Pitäisi vaan hyväksyä tämä

tilanne. Pitäisi osata luopua ja jättää taakseen. Miten se voi olla niin vaikeaa? Helpottaisi todella paljon, jos en joskus katsoisi kuviasi tai näkisi. Nyt en ole edes nähnyt, mutta silti. Voisit ilmoittaa, että olet parisuhteessa. (vaikka et olisikaan). Voisit sanoa minulle, että "inhoan sinua siitä syystä että..", niin minun olisi helpompi löytää vihan tunteita ja voisin niiden kautta päästää irti. Haluaisin unohtaa kaiken ja mennä elämässä eteenpäin. En niin, että pakenen jotain vaan niin, että voisin löytää ilon elämääni ja voisin tuntea onnistumista. Toivon vaan niin kovasti, että löydän toisen tien ja pääsen irti. Tarvitsen jotain apua, koska en yksin selviä.
3193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ota muhun yhteyttä jos et yksin selviä, mä en enää kehtaa.

Äänestä
  • Hän ei ole ottanut minuun yhteyttä enkä minä häneen. Vuosiin siis. Näimme sattumalta tai ihme ettemme nähneet useammin, koska pyörimme samassa paikassa. En vaan tajua, miksi en pysty päästämään irti ja unohtamaan. Vajoan outoon runollismelankolisromanttiseen olotilaan, jossa kuvittelen kuinka ymmärrän häntä ja olemme sielunkumppanit ja sillä ei ole mitään merkitystä, mitä muut ajattelevat, koska he eivät ymmärrä, mitä meillä oli. Oikeastaan tämä kaikki todennäköisesti ratkeaisi sillä, että istuisimme punaviinilasillisen äärelle (koska ihmiset eivät muuten puhu ellei ole hieman rohkaisua) ja keskustelisimme, mitä oikein tapahtui. Sen sijaan vuodesta toiseen mietin, että mikä meille tuli yhtäkkiä ja en pääse omassa elämässä eteenpäin, kun pelkään, että minulle käy taas samalla tavalla. En halua, että minulle käy enää koskaan samoin.

    Äänestä

  • Kenenkäs ja kehenkäs?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


*** kirjoitti:

tilanne. Pitäisi osata luopua ja jättää taakseen. Miten se voi olla niin vaikeaa? Helpottaisi todella paljon, jos en joskus katsoisi kuviasi tai näkisi. Nyt en ole edes nähnyt, mutta silti. Voisit ilmoittaa, että olet parisuhteessa. (vaikka et olisikaan). Voisit sanoa minulle, että "inhoan sinua siitä syystä että..", niin minun olisi helpompi löytää vihan tunteita ja voisin niiden kautta päästää irti. Haluaisin unohtaa kaiken ja mennä elämässä eteenpäin. En niin, että pakenen jotain vaan niin, että voisin löytää ilon elämääni ja voisin tuntea onnistumista. Toivon vaan niin kovasti, että löydän toisen tien ja pääsen irti. Tarvitsen jotain apua, koska en yksin selviä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu