pakolinen suomea/ruotsia, suomenruotsalaisen silmin3.1.2014 21:18 Tony Björk 27 kommenttia ilmoita asiaton viesti.Aloitan blogin toteamalla etten ole "pakkoruotsistaja", "ruotsalainen","hurri", jne.. olen ihan tavallinen suomalainen.
Itselläni on vähän kaksijakoinen mielpide pakollisesta suomesta/ruotsista. Toisaalta peruskoulun tuntijakoa ei ole elämää suurempaa asia. Toisaalta pakollinen ruotsi oppiaineena on varsinkin Heikki Talan toimesta käytetty populistisena lyömaseena suomenruotsalaisia kohataan jo noin vosikymmenen. Sitä ase saataisi pois. Välillä on xfenofoobisesti levitellyt vaikka mitä väitteitä meistä (SuRui:sta), ja aika hämmentyneinä on seurattu mitä ihmellisiä väitteitä. (Karjalan evakkoista, suomalaisuudesta, koulutksesta aina teveydenhuoltoon). Hassuin väite on että meillä olisi omat terkkareita (kerro minulle missä, en ole koskaan kuullutkaan). Välillä on haukuttu joka neanderthal (joka eli 150 vuotta sitten), mistä kuka normi inhminen koskaan kuultkaan jne..Ehkäpä siksi monet suomeruotsalaisista on aika varuillaan kaikesta mitä ehdotetaan. Ei oikein luoteta siihen että ollaan "vaan kielivapauden" puoelsta puhujia jne. Luulen että tämäkin keksustelu olisi ollut paljon rakentavmpi jos ei tietyt selvästi ruotsinkielisiin vihamielisesti suhatanut tahot olisi levittänyt niin paljon mielipahaa suomeruotsalaisten keskuudessa. Kanslaisaloiteessa on tietyt heikot kohdat mikä olisi pitännyt saada selväksi ennen kuin lähdettiin hakemaan tukea sille.
Esim luopumalla pakkoruotsilla/suomella ei saada suoraan "vapaa kielivalinnan".
Otetaan esimerkiksi koulussa missä on 50 oppilasta/ vuosikursia kohden. tarkoittaa että on 2 opteeus ryhmää = 4 H/v/vuosikursia. jos tarjotaan sen tilalle ruostia, saksaa, venäjää, kiina, ranskaa tarvitaan vähintään 10-12 H/v/vuosikursia kohden. En sanon ettei olisi hyvää, muttei sitä saadan luopumalla yhdeltä ruotsin/suomenkieln ryhymästä. (älä nyt sekoitta tänne C kielet jne..). Pitäisi käydä paljon laajempi keskustellu peruskoulun valinnanvaraisuudesta, jos sitä halutaan.
Tämä sama on opettushallituskin todennut (Aulis Pitkälä).
Lisäksi 2016 ops:ssa A ja B kielet aloitetaan alakoulussa. Tarkoittaa että vapaakielivalinnan ry:n mukaan jo alakoulussa pitää järjästää vapaa kielivalinnan. En näe sitä kovinkaan uskottavana meidän nyky kouluverkon takia (liian paljon pieniä kouluja). Olen itse rehtori noin 220 oppillaan yksikössä, missä kyllä järjestäisin paljon enemmänkin valinnavaraisuutta jos olisi mahdollisuutta, mutta sen kokoinen koulu on yksinkertaisesti liian pieni. Tarvitaan noin 500-700 oppilaan koulu että sitä (ehkä) voidaan järjestää kustannustehokaasti, mielellään yhtenäiskoulu (luokat 1-9). Myös opettajien työehtosopimukset pitää ottaa huomioon. Esim. luokanoptejalla (joka yleensä opettaa keilet alakoulussa) on opetusvelvollsuutta (opv) 24 h /v ja keilenopettajilla peruskouluilla on 16-20 h /v opv:ta. Ei voida velvoittaa heidät opettaa esim kiinaa/venäjää jos heillä ei ole pätevyytä siihen, mutta silti heille pitää työnantajan puolelsa järjestää tarvittavat tunnit opetusvelvollisuuteen (elikkä pitää palkata uusia opettajia ja vanhoille pitää maksaa vähittäispalkkaa edelleen..). On aivan liian yksinkertaista väittää että luopumalla pakollisesta suomesta/ruotsista saadan "vapaa kielivalinnan". Luulen valitettavastie ettei saada mitään tilalle.. Ruotsinkielisten koulujen kieliohjelmaa on vähän erillainen: suomea (NyFi) tai suomea äidinkielenä (MoFi) aloitetaan kolmannella vuosikursilla, mikä lisää vähän kustannuksia (pitää järjestää rinnakkais suomekielenkursit; aloittijoille ja kaksikielisille. On kuitenkin kasvatustieteelisesti hyvä ratkaisu). Ainakin monessa kunnassa valinnanvaraisuutta olisi todella suppea jollei saadan laajempi ratkaisun tässä asiassa (tai rutkaasti lisää resursia). Ahvenamaata ja ruotsia on usein otettu esimerkkinä (lyömä-asiena). Ahvenammaalaiset nuoret osaavat ruotsia, engalntia ja (vähän) suomea, (vähän) joku neljäs kieli ja ruotsalaset nuoret osavat ruotsia ja englantia (paitsi ruotsinsuomalaiset joka osvaavat myös suomea, saamelaiset saamae jne). Suomalaiset nuoret osaavat suomea, englantia (ja yllättävän hyvin ruotsia) ja sen lisäksi perusteet joku neljäs kieli tai (SuRut) ruotsia, suomea, englantia ja vähän joku neljäs kieli (paitsi siskoni joka puhuu 9 kieltä sujuvasti, väitellyt tohtoriksi japaniksi jne.. erittyistapaus sinänsä). Pitää kyllä miettiä tarkasti ennen kuin tehdään poliitisia( ja ehkä populistisia) ratkaisua tässä asiassa.
