Väinämöisen paluu

Kalevala sisältää myteerin, jonka kaiikki muutkin, legendat sisältävät
Ne kertovat maailmankaikkeuden synnystä, jotka ovat kuitsenkin aikojen kulessa kun ihminen on vajonnut syvemmälle aineeseen,niin että on hämärtynyt sen alkuperäinen tarkoitus.
Jos kalevalassa pannaan henkilönien tilalle henkiset virtaukset niin se saa aivan toisenlaisen luonteen.

Ilmatar, ajatar tarkoittaa ajatonta kuolematonta elämää,
ääretöntä tietoisuutta, joka ei ole koskaan syntynyt eikä koekaan kuole, ja kaikkielämä on tuota yhtä elämää, josta myös koko maailmankaikkeus on ilmennyt.

Väinämöinen edustaa tuota elämää ihmisessä

Sampo ihmisen egoa sielua joka on materiasta syntyisin
Seppo Ilmarinen tarkoittaa sitä prosessia jonka seurauksena ego sielu syntyi

Pohjolan väki, oli tuota egon sielun omaksunutta, aikaan sidottua väkeä

Väinämöinen oli se joka ei ehdollistut tuohon harhaan
vaan yritti sammon ryöstöyrityksellään estää s mutta epäonnistui
Tuon sampo projektin seuraksena väinämöinen lähti pois ja sanoi, että tulen sitten kun tarvitahan

NYT ON TULLUT SE AIKA, ETTÄ , Väinämöistä, tarvittaisiin muuhunjin elämämme ylläpitäjäsi
Sampo on kahlinnut ihmismielen aikaan,ja sen seurauksena on on syntynyt tämä kärsimysten ja väkivallan täyttämä yhteisunta

Sampon syntymisen seurauksena, kun Väinämöinen vetäytyi pois, ihminen joutui ulos paratiisitilasta joos hän eli, ennen egon syntyä

Tämä näin lyhykäisyydessään kalevalan mysteeristä

Kalevalan tutkijat ovat tulkinneet kalevalaa kristiuskolle alisteisena, ja ovat menneet pieleen, koska sen tiedot ovat paljon vanhepia kuin usko
Ajatelkaapa kalevalaa tältä kantilta, niin mihin tulokseen päädytte

Tulin tähän tulokseen kun luin IRMA KORTTEEN kirjan
shamaanin sampo

2

199

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luin lyhyen esittelyn Shamaanin Samo-kirjasta. Se ei ihan oikeuta noita päätelmiäsi. Tunnustan toki, etten ole muuten perehtynyt kyseiseen teokseen.

      http://www.salakirjat.net/product/40/samaanin-sampo

      Minua alkoi pohdituttaa se, että Kalevalahan ei ole mikään myyttinen vanha opus, vaan Lönnrotin editio Suomen kansan vanhoista runoista. Ymmärrykseni mukaan on niin, että vaikka runot sinänsä ovat melko autenttisia, niin Lönnrotin muodostama kokonaisuus on ihan hänen omaa tuotostaan: runoilla ei ollut varsinaista eeppistä kaarta ennen kuin Lönnrot sen muodosti valitsemalla juuri tiettyjä säkeitä ja kirjoittamalla hyvän joukon itsekin säkeitä joukkoon.
      Miksi siis antaa Kalevalalle jokin yleisempi arvo mysteerin kantajana? Mysteeri on sen pohjana olevissa runoissa, ei Kalevalassa.

      Tulkintasi vanhoista jumalista ja voimista poikkeaa myös melkoisesti siitä, mitä mistään muualta olen niistä lukenut. Mistä tulkintasi ovat peräisin?

    • Tulkintani perustuu siihen, että ajaton koskaan syntymätön ja koskaan kuolematon elämä on kaiken lähde.
      Kaikki fyysinenkin materiasta kehityksen kautta syntynyt
      on tuon ajattoman elämän ylläpitämää yhtä elämää
      joka tulee automaattisesti, kaikkiin , jopa keinotekoisestikin luotuihin fyysisen elämän edellytyksiin.
      Fyysinen elämämme, on materiasta syyn ja seurauksen lain mukaan kehittynyttä.

      Ajatus (Ilmarinen) oli kehityksen kautta syntynyt materian korkein tuote, joka tietämättään, alkaessaan toimia, myös ihmisen ajattomalla henkisellä alueella
      synnytti ajallisen keskuksen sampon, egon sielun.

      Kalevalan runothan ovat perimätietona kulkeutuneet
      niin kaukaiselta ajalta, että on ollut muistissa vielä tuo sampon syntyä edeltänyt aika, joka oli ns, paratiisi aikaa, ja egon sampon syntymisen jälkeen joutui siitä tilasta ulos ns, kaksinaisuuden maailmaan, joka toi mukaan tämän kärsimysten täyttämän kaaosmaisen yhteiskunnan, ja saattoi ihmisen henkisen kehityksen
      pysähtyneisyyden tilaan.

      Kun tarkastellaan kalevalaa egon sampon näkökulmasta, niin ei pystytä näkemään tuota tosiasiaa

      Tietoni ovat peräisin tuosta ajattomasta tiedon lähteestä,hiljaisuudesta joka puhuu äänettömästi nykyhetkessä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      34
      1744
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1321
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1271
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      13
      1146
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1065
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      969
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      93
      960
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      147
      781
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      742
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      707
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      55
      663
    12. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      659
    13. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      26
      638
    14. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      634
    15. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      42
      627
    16. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      618
    17. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      599
    18. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      597
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      586
    20. 46
      573
    Aihe