Olen aina erittäin väsynyt ja esim 1-2 tunnin jälkeen koulussa olen niin väsynyt että en meinaa pysyä hereillä ja joka paikkaa särkee.
Mietin vain sitä kuinka paljon haluaisin kuolla, en osaa itkeä enkä nauraa enään.
En jaksa yleensäkään keskittyä mihinkään sillä energiaa ei ole yhtään.
Yleensä kun pääsen koulusta niin menen heti nukkumaan enkä jaksa edes ruokaa tehdä. Ja nukun yleensä seuraavaan aamu 7 asti.
Koko ajan päässä pyörii vain se ajatus että mitä järkeä missään on? Elämäni tulee olemaan raatamista koko loppu ikä ilman minkäänlaista " elämää "
En tiedä johtuuko siitä että olen homo ja en mitenkään voi hyväksyä sitä, minulla ei ole mitään homoja vastaan mutta en vain voi hyväksyä sitä ett' olen homo, en ole koskaan kertonut kellekkään, enkä vihjaillutkaan sillä en halua puhua asiasta ollenkaan, en pysty edes kuvittelemaan itseäni seurustelu suhteessa.
Tuntuu että ei ole mitään järkeä raataa sillä ei ole väliä asunko tulevaisuudessa kadulla taikka isossa omakotitalossa koska yksin olen kuitenkin lopulta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vitamiinin/muun aineen puutos? Jo semmonen voi olla koko masennuksen alun syy, siitä sitten lähtee muut ongelmat. Korjaa se, sen jälkeen siitä aiheutuneet ongelmat. Eli siis parempi ruokavalio jotain vitamiini tai muuta lääkettä.
Auttaisiko jos menisit terveydenhoitajalle/lääkärille juttelemaan väsymyksestäsi. Minusta tuo väsymys asia täytäysi hoitaa ekana että jaksaisit ees vähän paremmin.
Se voi olla esim. masennusta tai kilpirauhasen vajaatoimintaa mutta en todellakaan voi tietää mitä se on. Kuitenkin sulla on paha olla ja jostakin tarttis lähteä liikkeelle sen asian hoitamisessa.
Se homous asia ei oo vakava asia, vaikka se tuntuisi siltä että kun olisit hetero niin asiat sujuisivat helpommin. Kyllä homot seurustelee. Kaikki tollane iso muutos vaatii aikaa ja sopeutumista. Toivoisin että voisit uskoutua jollekin tuosta asiasta ja kertoa siitä. Taakka voisi keventyä ja sekin voisi antaa jo energiaa elämääsi.