SYNNIN VAKAVUUS
Haluan jakaa kanssasi erään näköalan, jonka kanssa olen kamppaillut tutkiessani 1. Johanneksen kirjettä. Kirjeessä on ihmeen kirkas ilmoitus Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksen sovitustyöstä. Elävän uskon sydänäänet sykkivät sanoissa: "Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksiannetut (2:12). "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi" (4:10). Tai tuo valtava tärkeä pieni sana ensin: "Hän on ensin rakastanut meitä" (4:19).
Mutta sitten emme voi olla lukematta samasta kirjeestä sanoja: "Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä" (3:6), "joka syntiä tekee, se on perkeleestä" (3:8) ja "ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä" (5:18).
Kuinka paljon ahdistusta ja totuuden kiertämistä nämä Johanneksen sanat voivatkaan saada aikaan! Nehän eivät vastaa todellisuutta uskovien arkielämässä. Korinttolaiskirjeistä näemme, kuinka syvälle alkukirkon aikana uskovat saattoivat langeta. Jos 1 Joh on kirjoitettu Ilmestyskirjan seurakunnille, niin sieltä näemme, millaista oli uskovien elämä joitakin vuosia myöhemmin (Ilm 2-3). Synti ei ollut voitettu uskovien elämässä silloinkaan. Paavali paljastaa avoimesti oman ylivoimaisen kamppailunsa itsessään asuvan synnin kanssa (Room 7:14-24). Samoin Luther tunnustaa ja auttaa meitä päivittäin tunnustamaan tutussa Isä meidän -rukouksen selityksessä: "Sillä me teemme paljon syntiä joka päivä ja ansaitsemme yksinomaan rangaistusta."
Kautta aikojen on yritetty monella tapaa selittää näitä Johanneksen sanoja. Toki aina on ollut pieniä uskovien ryhmiä, joiden jäsenet välttävät, etteivät he ole tehneet enää vuosiin syntiä. Varsin yleinen on sellainen tulkinta, jonka mukaan Johannes tarkoittaa tässä tietoista pysymistä tahallisissa tekosynneissä. Palavimmassakin uskovassa asuu kuitenkin aina halu syntiin. Se on perisynnin ilmausta ja se tulee näkyviin milloin ylpeytenä ja itsekeskeisyytenä, milloin taas napinamielessä koetuksissa. Joka tapauksessa jäämme arvoituksen eteen, sillä Johanneksen väite, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, näyttää olevan ristiriidassa myös kirjeen alussa olevan opetuksen kanssa (l:8,10).
Haluan jakaa kanssasi erään näköalan, jonka kanssa olen kamppaillut tutkiessani 1. Johanneksen kirjettä. Kirjeessä on ihmeen kirkas ilmoitus Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksen sovitustyöstä. Elävän uskon sydänäänet sykkivät sanoissa: "Minä kirjoitan teille, lapsukaiset, sillä synnit ovat teille anteeksiannetut (2:12). "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi" (4:10). Tai tuo valtava tärkeä pieni sana ensin: "Hän on ensin rakastanut meitä" (4:19).
Mutta sitten emme voi olla lukematta samasta kirjeestä sanoja: "Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä" (3:6), "joka syntiä tekee, se on perkeleestä" (3:8) ja "ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä" (5:18).
Kuinka paljon ahdistusta ja totuuden kiertämistä nämä Johanneksen sanat voivatkaan saada aikaan! Nehän eivät vastaa todellisuutta uskovien arkielämässä. Korinttolaiskirjeistä näemme, kuinka syvälle alkukirkon aikana uskovat saattoivat langeta. Jos 1 Joh on kirjoitettu Ilmestyskirjan seurakunnille, niin sieltä näemme, millaista oli uskovien elämä joitakin vuosia myöhemmin (Ilm 2-3). Synti ei ollut voitettu uskovien elämässä silloinkaan. Paavali paljastaa avoimesti oman ylivoimaisen kamppailunsa itsessään asuvan synnin kanssa (Room 7:14-24). Samoin Luther tunnustaa ja auttaa meitä päivittäin tunnustamaan tutussa Isä meidän -rukouksen selityksessä: "Sillä me teemme paljon syntiä joka päivä ja ansaitsemme yksinomaan rangaistusta."
Kautta aikojen on yritetty monella tapaa selittää näitä Johanneksen sanoja. Toki aina on ollut pieniä uskovien ryhmiä, joiden jäsenet välttävät, etteivät he ole tehneet enää vuosiin syntiä. Varsin yleinen on sellainen tulkinta, jonka mukaan Johannes tarkoittaa tässä tietoista pysymistä tahallisissa tekosynneissä. Palavimmassakin uskovassa asuu kuitenkin aina halu syntiin. Se on perisynnin ilmausta ja se tulee näkyviin milloin ylpeytenä ja itsekeskeisyytenä, milloin taas napinamielessä koetuksissa. Joka tapauksessa jäämme arvoituksen eteen, sillä Johanneksen väite, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, näyttää olevan ristiriidassa myös kirjeen alussa olevan opetuksen kanssa (l:8,10).
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jäi vähän vajaaksi sana, mutta jospa se Olavi jatkaa
Niin tai itse tuhat ja yksi.