Pilapiirroksista maailman vihatuimmaksi - kenen syy

Jihad Janena tunnetun Colleen LaRosen, 50, tuomio odotetaan luettavan tänään maanantaina Yhdysvaltojen Philadelphiassa.

Rosea epäillään ruotsalaistaiteilija Lars Vilksin murhan suunnittelemisesta useamman muun tekijän kanssa.

Vilks tuli tunnetuksi profeetta Muhammedia kuvaavista pilapiirroksistaan, jotka julkaistiin vuonna 2007. Kuvat herättivät suurta huomiota, ja Vilksistä tuli ääri-islamistien vihan kohde.

LaRose vangittiin vuonna 2009. Myöhemmin hän tunnusti murhan suunnittelun. LaRosea saattaa odottaa elinkautinen vankeustuomio.

Samasta tapaukseen liittyen luetaan alkaneella viikolla tuomiot myösMuhammad Hassan Khalidille ja Jamie Paulin Ramirezille, jonka epäillään osallistuneen murhan suunnitteluun LaRosen rinnalla.

Vilks, jota on uhattu pilakuvien vuoksi moneen otteeseen, ei vaadi LaRosea telkien taakse, kertoo uutistoimisto TT.

"Minun puolestani he voivat hyvin päästää hänet vapaaksi. Minulla ei olisi siihen mitään sanottavaa, Vilks sanoi sunnuntaina.

Uutistoimisto Reuters tutki vuonna 2012 laajasti LaRosen elämää ja rikosten suunnittelua.

LaRosen tausta on repaleinen. Hänen isänsä raiskasi hänet lapsena. Myöhemmin hän muun muassa myi seksiä ja käytti huumeita.

Oikeudenkäynnin aikana LaRose ja muut tekijät ovat tehneet yhteistyötä tutkinnan kanssa, mikä voi vaikuttaa lopulliseen tuomioon.

Koko uutinen:
http://www.hs.fi/ulkomaat/Ruotsalaistaiteilijan murhaa suunnitellut Jihad Jane kuulee tuomionsa tänään/a1388975107146
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


löysässä hirressä kirjoitti:

Jihad Janena tunnetun Colleen LaRosen, 50, tuomio odotetaan luettavan tänään maanantaina Yhdysvaltojen Philadelphiassa.

Rosea epäillään ruotsalaistaiteilija Lars Vilksin murhan suunnittelemisesta useamman muun tekijän kanssa.

Vilks tuli tunnetuksi profeetta Muhammedia kuvaavista pilapiirroksistaan, jotka julkaistiin vuonna 2007. Kuvat herättivät suurta huomiota, ja Vilksistä tuli ääri-islamistien vihan kohde.

LaRose vangittiin vuonna 2009. Myöhemmin hän tunnusti murhan suunnittelun. LaRosea saattaa odottaa elinkautinen vankeustuomio.

Samasta tapaukseen liittyen luetaan alkaneella viikolla tuomiot myösMuhammad Hassan Khalidille ja Jamie Paulin Ramirezille, jonka epäillään osallistuneen murhan suunnitteluun LaRosen rinnalla.

Vilks, jota on uhattu pilakuvien vuoksi moneen otteeseen, ei vaadi LaRosea telkien taakse, kertoo uutistoimisto TT.

"Minun puolestani he voivat hyvin päästää hänet vapaaksi. Minulla ei olisi siihen mitään sanottavaa, Vilks sanoi sunnuntaina.

Uutistoimisto Reuters tutki vuonna 2012 laajasti LaRosen elämää ja rikosten suunnittelua.

LaRosen tausta on repaleinen. Hänen isänsä raiskasi hänet lapsena. Myöhemmin hän muun muassa myi seksiä ja käytti huumeita.

Oikeudenkäynnin aikana LaRose ja muut tekijät ovat tehneet yhteistyötä tutkinnan kanssa, mikä voi vaikuttaa lopulliseen tuomioon.

Koko uutinen:
http://www.hs.fi/ulkomaat/Ruotsalaistaiteilijan murhaa suunnitellut Jihad Jane kuulee tuomionsa tänään/a1388975107146

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu