Satunnainen "vihlova" kipu kiveksissä?

Olen 19v mies, ja minulla on joskus ollut jompi kumpi kives kipeä, sillä tavalla että pieni kiveksen päältä hierominen, tiukoilla farkuilla kyykistyminen yms sattuu jonkin verran, ei kuitenkaan ylitsepääsemättömän kivuliaasti. Muistaakseni tätä on ollut molemmissa kiveksissä, ja ainakin muistelisin että samanlaista kipua on ollut jo muutamia vuosia aiemminkin. Kipu on suht. harvinaista, ei ole ollut pitkään aikaan mitään, nyt oli kahtena eri päivänä oikea kives noin tunnin verran kipeänä, sitten helpotti.
Tunnustelin kivekset, en huomannut mitään outoa, paitsi oikea kives saattaa olla hieman isompi.
Voiko tämä johtua esim kireistä housuista/pitkistä kalsareista vai kannattaisiko mennä lääkäriin jos vielä ongelma toistuu?
22886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ps. Särky on samankaltaista kuin olisi saanut iskun kiveksiin, joskin ei aivan yhtä voimakasta.

Äänestä

Hei,

minulla on ollut aivan samanlaista. Kipujen myötä myös toinen kivespussini ikään kuin turposi. Kun huomasin koon muuttuneen menin heti lääkärille. Kivekseni tutkittiin ultraäänellä ja todettiin, että toiseen kivespussiini oli mennyt vettä. Mysteeriksi jäi, että miksi. Diagnoosi oli hydrocele eli vesikives. Kivut loppuivat ja ovat olleet nyt poissa vuoden. Lääkäri antoi sellaisen ohjeen, että jos kivut pahenevat niin sitten kivespussi voidaan tyhjentää vedestä neulalla.

Eli, suosittelen, että käyt näyttämässä lääkärille niin ei tarvi sitten murehtia! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies19v kirjoitti:

Olen 19v mies, ja minulla on joskus ollut jompi kumpi kives kipeä, sillä tavalla että pieni kiveksen päältä hierominen, tiukoilla farkuilla kyykistyminen yms sattuu jonkin verran, ei kuitenkaan ylitsepääsemättömän kivuliaasti. Muistaakseni tätä on ollut molemmissa kiveksissä, ja ainakin muistelisin että samanlaista kipua on ollut jo muutamia vuosia aiemminkin. Kipu on suht. harvinaista, ei ole ollut pitkään aikaan mitään, nyt oli kahtena eri päivänä oikea kives noin tunnin verran kipeänä, sitten helpotti.
Tunnustelin kivekset, en huomannut mitään outoa, paitsi oikea kives saattaa olla hieman isompi.
Voiko tämä johtua esim kireistä housuista/pitkistä kalsareista vai kannattaisiko mennä lääkäriin jos vielä ongelma toistuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu