ku he hallitsi koko matsia ja Suomi pelkästään puolusti ja pelas 30 luvun jääkiekkoa. http://www.expressen.se/sport/hockey/tre-kronor/svenska-bitterheten-ar-sa-javla-orattvist/
Joskus aikasemmin svenssonit on syyttäneet suomalaisia huonoiksi häviäjiksi.
Joskus aikasemmin svenssonit on syyttäneet suomalaisia huonoiksi häviäjiksi.
Vastaukset 9
Vanhimmat
No, Ruotsi kuittaa ottamalla aikuisissa olympiakultaa kohta Sotshissa ja eikä olisi edes eka olympiakulta Ruotsilla ja kuinka helevetin monta mm-kultaa heillä vielä olikaan lisäksi.
No, onhan se kiva että Suomikin joskus voittaa jotakin, tulihan meille vasta ringetessäkin mm-kultaa.
Miksei suomalaiset käytä tuota puolustustaktiikkaa muuten joka lajissa, esim. Kreikka on osoittanut että tuollaisella taktiikalla voi menestyä tosi hyvin esim. jalkapallossakin, kun sen taktiikan hioo vain tarpeeksi pitkälle.
...Ei se Suomen voitto, vaan se Ruotsin häviö. Draaman kaari olisi ollut vielä täydellisempi, jos vastustajana olisi ollut Venäjä. Voitto ei tunnu miltään, jos se ei perustu sitkeään torjuntataisteluun.
Oliko Ruotsilla isot juhlat torilla valmiiksi lavat pystyssä voiton kunniaksi.
aikoinaan lehdissä jo painettu että Ruotsi voitti kultaa ja kun Venäjä hävisikin Suomelle ja voitti kultaa niille tuli kiire painaa uudet otsikot isoveli antoi pikkuveljelle voiton. Että ne voi olla oksettavaa porukkaa, 8000000 perseen-nuolijaa ja 2000000 mulliturpaa.
Kyllä oli kiva lukea tää:
http://www.uusisuomi.fi/urheilu/65403-jaakiekon-unelmafinaali-ruotsalaisista-tuntui-pirun-surkealta
30-lukuhan on vasta edessäpäin. Oliko tämä tulevaisuuden jääkiekkoa?
Nauretaan kaikki svedupelle luusereille, Buhahahahahahahahahhahahahahahahahahaha
Taas suomalaisille annettiin voitto hyvää hyvyyttään tuomaripelillä, ruotsi oli selvästi parempi.