Valittu kansa

Tällä palstalla puhutaan paljon Israelista ja Juutalaisista Jumalan valittuna kansana. Mutta miten tämä suosikkiasema kristinuskon jumalan silmissä saavutettiin ja millä perusteilla?

Raamatun mukaanhan kaikki ovat lähtöisin Aatamista ja Eevasta. Eli kaikki ovat sukua toisilleen. Nooan aikana ihmisiä oli 8 kpl ,joten jos ennen tulvaa ihmisten DNA ja sukulaisuus eriytyi se palasi taas yhteen Nooan aikana. Nykytiedon valossa moinen sukurutsaus olisi johtanut sukupuuttoon , mutta ei anneta moisen häiritä.

Takaisin asiaan. Miksi Jumala valitsi Juutalaiset ja antoi muiden kansojen palvoa epäjumalia tuhansia vuosia. Miksi hän ei ohjannut muita kansoja yhtä aktiivisesti ja ollut läsnä heidän kanssaan. Esimerkiksi Aborginaalit elivät tuhansia vuosia pakanauskontojensa kanssa kunnes valkoinen mies tuli uskontoineen ja tauteineen tappaen 80% väestöstä. Aborginaalit eivät olleet valittu vaan hyljätty kansa.
8138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Uskontoja on ja ollut monellaisia, kristinuskosta on vaan muodostunut omanlaisensa.
Tietämättömyys on vienyt ihmisen etsimään apua tuntemattomasta, mutta nykyään ihmiset ajattelevat realisemmin joten uskonnot menettävät merkityksensä.

Äänestä

Se on perua ajalta jolloin uskonnot olivat etnisiä, kullakin kansalla oli omat jumalat joita juuri se palvoi ja jotka vastavuoroisesti auttoivat omiaan. ("Pidäthän sinäkin itselläsi kaiken sen maan, jonka jumalasi Kemos antaa haltuusi. Aivan samoin mekin otamme haltuumme sen alueen, jonka asukkaat JHWH, meidän Jumalamme, hävittää meidän tieltämme. "Tuom.11:24.)

Kristinusko on universaali uskonto, mutta sen perustajat olivat juutalaisia jotka etsivät tukea uudelle uskonnolle juutalaisista kirjoituksista, sitä kautta etnisten uskontojen valinta-ajatus tuli kristinuskoon. Kuhunkin universaaliin uskontoon kuuluu ajatus että juuri se on ainoa oikea ja kaikkien pitää kääntyä siihen usein jonkin kuoleman jälkeisen rangaistuksen uhalla. Siksi ne tekevät käännytystyötä, aiemmin usein niin että käännytettävät tuhoutuivat ja täällä maanpäällä. Nythän ei pääsääntöisesti enää toimita noin vastuuttomasti vaan esim kristilliset järjestöt monissa maissa ovat terveydenhuollon ja koulutuksen ylläpitäjiä ja alueen omasta laajemmasta kulttuurista piittaamaton toiminta on harvinaista.

Äänestä
  • Joo nää Kemosit, Jahvet ja muut heimojumalat oli tosiaan niitä "holhoojia ja huoneenhaltijoita" joista Uusi Testamentti puhuu:

    Galatalaiskirje:
    4:1 Mutta minä sanon: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, ei hän missään kohden eroa orjasta, vaikka hän onkin kaiken herra;
    4:2 vaan hän on holhoojain ja huoneenhaltijain alainen isän määräämään aikaan asti.
    4:3 Samoin mekin; kun olimme alaikäisiä, olimme orjuutetut maailman alkeisvoimien alle.
    4:4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
    4:5 lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
    4:6 Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"
    4:7 Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta.
    4:8 Mutta silloin, kun ette tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalia, jotka luonnostaan eivät jumalia ole.

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Joo nää Kemosit, Jahvet ja muut heimojumalat oli tosiaan niitä "holhoojia ja huoneenhaltijoita" joista Uusi Testamentti puhuu:

    Millä tavalla valittu, Teidän satu jumalako, ei ei elätte unimaailmassa,

    Yksi kysymys KTS koska olet ilmottautunut kristityksi : kuka kristinuskon mukaan on pojan lähettänyt Isä Jumala ? JHWH ei näköjään kelpaa.

    Äänestä

Israelissa paljastettiin muistomerkki natsien vainoamille homoille
Perjantai 10.1.2014 klo 17.58

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014011017917641_ul.shtml

Israelissa Tel Avivissa paljastettiin muistomerkki natsien vainoamille homo- ja lesbouhreille perjantaina.

Kivinen muistomerkki on vaaleanpunaisen kolmion kaltainen. Toisen maailmansodan aikana natsit määräsivät homoseksuaalit pitämään keskitysleireillä vaaleanpunaista kolmiota vaatteissaan.

Tel Avivin pormestari Ron Huldai muistutti natsien syyllistyneen paitsi Euroopan juutalaisten tuhoamiseen myös moniin hirvittävyyksiin kaikkien sellaisten ihmisten hävittämiseksi, jotka luokiteltiin erilaisiksi.

- Tämä monumentti muistuttaa meitä siitä, kuinka tärkeää on kunnioittaa jokaista ihmistä, hän sanoi.

Natsi-Saksassa lähetettiin tuhansia homoseksuaaleja keskitysleireihin 1930- ja 1940-luvuilla. Lisäksi salainen poliisi Gestapo pidätti arviolta 100 000 miestä homoseksuaalisuudesta epäiltynä.
STT-AFP

Äänestä

Kovasti ovat jehovalaiset tekemässä käännytystyötä.

Äänestä
  • Samaa sakkia jehovat ja helluntalaiset,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kertwing kirjoitti:

Tällä palstalla puhutaan paljon Israelista ja Juutalaisista Jumalan valittuna kansana. Mutta miten tämä suosikkiasema kristinuskon jumalan silmissä saavutettiin ja millä perusteilla?

Raamatun mukaanhan kaikki ovat lähtöisin Aatamista ja Eevasta. Eli kaikki ovat sukua toisilleen. Nooan aikana ihmisiä oli 8 kpl ,joten jos ennen tulvaa ihmisten DNA ja sukulaisuus eriytyi se palasi taas yhteen Nooan aikana. Nykytiedon valossa moinen sukurutsaus olisi johtanut sukupuuttoon , mutta ei anneta moisen häiritä.

Takaisin asiaan. Miksi Jumala valitsi Juutalaiset ja antoi muiden kansojen palvoa epäjumalia tuhansia vuosia. Miksi hän ei ohjannut muita kansoja yhtä aktiivisesti ja ollut läsnä heidän kanssaan. Esimerkiksi Aborginaalit elivät tuhansia vuosia pakanauskontojensa kanssa kunnes valkoinen mies tuli uskontoineen ja tauteineen tappaen 80% väestöstä. Aborginaalit eivät olleet valittu vaan hyljätty kansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu