Tästä kertomuksesta tulee pitkä toivon että joku jaksaa tämän lukea,en tiedä onko tämä oikea palsta mutta
kirjoitan silti.
Olen jo 47vuotias nainen kahden lapsen äiti,asun avoliitossa ja olen työelämässä.
Minua on käytetty seksuaalisesti hyväksi kun olin 15vuotias ja asuin toisella paikkakunnalla opiskelemassa
tekijä oli sukulainen joiden luona asuin.
En ole vieläkään päässyt asiasta yli,tunnen vieläkin itseni likaiseksi ja näen asiasta painajaisia.
Puolisoni ei asiasta tiedä mutta tämä julmuus on viime päivinä tullut mieleeni kauhu kuvina,en tiedä mitä tämä on.
Sairastan masennusta minulle on diagnisoitu kaksisuuntainen,mutta en tiedä onko näin.
Lääkityksiä,lääkäreitä ja kaikkea mahdollista on vuosiin mahtunut,yhtä kaaosta ja epätoivoa.
Olen yhdelle ihmiselle asiasta kertonut ja hän kehotti kertomaan psykologille,mutten ole koskaan pystynyt.
Vihaan sitä ihmistä niin paljon etten tiedä mitä tekisin jos hänet vielä näkisin,hän vaurioitti minut
loppu elämäkseni.
Miksi tänne kirjoitin oli se jos joku osaisi sanoa mitä minun pitäisi tehdä,tai jos on kokenut saman kauheuden.
Olen räjähtämis pisteessä ollut koko ikäni kantanut tätä taakkaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
En varmaan ole paras ihminen neuvomaan sinua miten pääsisit pahasta olostasi mutta sen voin sanoa että älä ainakaan millään tavalla syyllistä itseäsi tapahtuneesta, syy ei ole sinun eikä sinulla ole mitään syytä tuntea itseäsi likaiseksi.
Varmaan olisi hyvä käydä asiaa läpi jonkun ihmisen kanssa, vaikka psykiatrin tai vastaavan. Jos rohkenisit puhua asiasta miehesi kanssakin niin sekin auttaisi paljon ja miehesi on tietenkin sinun puolella ja sinun tukena.
Vihan tunnekin on täysin ymmärrettävää mutta luulen että pitkällä aikavälillä se vain kuluttaa sinua itseäsi.
Maailma on osittain täysin paska paikka ja täällä tapahtuu paskoja asioita mutta myös hyviä asioita, kuten esim. lapset jotka sinulla on.
Toivottavasti saat purettua painavan asian mielestäsi niin että voit keskittyä hyviin ja tärkeisiin asioihin elämässäsi.