emätin- vai klitorisorgasmi?

N20

Olen nyt tovin miettinyt, että ovatko saamani orgasmit kumpaa tyyppiä.
Eli tulen aina vähintään sen 3-4krt n. 10-15min aktin aikana. Mies hieroo klitorista ja työntelee samaan aikaan.
Pelkästä yhdynnästä en tietääkseni ole tullut, mutta puhtaat klitorisorgasmit ovat voimakkuudeltaan ihan erilaisia kuin ne mitä saan yllä olevan kuvauksen mukaisessa seksissä. Kun oikein hyvän saan seksin aikana niin nään tähtiä ja olen todella märkä.
Olen huomannut myös, että vaadin työntöjä klitoriksen hieronnan lisäksi, että tulisin useammin kuin kerran.
Eli siis tulen pelkästä klitoriksen hieromisesta, en kuitenkaan pelkistä työnöistä, vaikka pirun hyvää nekin tekevätkin. Ja jotta tulisin kovaa, tarvitsen 'hyvin sijoitettuja' työntöjä hieronnan lisäksi. Mitä siis meinaatte?

2

812

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sexguru

      Kalu osuu G pisteeseen, joka ei ole emätinorgasmia ajatellen riittävän aktiivinen ellei nainen ole todella kiihottunut. Kun klitoristasi hyväilee yhdynnän aikana, orgasmi alkaa klitorikselta, muuttuen kokonaisvaltaiseksi klitoris-emätin orgamiksi. Tähän perustuu naisten ejakulaatioon johtavat orgasmit, G pistettä pitää stimuloida kunnolla kun klitorikselta aikaansaatu orgasmi alkaa olla päällä, vaikkapa niillä muutamalla "hyvin sijoitetulla" työnnöllä tai G pisteen aluetta sormilla painamalla.

      Naiset jotka eivät ole riittävän kiihottuneita yhdynnän aikana, jotta G pisteen alue aktivoituisi, jäävät yleensä kokonaan ilman orgasmia yhdynnässä.

      Sanoisin, että naisen yhdyntäorgasmiin liittyy aina klitoriksen stimulointi, joko sen pinnassa näkyvien osien tai sitten pinnan alla lymyävien osien. Naisen lihastyöskentely vaikuttaa myös huomattavasti. Monesti jännittävät keskivartalon lihaksia, ja tämä jännitys purkautuu orgasmin aikana.

      Ns. pelkkä emätinorgasmi? Onko sellaista edes? Käännetään juttu päälaelleen ja ajatellaan miestä. Tuleeko orgasmi pelkkää kalunvartta kutitellessa tai puristellessa ja terska jää ihan täysin vaille huomiota? Hyvin epätodennäköisesti! No entä jos kiihotetaan pelkkää terskaa, tuleeko pelkkä terskaorgasmi, onko se koko kalun orgasmi vai peräti vain orgasmi? Mitäpä luulet? On olemassa vain orgasmeja, riippumatta siitä mitä osaa kalua tai pillua kiihottamalla se on saatu aikaan. Tottakai voi erilailla toimien tuntua erilaiselta, mutta silti se on yksi ja sama orgasmi! Pelkästään klitorikselta annettu orgasmi vain jää jotenkin ehkä vajaaksi, se ei välttämättä anna samaa tyydytystä, koska ei leviä koko keskivartalon laajuiseksi?

      Pikku tehtävä kaikille asiasta kiinnostuneille naisille! Laita jotakin tukevaa (vaikkapa dildo) sisällesi ja tee itsellesi pelkästään klitorista kiihottamalla orgasmi. Ei yhdyntää jäljitteleviä liikkeitä, annat olla sen paikallaan vain ja annat pillun elää omaa elämäänsä lähestyvän orgasmisi tahtiin puristuen! Väitän että se on yhtä raju kuin mainitsemasi tähtiä näyttävä orgasmi! Ehkä siihen tarvitaan ihan lopussa muutama "hyvin sijoitettu" työntö G pisteeseen, jotta homma karkaa kunnolla käsistäsi? Mutta ei itse yhdyntää!

      Tämä tehtävä ja väite perustuu kokemuksiini kahden eri naisen kanssa suuseksiä antaessa. Molemmat saivat paljon rajumman orgasmin kun minulta oli pari sormea pillussa sisällä. En liikuttanut vaan pidin molemmille naisille vain paikallaan, molempien kohdalla tunsin voimakasta puristelua orgasmin lähestyessä.

      No niin, hyvät palstaa seuraavat naiset, on teidän vuoronne todistaa väitteeni oikeaksi tai vääräksi. Toimeksi vain ja kommentoimaan kun olette kokeilleet. Erittäin suurella mielenkiinnolla odotan tuloksia ja kiitän jo etukäteen vaivannäköänne! Vahingossa voit oppia jotain uutta seksuaalisuudestasi!

    • meinaatte?

      Tuo suorituskeskeisyys lienee yleisin harhaluulo seksissä.

      Todellisuudessa orgasmi tulee päästä. Orgasmin voi saada ilman kosketusta, joogaamalla, rintojen tai posken hyväilystä jne.

      Kaikki riippuu pelkästään asenteesta ja reagoimisesta siihen mitä tapahtuu. Päässä voi kokea, että orkku tulee klitoriksesta, g-pisteestä tai vaikkapa varpaasta.

      ”Työntöjen” vaikutus tullee geeneistä (jälkeläisten hankkiminen)

      Voi siis oppia, että tarvitsee 'hyvin sijoitettuja' työntöjä, varpaiden nuolemista, nännien nipistelyä, sormen peräaukkoon jne

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      268
      4665
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3030
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2847
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      23
      2800
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1791
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1400
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1282
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1169
    Aihe