Yle Uutisten Pirstoutunut Suomi -kysely kertoo että ruotsin kielen asema halutaan säilyttää
Koulun pakollisesta ruotsin kielestä on kiivailtu pitkään. Ruotsin kielen asema on suomalaisille myös tutkimuksen perusteella jossain määrin tärkeä asia. Tutkimuksessa otettiin kantaa väitteeseen "ruotsin kielen erityisasema Suomen toisena virallisena kielenä pitää purkaa".
Kolmannes haluaisi purkaa kielen aseman toisena virallisena kielenä. Melko täsmälleen 50 prosenttia suomalaisista sen sijaan haluaisi säilyttää erittäin voimakkaasti tai jossain määrin nykyisen tilanteen.
Koulun pakollisesta ruotsin kielestä on kiivailtu pitkään. Ruotsin kielen asema on suomalaisille myös tutkimuksen perusteella jossain määrin tärkeä asia. Tutkimuksessa otettiin kantaa väitteeseen "ruotsin kielen erityisasema Suomen toisena virallisena kielenä pitää purkaa".
Kolmannes haluaisi purkaa kielen aseman toisena virallisena kielenä. Melko täsmälleen 50 prosenttia suomalaisista sen sijaan haluaisi säilyttää erittäin voimakkaasti tai jossain määrin nykyisen tilanteen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Yle:n uskottavuus on kovalla koetuksella. Yle:ä on pidetty maasamme luotettavana mediana mutta nyt Yle on syylistynyt puolueellisuuteen ja suoranaiseen provosointiinkin joissakin asioissa.
Yle on uutisoinut totuutena jo ainakin kymmenen vuoden ajan suomea uhkaavasta työvoimapulasta. Jokainen suomalainen tietää ettei maatamme uhkaa minkään sortin työvoimapula ja tarvittaessa ulkomaalaista työvoimaa on aina saatavissa. Ts. maailmassa riittää kriisialueita, valitettavasti.
Myös tupo-neuvotteluiden aikana Yle muistuttaa aina teollisuuden vaikeasta tilasta ja uutisoinnista näkee muutoinkin kuinka tarkoitushakuisia niistä on tullut.
Esimerkkejä on lukuisia joista tämä täällä käytävä kielikeskustelu on yksi niistä.
Yle julkaisee mieleisensä kyselyn ja ilmoittaa että ruotsin kielen asema halutaan säilyttää. Mitä tarkoittaa että ruotsinkielen asema halutaan säilyttää? Puhutaanko siinä suomenkielisten koululaisien pakkoruotsituksesta, virkamiesruotsista vai suomen ns. kaksikielisyydestä vai mistä? Missä ruotsin kielen asema halutaan säilyttää, savukoskella vai Ahvenanmaalla ja millä tavalla ja missä määrin sitä halutaan säilytettävän, ja vielä kuka sitä haluaa säilyttää (Paavo Lipposen lisäksi)?
Tuo tutkimus osoitti, että 70% vastaajista EI halua säilyttää nykyistä kielisysteemiä, vaan haluaa enemmän tai vähemmän muutosta.
YLE vain harhauttaa lukijoita tulkitsemalla tulosta kierosti.
YLE nyt voi näköjään riehua mediakentällä miten vaan. Rahantulo ryöstöverotuksella on auringonvarmaa ja silti ohjelmien taso laskee koko ajan. Surkeeakin surkeampaa mättöä tuutista tulee ilta illan perään. Kansalla ei ole mitään oikeuksia, muuta kuin maksaa ja maksaa.
Se, että YLE pakkoruotsittaa ei tosiaankaan ole mikään yllätys. Samaa fuulaa on ollut jo vuosikausia eikä mikään ole muuttunut. Jostain ihmeen syystä noin 20 % YLEn vuosibudjetista menee elitistisen kielivähemmistömme mediatarpeisiin eli runsaat 100 miljoonaa euroa vuodessa. On se varsinaista rahassa rypemistä.
Svekot törsäävät suomenkielisten maksamilla verorahoilla, kuten kaikessa muussakin.
Samaan aikaan pakkoruotsin poistaisi vähintään kaksi kolmasosaa kansalaisista.
Tämä vain vahvistaa sen, että pakkoruotsi on kokonaan ruotsin muusta asemasta irrallinen kysymys.
Yle mokasi (tahallaanko?) välttäessään väitettä "Pakkoruotsi pitää purkaa" ja korvatessaan sen ihan toisensisältöisellä väitteellä "Ruotsin erityisasema kansalliskielenä tulee purkaa".
Voi olla että pakkoruotsi (sis. virkamiesruotsi ja muu etuilu) on osa Suomen ulkopolitiikkaa.
Eli jos järjestelmä lakkautettaisiin, Ruotsi heittäisi välittömästi Suomen linja-auton alle, josta Venäjä meidät poimisi. Tästä on ehkä kyse, tämän takia siitä pidetään kiinni.
Eli vähän samantyyppinen asia kuin Suomen EU:hun vieminen. Kulisseissa tiedettiin/"tiedettiin" EU:n olevan turvallisuuspolitiikkaa ja Suomi piti saada sinne.
Olipas tuo tulkinta! Siis pakkoruotsituksen lopettaminen johtaisi Venäjän alaisuuteen?! Tuohan on kuin suoraan Magman sivuilta eli kiihkosvekon tulkinta.
Ensinnäkin: Ei Ruotsia kiinnosta suomalaisten pakkoruotsitus. Se on monesti jopa ihmetellyt sitä. Joten mitään reaktioita siltä suunnalta ei tulisi, saatikka noin dramaattista.
Toiseksi: Ei Ruotsi ole missään sellaisessa asemassa, jossa se "heittäisi Suomen bussin alle". Siirryppä tälle vuosituhannelle sinäkin.
Ruotsi ei pysty edes itseään suojelemaan, saatikka Suomea. Eikä koskaan ole ollut haluakaan. EU-jäsenyys ja NATO-kumppanuus meitä suojelee.
Tämä on maksettu tutkimus!
Tutkimus on oikea, mutta sen tulkinta tietoisen harhaanjohtava.
Selvä enemmistö vastaajista haluaa MUUTOSTA nykyiseen tilanteeseen eli keinotelkoiseen kaksikielisyyteemme ja pakkoruotsitukseen.
Etkö lue muita avauksia? Kirjoitin aiemmin avauksen, jossa selitin tuon YLE:n huijauksen.
Kyselyn mukaan VAIN 30% vastaajista halusi säilyttää nykyisen kielisysteemin koskemattomana. Loput 70% halusi sitä enemmän tai vähemmän muutettavan.
YLE oudosti liittää muutosta haluamattomat ja "vähän" muutosta haluavat samaan kategoriaan ja niin saa väännettyä muka enemmistön nykysysteemin puolelle.
Tietenkin jako pitäisi olla muutosta haluamattomat vastaan muutosta haluavat. Ja tuon jaon mukaan SUURI enemmistö suomalaisista haluaa muutosta.
Kun kuulen suomenruotsalaisen sanan YLE irroitan pistoolista varmistimen.
Jos olisi kysytty kansalaisaloitteen mukaisesti "Haluatko pakkoruotsin jatkuvan" niin tulos tietenkin olisi ollut selvä EI. Sellainenkin kysely varmaan on tehty, mutta sen julkistusta emme koskaan tule näkemään.
"Voi olla että pakkoruotsi (sis. virkamiesruotsi ja muu etuilu) on osa Suomen ulkopolitiikkaa."
"Eli jos järjestelmä lakkautettaisiin, Ruotsi heittäisi välittömästi Suomen linja-auton alle, josta Venäjä meidät poimisi. Tästä on ehkä kyse, tämän takia siitä pidetään kiinni."
"Eli vähän samantyyppinen asia kuin Suomen EU:hun vieminen. Kulisseissa tiedettiin/"tiedettiin" EU:n olevan turvallisuuspolitiikkaa ja Suomi piti saada sinne."
"Etkö lue muita avauksia? Kirjoitin aiemmin avauksen, jossa selitin tuon YLE:n huijauksen."
Kyllä luin avauksen.
Ei Venäjä uhkaa suomea tönkköruotsin vähemmistökieleksi muuttamisen takia päinvastoin, venäjällä katsotaan että Suomi on laittanut rakkikoiralleen kuonokopan.
Nimittäi niin ruotsalaiset kuin myös rkp räksyttää ryssä! ryssä! harvase päivä.
Ajat ovat muuttuneet, suomessa muitakin vähemmistökieliä kuin ruotsi, ja kaikkien pitäisi olla lain edessä samanarvoisia mikäli ei harrasteta syrjintää kielenperusteella,siis pitäisikkö kaikille kieliryhmille olla omat oppilaitokset? ja omat asuinkorttelit?. Mitenkä menetellä tilanteen korjaamiseksi? Paras olisi muuttaa ruotsinkieli vähemmistökileleksi muiden vähemmistökielien joukkoon ennenkuin on liian myöhäistä. Sitäpaitsi ruotsinkiellisillä ( muumin ) on aivan liian suuri etuilu asema kaikkiin oppilaitoksiin verrattuna suomenkielisiin, ne jotka haluaa opetella ruotsia opetelkoot ruotsinruotsia ( muumit pitäkööt jokelluksensa
Kysymys "2.Ruotsin kielen erityisasema Suomen toisena virallisena kielenä pitää purkaa."
Vastaus: "Kolmannes haluaisi purkaa kielen aseman toisena virallisena kielenä. Melko täsmälleen 50 prosenttia suomalaisista sen sijaan haluaisi säilyttää erittäin voimakkaasti tai jossain määrin nykyisen tilanteen."
http://yle.fi/uutiset/homoliitot_ruotsin_kieli_ja_sudet_jakavat_suomalaisten_mielipiteet_jyrkimmin/7009353
Vain kolmannes suomalaisista vastustaa nykyistä ruotsin kielen asemaa.
"Vastaus: "Kolmannes haluaisi purkaa kielen aseman toisena virallisena kielenä. Melko täsmälleen 50 prosenttia suomalaisista sen sijaan haluaisi säilyttää erittäin voimakkaasti tai jossain määrin nykyisen tilanteen." "
Siinä ei sanota sanaakaan pakkoruotsin asemasta kaikessa koulutuksessa ja virkakoneistossa, vaan vain virallisena kielenä olemisesta. Virallisena kielenä oleminen ei edellytä kaiken koulutuksen pakkoruotsia eikä korkeakoulutetun henkilöstön pakkoruotsia viranomaisissa. Riittää, että viranomaiset laitoksina pystyvät palvelemaan ruotsiksi tietyissä osissa maata. Vastaava systeemi on muun muassa Kanadassa, vaikka molemmat, englanti ja ranska, ovat virallisia kieliä.
Että se siitä. Loistava kysymyksenasettelu ja muotoilu. Jos joku väittää tuota tehelmästä tutkimukseksi, on hän kiintiöopiskelija tai Åbon tohtoreita.
Mutta mikä se ruotsin kielen asema oikein on? Täällä Ankdam julistaa oppia, että ruotsia ei tarvita kuin kaksikielisissä tai pelkästään ruotsinkielisiss kunnissa. Eihän silloin Suomi olisikaan kaksikielinen. Suurimmassa osassa maata ruotsilla ei olisi asemaa lainkaan.
Vai harhauttaako Ankdam? Kaikissa valtion virastoissa, myös puhtaasti suomenkielisillä alueilla, on pystyttävä hoitamaan asioita myös ruotsiksi. Milloin sitä, milloin tätä - yhtä pitkää kuin leveääkin.
Ankdam edustaa keskivertoruotslaista; sama puheiden epämääräisyys toistuu kautta linjan. Jopa etevä lakimies Jakob S. luuli kaksikielisyyden tarkoittavan, että helsinkiläisen ravintolan tarjoilijattaren tulisi puhua ruotsia, ja Suomen oloihin huonosti perehtynyt ruotsalaisprofessori katsoi, että tarjoilijattaren ruotsin kielen osaamattomuus todistaa suomalaisten vihaa ruotsinkielisiä kohtaan. Eivät Jakob ja ruotsalaisprofessori ajattele, mitä puhuvat, sotkevat vain käsitteitä ja asioita,
Kyllä nyt Trotjänarekin sotkee. Liiketoiminnassa ravintolat mukaan lukien omistajat ja johto määrittelevät minkälainen kielitaito henkilökunnalla pitää olla. Valtion ja kunnan toimissa asia on toinen ja siellä purevat kielilait. Kielilait ovat täsmällisen selkeitä.
Kielilait ovat selkeitä, mutta Ankdamin, Jakobin ja ruotsalaisprofessorin mielipiteet eivät ole. Silti he kirjoittelevat julkisuuteen tai antavat haastatteluja. Sellainen sotkee asioita.
Niin ja pääministeri puhuu vackert porlande svenska, joskus hyvällätuulella ollessaan.
Mitä tarkoittaa jossain määrin. Loistava kysymyksenasettelu, kun halutaan vastaus, jota voidaan "tulkita" kuinka päin vain. Pitääkö Yle elättäjiään idiootteina vai ovat toimittajat itse.
Käytäntö ratkaisee. Ei lainsäätäjä, eivätkä mielipidekirjoittajat.
Tällainen propaganda, mustavalkoinen ajattelu on vaarallista ja erittäin rasisitisesti ladattua.
Se, että joku maalaa ruotsinkielen pahaksi ja muut kielet hyväksi on naiivia ja säällittävää. Tämä hyvin pieni ryhmä, jotka niin sokeasti vihaavat, ovat vaaraksi tämän maan yhtenäisyyden ja hyvinvoinnin kannalta. Vastakkainasettelu ja loven luomista ihmisryhmien välille on sokeaa toimintaa ja ennenkaikkea rappioittaa tiettyjen ihmisten moraalia.
Suurin osa suomalaisista kannattaa kaksikielisyyttä, tämä puolueettomasti mitattuna (ei perussuomalaisten mukaan mitattuna). Suomen suurin vientikumppani (me viemme tuotteita = saamme siitä rahaa) on ruotsi. Olemme osa pohjoismaita. Olemme kaksikielinen maa, myös Tuppukylässä ja Venäjän rajalla. Venäjän rajalla asuvat lapset, eivät halua kun asia tulee omakohtaisesti kysyttyä opiskella venäjää ruotsin sijaan, tämäkin puolueettomasti mitattuna. Jos Suomalainen muuttaa ulkomaille se tapahtuu useimmiten Ruotsiin tai Norjaan.
On hyvin monta hyvää syytä oppia ruotsinkielen perusteet, myös siellä mikä mikä maassa. Sen lisäksi on hyvä opiskella monia muita kieliä omien tarpeiden mukaan ja niin suurin osa suomalaisista tekeekin, ilman minkäänlaisia ongelmia.
Kysymys kuuluu näin rakentavammin ja aikuismaisesti, miten kouluissa voisi kielten opiskelua tehostaa. Miten jo varhaisemmassa vaiheessa aloitetut kielikylvyt ja koulujen välinen yhteistyö parantaisivat oppimista ja asenteita. Myös tuppukylän ja muitten koulujen kanssa on mahdollista tämän päivän tekniikan avulla tehdä hyvin rikasta yhteistyötä.
Jolloin myös paatuneimmat, rasistisimmat ja vihamielisimmät ihmiset huomaisivat, kuinka me kaikki olemme aivan samanlaisia suomalaisia. Asenne ja oppiminen alkaa kotoa käsin, jos kotona kerrotaan kuinka matikka on niin huono aine, on lapsen sitä vaikea oppia.
Tämän kampanjan aatteen isä ja tohtori kertoi omassa haastattelussaan, kuinka jo hänen isänsä vihasi ja koki ruotsinkielen pahaksi möröksi. Tällainen viha on periytyvää ja erittäin vaarallista. Palestiina ja Israel ovat olleet toistensa kurkussa kiinni sukupolvien ajan, tästä ei kannata ottaa esimerkkiä. Myös historian tunneilla kannattaa olla kuulolla ettei toista virheitä, juutalaisetkin nähtiin propagandan avulla koko Saksan valtion ongelmien aiheuttajina.