Katsoitteko A-studion?

Yhtenä aiheena koulun uskonnonopetus.

http://areena.yle.fi/tv/2100886

Kotro ei juurikaan suunvuoroa saanut, kun Komulainen huusi koko ajan.
9112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Keskustelua alustanut juttu oli aika sekulaarista näkökulmasta tehty. Se, mikä hieman ihmetytti oli se, että ateistit olivat olleet uskontojen yhteisopetusta vastaan, koska se olisi jotenkin elämänkatsomustiedon opetusta vastaan.

Piirtäjä Villen rannan lopun "kevennys" oli kyllä melko huono, eikä oikein kuvaa ateistien tai sekulaarien maailmankuvaa. Eli hän piirroksessaan antaa ymmärtää, että sekulaarit ihmiset ja ateistit eivät halua keskustella uskonnoista ja haluaisivat etteivät ihmiset tiedä uskonnoista mitään.

Minä olen henkilökohtaisesti täysin eri mieltä. Käydään esim. se Raamattu läpi sitten kunnolla ja arvioidaan sitä hieman kriittisemmin silmin niin, johan romahtaa kristinuskon kannatus muutamassa sukupolvessa. Lukekaa Raamattua niin teistä tulee ateisteja, se on taivahan tosi se. Sitä Raamatun tyranttia ei kenenkään pidä palvoman.

Äänestä
  • Joo, alustus oli aika hyvä, kyllä. Minua hieman hämmensi sen koulupojan näkemys ateismista. Sellaistako koulussa opetetaan?

    Äänestä

  • Eipä täällä suomi24:ssa juuri ole ymmärrystä raamatunteksteihin. Oli saitti mikä vaan. Ei siis pelkästään ateistit. En jaksa enempää kommentoida, koska se olisi (hienosti raamatusta lainattuna) kuin helmiä sioille. Harvoin tulee "järkevämpää" vastinetta mihinkään. Ja sama ongelma vaivaa kaikkia. Olisi varmaan jollain profiloijalla hupaisaa tutkia suomi24:n kirjoituksia ja analysoida kirjoittajia. Suurin osa koostunee x - 29 vuotiaista. Mielipiteet kun ovat niin ehdottomia. Joskus kuitenkin itsekin hairahtuu luulemaan, että olisiko tänään jotain "ylevämpää" kirjoittelua. Aina tulee pettymys. Jatkuva keskinkertaisuuden alittaminen on sääntö eikä poikkeus. Suurin osa kirjoittelijoista on varmaan lapsettomia vegaaneja ja kovien vihreiden arvojen kannattajia.
    Taas hairahduin. Voi Herra anna anteeksi taas tämä synti. En enää tule tänne. Ainakaan tammikuussa. Anna heille anteeksi, he eivät tiedä mitä tekevät.

    Äänestä

  • ahti_abba kirjoitti:

    Eipä täällä suomi24:ssa juuri ole ymmärrystä raamatunteksteihin. Oli saitti mikä vaan. Ei siis pelkästään ateistit. En jaksa enempää kommentoida, koska se olisi (hienosti raamatusta lainattuna) kuin helmiä sioille. Harvoin tulee "järkevämpää" vastinetta mihinkään. Ja sama ongelma vaivaa kaikkia. Olisi varmaan jollain profiloijalla hupaisaa tutkia suomi24:n kirjoituksia ja analysoida kirjoittajia. Suurin osa koostunee x - 29 vuotiaista. Mielipiteet kun ovat niin ehdottomia. Joskus kuitenkin itsekin hairahtuu luulemaan, että olisiko tänään jotain "ylevämpää" kirjoittelua. Aina tulee pettymys. Jatkuva keskinkertaisuuden alittaminen on sääntö eikä poikkeus. Suurin osa kirjoittelijoista on varmaan lapsettomia vegaaneja ja kovien vihreiden arvojen kannattajia.
    Taas hairahduin. Voi Herra anna anteeksi taas tämä synti. En enää tule tänne. Ainakaan tammikuussa. Anna heille anteeksi, he eivät tiedä mitä tekevät.

    Sinulla ei siis ollut aloituksen aiheeseen mitään kommentoitavaa?

    ahti_abba

    Kai sinä sen tiedät, että Suomen kouluissa opetetaan yli kymmentä uskontoa. Ei kyse ole pelkästään raamatusta, eikä kristinuskosta. Raamattu tosin perustuu juutalaisuuteen, mutta tuskinpa sinä sitäkään tiedät.

    Äänestä

  • ateistix kirjoitti:

    Joo, alustus oli aika hyvä, kyllä. Minua hieman hämmensi sen koulupojan näkemys ateismista. Sellaistako koulussa opetetaan?

    "Minua hieman hämmensi sen koulupojan näkemys ateismista. Sellaistako koulussa opetetaan?"

    Katsoppa pätkä uudestaan. Mielestäni poika kommentoi sitä, kun pääkaupunkiseudun ateistit olivat tehneet kantelun uskonnonopetuksen yhdistämisestä heitä loukkaavana - tai ainakin silleen se oli leikattu heti pk-ateistien kantelun perään, että vaikutti kommentoivan sitä. Itse en todellakaan kirjoita pk-ateistien ajatuksia, vaan pojan ajatukset ovat lähempänä omiani: kaikkea voi tarkastella objektiivisesti, olemassa olevan tiedon perusteella.

    Äänestä

Jos joku pisti silmään niin se että peruskoulun vuosiviikkotuntimäärässä uskonto 11 tunnilla ylittää historian ja yhteiskuntaopin ( 10 ) edelleen, eikö tuon pitäisi olla toisinpäin, historiaa(ja vaikka sisältäen uskontojen historian) enemmän?

Äänestä
  • Uskonto on myös historiaa

    Äänestä

  • ,.,., kirjoitti:

    Uskonto on myös historiaa

    "Uskonto on myös historiaa "

    Ja silti tuon pienen osa-alueen tuntimäärä on isompi kuin kahden erittäin laajan aineen tuntimäärät yhteensä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ateistix kirjoitti:

Yhtenä aiheena koulun uskonnonopetus.

http://areena.yle.fi/tv/2100886

Kotro ei juurikaan suunvuoroa saanut, kun Komulainen huusi koko ajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu