"Kastetut" vs. "Vauvana liitetyt"

Kirkkoon "liittyneistä" osa on alaikäisiä eli oikeammin "liitettyjä" ihan kuten vauvakastetutkin. No, esim. 5-vuotiaan pakkoliittäminen kirkkoon on toki ilmiönä toinen kuin vauvan pakkoliittäminen; viimeksimainittu perustuu pitkälti tapaan.

Mutta vuoden 2012 tietojen mukaan n. 1600 "liittynyttä" oli alle 1-vuotiaita. Näin ollen liittyneiden määrä on melko paljonkin väitettyä pienempi, ja vastaavasti kastettujen osuus ihan selkeästi väitettyä suurempi. Osa vain on ensin ehditty merkitä väestötietoihin pakanoiksi.

Vuonna 2011 määrä oli suunnilleen sama. Siispä kehityksen suunta näkyy luvuista oikein: liittyminen kasvaa hitaasti, kasteiden määrä vähenee tasaisesti.

Mutta mistä löytää luvut esim. vuodelta 2005? Onko siis pidemmällä aikavälillä oikeasti tapahtunut pienempi muutos kuin näyttää?
0250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Jori Mäntysalo kirjoitti:

Kirkkoon "liittyneistä" osa on alaikäisiä eli oikeammin "liitettyjä" ihan kuten vauvakastetutkin. No, esim. 5-vuotiaan pakkoliittäminen kirkkoon on toki ilmiönä toinen kuin vauvan pakkoliittäminen; viimeksimainittu perustuu pitkälti tapaan.

Mutta vuoden 2012 tietojen mukaan n. 1600 "liittynyttä" oli alle 1-vuotiaita. Näin ollen liittyneiden määrä on melko paljonkin väitettyä pienempi, ja vastaavasti kastettujen osuus ihan selkeästi väitettyä suurempi. Osa vain on ensin ehditty merkitä väestötietoihin pakanoiksi.

Vuonna 2011 määrä oli suunnilleen sama. Siispä kehityksen suunta näkyy luvuista oikein: liittyminen kasvaa hitaasti, kasteiden määrä vähenee tasaisesti.

Mutta mistä löytää luvut esim. vuodelta 2005? Onko siis pidemmällä aikavälillä oikeasti tapahtunut pienempi muutos kuin näyttää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu