisille synniksi. Sitten tuntee syyllisyyttä asioista jotka eivät oikeastaan ole edes syntiä.

    Tuo on niin totta kun sanoit että lakihenkinen saarna tuntuu tutulta ja turvalliselta koska sitä on aina kuullut. Usein kysytään että kaipaako kristitty jotain muutakuin sitä sanaa mitä on aina julistettu ja vedotaan siihen että varmasti se tuntuisi kuulijoista oudolta jos saarnaajat jotenkin eri tavalla puhuisivat. No tottakai se tuntuisi oudolta jos koko ikänsä on kuullut lakihenkistä saarnaa ja yhtäkkiä saarnaaja korostaakin ylenpalttisesti armoa tai jotsin muuta. Ei se silti sitä tarkoita että puhe olisi väärää...

    Nyt pitäisi pystyä määrittelemään mitä on lakihenkinen saarna. Millä sen määrittelee? Minun mielestäni yksityiskohtaiset ohjeet ei ole sama kuin lakihenki.

    Tottakai saarnoissa on yksilökohtaista vaihtelua ja tuleekin olla. Eräs kristitty sanoi että tämä on kuin heiluri kellossa, tarkoitan mitä ja millä tyylillä yleensä saarnataan. Luulen, jos heiluri heiluu ääriasennoissa niin yksilökohtainen vaihteluväli on vaarassa typistyä.

    Ei kuulijakunnan pidä olla passiivinen yleisö, seurat ovat vain osa kokonaisuutta ja kanssapuhe on yhtä tärkeää.
    Hameväki voi vaikuttaa itse siihen mitä pukineista saarnataan. Jos asusteet on ok, niin eihän niistä silloin mainittane.

    jos oltaisiin vihreitten kokouksessa niin sielläkin voisi kuteet tulla esiin, muotia voitaisiin vastustaa ekologisista syistä, pintamuodin lyhyt elinkaari on sitä pahaa hiilijalanjälkeä.

    Äänestä

  • ekolooki kirjoitti:

    Lakihenkinen on helppo määritellä. Lue Raamatusta kaikki Jeesuksen toimintaa ja puheenvuoroja koskevat luvut. Jeesus ei toiminut koskaan kuulijoidensa tahdon vastaisesti, hän ei koskaan mitätöinyt kenenkään Jumalalta saamia lahjoja, Jeesus ei myöskään pitänyt mitään älä- mölöjä eikä sinuntäytyy- mölöjä.

    Kun Me Kristuksessa vanhurskaat keskustelemme toistemme kanssa, siinä ei koskaan vahdata vaatteita, ei kravatteja ei korvakoruja, eikä mitään mitä jokainen kristitty saa pitää, jos hän haluaa. Iloitsemme toinen toistemme seurasta ja ennen kaikkea Jeesuksesta joka maksoi syntivelkamme ja teki meistä Jumalalle kelvollisia, Jumalan lapsia.

    Lakihenkinen napsahtaa heti kun nahkapäähaukka kiinni "merkkeihin", jos ne eivät vastaa hänen merkkejään, on suhde kaput. Jopa vaatteita revittiin rukoushuoneilla 30 luvulla kun ei lakihenkisille herroille kelvannut "ristillisyyden malli".

    Äänestä

No joo avaukseni on provosoiva. - Ihan tarkoituksella on.

Aiheen sain toisesta viestiketjustä, jossa joku lakihenkinen sitoi kristityt kettingillä kiinni lestadiolaisuuteen ja sen johtajiin lapinvanhimpiin, ja väitti että he ovat kaikivaltiaita Jumalia ja omistavat seurakunnan ja määräävät mikä on syntiä ja mikä ei ole.

Hauskoja tyyppejä nämä omista peloistaan johtuen ihmisten orjuuteen alistuneet henkilöt. Luulis olevan itselläkin paha olla, kun ei tunne Jeesusta läheisenä rakkaanan ystävänä, ja siksi on niin peloissaan että tarvii henkilö- puskurin Jeesuksen ja itsensä välille.

Näillä henkilöillä on varmaan omenapuissaankin joku ihneellinen värkki, jolla oksat on sidottu omenapuihin kiinni. Itse ihnettelen miten nesteet voi kulkeutua oksiin ihmispattien kautta.

Totuus on juuri päinvastainen. Eli lestadiolaisen seurakuntajohdon on heittäydyttävä kasvoilleen Kristuksen edessä ja anottava viisautta ja rohkeutta
herätysliikkeen toimintaa johtamaan, niin että Kristus pysyy liikkeen Herrana ja liikkeen jäsenet pysyvät JOKAINEN saumattomassa yhteydessä Kristukseen (ilman mitään välikäsiä) - Kristuksen palvelijoina.

Näin syntyy yhteys myöskin seurakuntalaisten välille, kun yhteys "yläkerran väkeen" on kunnossa ja saumaton ilman omia ehtojaan latelevia ihmispatteja.

Kristuksen palvelijoina me tietenkin mielellämme jaamme sitä lahjaa mitä me häneltä olemme itsekin saaneet.

Jos ja kun joku tarvitsee keskustelijaa, tarvitsee uskolleen rohkaisijaa, tarvitsee henkilöä, jolle luottamuksella kertoo asioista jotka painavat mieltä ja omaa tuntoa, olemme kaikki Jeesuksen palvelijoina käytettävissä TODISTAJINA.
Usko rakas ystävä, usko kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Tämähän on yksi tärkeistä armovälineistä, - toimia Jeesuksen rakkauden ja armon sanan välittäjinä. Hallelujaa!

Silloin olemme metsässä jos alamme väittää että toinen henkilö TARVITAAN väliukätenä jotta voisi Jumalan sanan lupaukset uskoa todeksi, ei tarvita USKO RIITTÄÄ. Sellainen oppi jossa välikäsiä vaaditaan jotta voisi uskoa, on ihmisoppia.

Mutta niinkuin jo sanoin kaikki me Jeesuksen todistajat olemme käytettävissä, silloin kun joku tarvitsee rinnallaan kulkijaa, syystä taikka toisesta.

Tämä on se mistä Jeesus puhuu ja omalla esimerkillään meille tietä osoittaa.

Jeesus sanoo: "Ne kaikki puhuvat, todistavat, minusta".

Kunpa mekin aina puhuisimme Jeesuksesta, hän on tie totuus ja elämä. AINUT VÄLIMIES ihmisen ja Jumalan välillä.

oh. 5:37-42

Ja Isä, joka on minut lähettänyt, hän on todistanut minusta.
Te ette ole koskaan kuulleet hänen ääntänsä ettekä nähneet hänen muotoansa,
eikä teillä ole hänen sanaansa teissä pysyväisenä; ...

***) ... sillä te ette usko sitä, jonka hän on lähettänyt.

Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ...

***) ... ja ne juuri todistavat minusta; ...

... ja te ette tahdo tulla minun tyköni, ...

... että saisitte elämän.

En minä ota vastaan kunniaa ihmisiltä; mutta minä tunnen teidät, ...
_________________
***) ... ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne.
_________________

Äänestä
  • Kyllä , n'in on , melko älämälö on tullut siitä että olemme uskaltaneet
    Puhua tästä asiasta , jo muutaman vuoden voiko se alkaa kantaa
    Hedelmää , muuallakin kuin meillä . jossa olemme paljon tästä puhuneet.

    Selvästi on Ruotsit , myrkytt'äneet itsensä ja naapurit lakihengen kanssa
    Niin paljon että siellä , ei ole kohta ketään kelle puhuu, Muttakun Suomessa
    on ,tänne voi tulla huutamaan, vaikken minä ole nähnyt Hameita jotka on
    takaa liian pitki'ä ja edestä lyhyitä .