Lopuiksi sanon vielä että olen aika normi "suru". Minulla on ruotsia selvästi vahvempana kielenä (mikä on aika yleistä), minulla on sekä ruotsin että suomekieleisä (ja muun kielisiä) sukulaisia ja ystäviä. se on täysi harhaa että eläisimme jossain omassa kuplassa. Uskon että esim kaupan kassalla monet ei tietäisi että olen ns. "hurri".

Vastaukset 6
Vanhimmat
"Lisäksi 2016 ops:ssa A ja B kielet aloitetaan alakoulussa. Tarkoittaa että vapaakielivalinnan ry:n mukaan jo alakoulussa pitää järjästää vapaa kielivalinnan."
Ei vapaakielivalinta ole ehdottanut B-kielen aikaistusta, eikä sitä halunneet myöskään kieltenopettajatkaan. Kyllä tuo älytön idea oli ihan pakkoruotsittajien omia touhuja ja se tulee seuraavan eduskunnan toimesta perua.
Silkkaa svekopropagandaa, jossa aluksi yritetään tehdä RKP:stä joku kielivapauden kannattajien UHRI!
Huhhuh, mikä vääntö! Todellisuudessa KAIKKI suomalaiset ovat RKP:n härskin valtapolitiikan uhreja.
Samoin Björk on ensin kannattavinaan kielivapautta, mutta sitten käyttää valtavasti vaivaa todistaakseen sen turhaksi.
On suorastaan koomista, miten pakkoruotsittajat lavertelevat pitkästi ja ohi itse asian, kun yrittävät epätoivoisesti puolustaa typerää ja turhaa pakkoruotsia.
"on ensin kannattavinaan kielivapautta, mutta sitten käyttää valtavasti vaivaa todistaakseen sen turhaksi"
Tämä on tällä hetkellä se ainoa tapa, jolla pakkoruotsia kannatetaan. Tiedetään, ettei pakolle ole perusteita, joten väitetään, ettei kannateta pakkoa mutta sitten löytyy tuhat muttaa, miksei pakkoa voikaan purkaa.
Keskustelutapana epäloogista mutta tavoitteen eli pakon jatkumisen kannalta ainoa vaihtoehto
Toinen tapa on Packalen-taktiikka. Ollaan vastustavinaan pakkoruotsia ja pakkovirkaruotsia, mutta tehdään jostain poistamisjärjestyksestä sellainen ongelma, että ei voikaan äänestää pakkoruotsin poiston puolesta.
"Hassuin väite on että meillä olisi omat terkkareita (kerro minulle missä, en ole koskaan kuullutkaan"
"Terkkareita", siis mitä? Tarkoitatko "Terveydenhoitajia" vai tarveysasemia ? Tietysti ruotsinkieliset saavat palvelua omalla kielellään ja Folktingetin tavoitelistalla on ruotsinkieliset terveysasemat ym. Siis erytyminen. Kannattaa tutustua tingetin tavoiteohjelmiin, nämä eivät poistu sillä että "epäilen ?" ei tiedä niistä...
Tarkoitatko "neanderthalilla", Axel Freudenthalia ( 1836-1911) Tästä henkilöstä kirjoitetaan täällä koska hän on RKP:n ja svekomaanien henkinen isä ja vielä äskettäin jaettiin tämän rasistin nimeä kantavaa mitalia ( nykyisin vedetään matalaa profiilia herran suhteen).
Kaikilla yksittäisillä ruotsinkielisillä ei varmasti ole mitään suomenkielisiä vastaan, mutta täällä onkin kirjoitettu fanaatikoista jotka ovat sanelleet v.2004 kielilain ja tämän "kansalliskielistrategian", nämä suomenkielisten vihaajat ja halveksijat.
Hyvä on myös muistaa että Suomen "kaksikielisyyden" ja pakkoruotsin vastustaminen ei tarkoita ruotsinkielisten vihaamista, mistään ksenofobiasta (ulkomaalaiskammo) puhumattakaan !
Menemättä yksityiskohtiin Suomeen olisi taatusti järjestettävissä muunkinlainen kieltenopetus kuin nykyinen ja samalla kustanuksella. On siihen pystytty yksikielisissä naapurimaissakin !
Kielivapaus ei muuten koskisi Suomen ruotsinkielisiä, he opettelisivat maan pääkielen kuten muutkin vähemmistöt.
Ruotsinkielen asema on etuilujärjestelmä.
" Pääkaupunkiseudulla maksetaan ruotsinkielen taidosta henkilökohtainen palkkalisä osana henkilön tehtäväkohtaista palkkausta. Kielenkäyttölisä suhteutetaan neljään vaativuusluokkaan (20–80 euroa). Pääkaupunkiseudun henkilöstöpäälliköt vastaavat yhteisten toimintaperiaatteiden laatimisesta, jolla vältetään kaupunkien välistä kilpailua. Pääkaupunkiseudulla otetaan henkilökohtainen kielenkäyttölisä käyttöön v. 2008.
Hallinnolle"
Näin pääkaupunkiseudulla jossa oli ruotsinkielisiä alle 6% ( näistä kaikki osaavat suomea )
Rehtori Björk vie avovaimonsa lomalle bla blaa