Martin Scorsesen ohjaama Wall Sreetin Susi elokuva on sukulaisteos Oliver Stonen Wall Street(1987) elokuvalle.Pörssimelklari Jordan Belfortin muistelmiin perustuva elokuva on ironisempi kuin Oliver Stonen elokuva.
Jordan Belfort tuomittiin aikoinaan petoksesta vankilaan osakemarkkinoiden manipuloinnista.
Elokuva lähtee liikkeelle vuodesta 1987. kapitalismin kulta-ajoista,ajasta jolloin kaikki näytti vielä hyviltä rahamarkkinoilla.
Martin Scorsese on rikoselokuvien spesialisti ja hän haluaa näyttää pörssimelklarien todellisen sielunelämän.Rahantekokoneet,siis pörssimelkarit ovat myyneet sielunsa ahneudelle,joille ei riitä mikään.
Pörssimelklarien työ on manipuloida asiakkaansa ahneuden materialistiseen maailmankuvaan.Sinänsä sääli ettei elokuvassa kerrota tarkemmin mikä taho pyörittää kapitalismin rattaita,siihen vain viitataan nimellisesti Coldman Sachsin ja Rotschildin muodossa.
Matthew McConaghey tekee shamananistisen sivuosan kaiken nähneenä pörssiyhtiön johtajana.Leonardo DiCaprio nimiosassa on kuin uskonollisen herätyksen saatanalta saanut pörssisaarnaaja,joiden opetuslapset(työntekijät) katsovat häntä kuin vapahtajaa.Pelottavan hauskaa mutta myös varoittavaa.
Pörssimelklarit esitetään täysin työhönsä vajonneina narkkareina,joiden ainoa pakotie olisi vain huumausaineet ja seksi.Ihmisten manipulointi rahantekemisen houkutuksiin syö moraalia ja vie ihmisen ennalta arvaamattomiin tilanteisiin,tämä oli varmasti elokuvan todellinen sanoma.
Tämän elokuvan jälkeen rahamaailma ei ole enään muutakuin luotaansa työntävää,joka hajoittaa perheet ja murtaa ihmiset riivatuiksi rahantekokoneiksi.
Viihteellinen pörssimaailman sijoittuva elokuva,jossa aika ei käy pitkäksi.
TÄHTIÄ ¤¤¤¤
The Wolf of Wall Street (2013)
Veteranfan
2
1343
Vastaukset 2
- Jarmos
Epärealistinen, mutta erittäin hyvin tehty elokuva. - En ikimaailmassa ja pystyisi tekemän kauppoja huumeillan jälkeen (en tosin ole kokeillutkaan, mutta pelkästään pari olutta on jo liikaa). - Pornoa mikä myy ja näin saadaan katsojia. Samalla yhteiskunnallisesti nämä kaksi asiaa tuovat nuorisolle illuusion kivasta elämästä. = TYPERÄ JA TÄYSIN JOUTAVA ELOKUVA, mutta jos joku tohon haluaa samaistu niin on hänen asiansa. SUOMI ON VAPAA MAA...
- Anonyymi
just menossa nyt
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1141361
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.100499Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e96459- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 42410
- 52403