    En kiellä etteikö niitä voi olla, Mutta uskolla ne on ennenkin hoidettu kauniisti.
    ja kuinka hyviä Äitejä' heistä on tullut , ilmankin Huutoa ja märmätystä. .
    " kyl on selvää "sanoi että oli -30 luvulla käty ryysuisiin kiinni , Minä sanon että
    paljon perastäkin vielä TN katsoi T:reen Rukoushuoneella tyttönsa pitsi puseroa
    otti kiinni kuin( vääpeli napista SA,intissä )seurauksella että pusero repersi ja
    Tytön oli mentävä pois ,saattoi olla ettei tullut enää . .sattui 50/60 vaihteen
    tienoilla , nämä on ikäviä asioita , näitä ei saisi sattua. .

    Aivan silloin olemme metsässä jos väitämme että toinen henkilö tarvitaa ,
    toinen henkilö välikätenä , että voidaan USKOA JUMALAN SANAA, TAI
    sanan Uskoa todeksi ,,mitään ihmisoppia ei voi hyväksyä , vaan kaikki
    pitää perustua Jeesuksen oppiin ..

    Tämä ei tarkoita että saarnassa väkisin mainitaan Jeesus , joka ei näytä Ruotsin suuhun sopivan.., todella tarkoitan ,että Jumala on ISÄ taivaassa ja Jeesus
    on hänen Poikansa ,joka Häneen uskoo se pelastuu ,,Jumala on sanonut ,että
    minä näytän tien POIKANI kautta. .

    Selvääkin selvempi on että kaikkia ei tämä miellytä ....

    Ei minuakaan miellyttänut Ruotsien toiminta 1998. eikä jälkeenkään .

    Ja nyt RB taisi oplla jo 1997. Ruotsit , hävetkää..

    Äänestä

Onko teistä kukaan koskaan kuullut raitista evankeliumia josta puuttuu kaikki nuo hulluudet mitkä täällä marsii nelirivissä vastaan joka sivulla ?

Miksi ette rakastu sellaiseen ?

Ettekö tiedä ett karhukin uskaltaa joka kevät ulos talvipesästään, miksi ette tekin jo uskalla ?

Äänestä

Ja jos teille tuodaan puoliväkisin jotain ruotsinpöljyyttä, miksi menette kuuntelemaan ollenkaan ?

Antakaa heitin saarnata penkeille muutama saarna, josko ne tekisivät parannuksen maalistaan, tai mitä muuta, eikö se hiukan antaisi miettimistä pitsisaarnaajille !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Palvelijat nöyryytee kirjoitti:

Päinvastoin, sana kiinnittää Kristukseen ja Kristuksen kautta Jumalaan.

Seurakunnan jäsenten velvollisuus on valvoa sananpalvelijoiksi asetettujen työtä, että Kristusta julistetaan seurakunnassa ja että seurakunta pysyy alamaisena Kristukselle.

Täällä muutamat ovat rakentamassa seurakunnasta moukarimiestä kettinkien ja lukkojen kanssa. Ikäänkuin Kristuksen seurakunta olisi vankila ja johtoryhmä olisi vanginvartijoista koottu. :-))))))))

Seurakunta toimii justiinsa päinvastoin. Kristus on Herra ja seurakunnan jäsenet toinen toistansa almaisina palvelevat toinen toisiaan, - rakkaudessa.

Rakkauden ääni kuullaan heti, ja moukarin pake ja kettinkien kilinä erottaa selvästi Jeesuksen kutsuvasta ja hoitavasta äänestä.

Lakihenkisyys on kamala tauti, kun ihminen ei sitä itse huomaa. Kuva Jumalasta on aivan hirvittävä, muodottomaksi vääristynyt.

Kyllä nämä remmillä ristillisyyteen kasvatetut rikkinäiset ihmiset ovat kamalia, jos pääsevät kurnuttamaan ja kampeamaan itsensä toisten yläpuolelle seurakunnassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu