Työnarkomaanin työparina? Kiusausta sekin(kö)?

Eihän tuo kyllä kiusaamista ole mutta rasittaavaa ihan varmasti. Työparin vaihto? Eihän sekään ole työnantajan edun mukaista jos sinä väsyt.
Kaikkihan haluavat hoitaa työnsä moitteettomasti ja se että joudut vertaamaan omaa panostasi tuohon "mainioon" työntekijään, ihan varmasti kuormittaa sun jaksamistasi työssä, ei epäilystäkään.
Sinun ehkä vaan kannattaisi, jos parinvaihto ei onnistu, vain tehdä itsellesi selväksi sen, että sinä teet parhaasi ja olet siitä ylpeä. Onhan sinulla oikeus muuhunkin elämään kuin työnantajan omistamaan elämään? Eikö vain.

Itte olen tai oikeastaan olin työnarkomaani joka aiheutti varmasti työkavereilleen juuri vastaavanlaisia tunteita. 8vuotta meni että järki palasi päähän, osin yhden työkaverin aika suorien kommenttien avustuksella. Tein älyttömästi töitä muihin nähden, ylitöitä toki myös reilusti kuten myös hoidin kaluston huoltotöitä omalla ajalla ja työtilojen siivousta samoin omalla ajalla viikonloppuina ja työajan ulkopuolella. Myöskin vaikka olisi ollut kipeä niin töihin oli mentävä jos vain suinkin jalat kantoi. Leikin siis korvaamatonta todellakin. Mutta esimiehiä ei tullut mielisteltyä, tuli lauottua sanoa aika suoraan aika-ajoin kuten tulee tehtyä edelleenkin.

Mutta sitten tempastiin ns. matto jalkojen alta johdon puolelta kun otettiin ulkopuolelta ihmiset kertomaan samat asiat joita olin puhunut jo vuosia eli tuli aika selväksi että minun mielipiteellä oli tasan paskahipun verran arvoa. Tuosta opin sen että tyhjän saa pyytämättäkin ja miksi h*lvetissä tehdä näin paljon kerran vähemmälläkin saa saman palkan. Tuon jälkeen on tullut oltua töissä kuten muutkin työkaverit ja nyt kun ajattelee taaksepäin niin kyllä sitä oli tyhmä itseään kohtaan ja kusipää työkavereita kohtaan. Onneksi hyvä työporukka joten asiat nyt kunnossa ja mukava lähtä aamulla töihin taas.

Voisitko millään sanoa sille työkaverillesi, että tekisi asiat rauhallisemmin? Ettei sille käy kuten mulle aikoinaan. Tein töitä liiankin tunnollisesti ja sitten yhtenä päivänä huomasin makaavani sairaalan osastolla. Työkiireet ja nopeat muutokset, mitä osastolla tapahtui siihen aikaan, oli ne syyt miksi mä voin huonosti. Fyysisesti olin elämäni kunnossa ja todella harvoin sairastin mitään. Sain tietää, että mun lähin kollega oli raskaana ja heti sen perään kuulin, kun pomo ylensi toisen kollegani (hänestä tuli esimies). Nämä molemmat uutiset kuulin samana päivänä, joka selittää ehkä jotakin. Sanonpa vaan sen, että en ole yleensä kateellinen, mutta nämä "shokkiuutiset" vaikutti silloin mun henkiseen hyvinvointiin ja aloin selkeästi tuntea, että en ole mitään. Näin siitä työnarkkarista, joka olin tätä ennen, oli tullut yllättäen altavastaaja. Minun oli näytettävä vielä enemmän, että olen hyvä työntekijä ja kuulun porukkaan. Päätin, että jatkossa en uhraa elämääni työpaikan vuoksi. Kyllä terveys on tärkeämpää.

Tuttua muilta osin, muttei minun parini tee sen enempää- itse asiassa yksin kohteissa menee nopeammin kuin yhteisajalla parin kanssa- samat työt.
-Lomani ei saisi olla loma, viimeiset pomon määrittämät päivät karsisi pois.
-Jos olen kuumesairaana, soittaa soittamistaan- tuskin tauti sillä paranee sen nopsemmin.(En lusmuile jos on 38-40 c lämpöä.)
-Hypittää tekemään siten, että päivään jää helposti "kituaikoja" kun ei ole keikkaa...(ei työaikaa, ei kotiinkaan...)
-Pitää viikkolistat/työpuhelimen kuin omina aarteinaan, saan tingata nähdäkseni listoja vakituiseen...
- Viimeksi messusi kun työt on tällaisia, palasdina siellä ja täällä, ja siirtymistä ei- en saa itsekään, mutta työkamu on vika osoite sille messulle.

Toki, olen ollut vuosia jo tässä hommassa, ja olen "tuonut" taloon asiakkaitakin, ja pitänytkin. Työkamun lomat menee hyvin- joskus odotettua juohevamminkin, muttei tuosta ratsi sanoa.
Työnantaja tietää, vaan ei puutu, kerran sanoi että pitäisin puoleni.