Luvut sisältävät kaikli, myös helluntailahkon

Karut tilastot huostaanotoista - taustalla kaksi syytä
Keskiviikko 08.01.2014 klo 20:48

Vuonna 2012 liki 4 000 lasta sijoitettiin kiireellisesti kodin ulkopuoliseen hoitoon.



Lasten kiireellisten sijoitusten määrä on lisääntynyt runsaasti. JYRKI VESA

Lasten kiireelliset sijoitukset kodin ulkopuolelle ovat kasvaneet jyrkästi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2004 sijoituksia tehtiin hieman alle 2 000, vuonna 2012 vastaava luku oli 3 944.

- Kiireellisten sijoitusten määrän kasvu on ollut havaittavissa jo pitkään. Samaan aikaan huostaanottojen määrä on tasaantunut, Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Marjo Lavikainen kertoo.

Suomessa otetaan vuosittain huostaan noin 10 000 lasta. Uusia huostaanottoja tästä määrästä on noin kolmannes. Lapsen asuminen kodin ulkopuolella voi kestää vuosia.

- Uusien huostaanottojen määrä vähentyi vuonna 2012 noin neljällä prosentilla, Lavikainen sanoo.

THL:n raportin mukaan puolet vuoden 2012 lopussa huostassa olleista lapsista oli sijoitettu sijaisperheisiin. Sijaisperheisiin sijoitetuista lapsista 11 prosenttia asui sukulais- tai läheisperheisissä.

Lavikaisen mukaan lapsien sijoittaminen kodin ulkopuolelle on Suomessa hieman yleisempää kuin muissa pohjoismaissa. Vertailu ei kuitenkaan ole yksinkertaista.

- Järjestelmät ovat erilaisia joka maassa. Tietyissä suhteissa toimenpiteitä tehdään Suomessa enemmän. Esimerkiksi laitoshoidon osuus on meillä aavistuksen verran korkeampi kuin muissa pohjoismaissa, Lavikainen sanoo.


Mistä johtuu?


THL:n kehittämispäällikkö Mikko Oranen näkee kiireellisten sijoittamisen kasvun taustalla kaksi tekijää. Vuonna 2008 voimaan tulleen lastensuojelulain uudistuksen myötä epäillystä tapauksista ilmoitetaan viranomaisille entistä herkemmin. Toinen tekijä on lasten kurjuuden lisääntyminen, jonka Oranen liittää avohoidon tason laskuun.

- Käytännössä kyse on varmasti molemmista tekijöistä, Oranen sanoo.

Kehittämispäällikön mukaan on syytä epäille, että avohoito ei tällä hetkelle pysy täysin hoitamaan sille asetettuja tehtäviä.

- Avohoidon asiakasmäärät ovat kasvaneet, mutta työntekijämäärät eivät ole kasvaneet samassa suhteessa. Vaikuttaa siltä, että avohoito ei kaikin osin toimi täysin suunnitellusti, Oranen sanoo.

Hänen mukaansa lastensuojelua myös rasitetaan tehtävillä, jotka kuuluisivat muille viranomaisille.

- Selvityksissä on havaittu, että muut palvelut kuten lastenpsykiatria ovat sysänneet tehtäviään lastensuojelun piiriin. Lastensuojelun asiakkuudesta on myös tullut kriteeri eri palveluiden saamiselle. Nämä organisaation liittyvät ongelmat ovat syöneet avohoidon tehokkuutta, Oranen arvio.
369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomessa otetaan vuosittain huostaan noin 10 000 lasta.

Äänestä
  • suomeen syntyy joka vuosi n. 50 000 lasta.

    Siis joka viides otetaan huostaan. Kun seuraa noitten naapureiden kiroilua ja juopottelua ja huutamista, niin toisetkin 10 000 vois ottaa talteen.

    :(

    Äänestä

Kuinka iso osa noista on helluntaisia, entä luterilaisia?


Jo kymmenen helluntailaista huostaanotettua olisi paljon, kun huomioi ettei helluntailapsia juuri ole olemassakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ent. hellari kirjoitti:

Karut tilastot huostaanotoista - taustalla kaksi syytä
Keskiviikko 08.01.2014 klo 20:48

Vuonna 2012 liki 4 000 lasta sijoitettiin kiireellisesti kodin ulkopuoliseen hoitoon.



Lasten kiireellisten sijoitusten määrä on lisääntynyt runsaasti. JYRKI VESA

Lasten kiireelliset sijoitukset kodin ulkopuolelle ovat kasvaneet jyrkästi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2004 sijoituksia tehtiin hieman alle 2 000, vuonna 2012 vastaava luku oli 3 944.

- Kiireellisten sijoitusten määrän kasvu on ollut havaittavissa jo pitkään. Samaan aikaan huostaanottojen määrä on tasaantunut, Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Marjo Lavikainen kertoo.

Suomessa otetaan vuosittain huostaan noin 10 000 lasta. Uusia huostaanottoja tästä määrästä on noin kolmannes. Lapsen asuminen kodin ulkopuolella voi kestää vuosia.

- Uusien huostaanottojen määrä vähentyi vuonna 2012 noin neljällä prosentilla, Lavikainen sanoo.

THL:n raportin mukaan puolet vuoden 2012 lopussa huostassa olleista lapsista oli sijoitettu sijaisperheisiin. Sijaisperheisiin sijoitetuista lapsista 11 prosenttia asui sukulais- tai läheisperheisissä.

Lavikaisen mukaan lapsien sijoittaminen kodin ulkopuolelle on Suomessa hieman yleisempää kuin muissa pohjoismaissa. Vertailu ei kuitenkaan ole yksinkertaista.

- Järjestelmät ovat erilaisia joka maassa. Tietyissä suhteissa toimenpiteitä tehdään Suomessa enemmän. Esimerkiksi laitoshoidon osuus on meillä aavistuksen verran korkeampi kuin muissa pohjoismaissa, Lavikainen sanoo.


Mistä johtuu?


THL:n kehittämispäällikkö Mikko Oranen näkee kiireellisten sijoittamisen kasvun taustalla kaksi tekijää. Vuonna 2008 voimaan tulleen lastensuojelulain uudistuksen myötä epäillystä tapauksista ilmoitetaan viranomaisille entistä herkemmin. Toinen tekijä on lasten kurjuuden lisääntyminen, jonka Oranen liittää avohoidon tason laskuun.

- Käytännössä kyse on varmasti molemmista tekijöistä, Oranen sanoo.

Kehittämispäällikön mukaan on syytä epäille, että avohoito ei tällä hetkelle pysy täysin hoitamaan sille asetettuja tehtäviä.

- Avohoidon asiakasmäärät ovat kasvaneet, mutta työntekijämäärät eivät ole kasvaneet samassa suhteessa. Vaikuttaa siltä, että avohoito ei kaikin osin toimi täysin suunnitellusti, Oranen sanoo.

Hänen mukaansa lastensuojelua myös rasitetaan tehtävillä, jotka kuuluisivat muille viranomaisille.

- Selvityksissä on havaittu, että muut palvelut kuten lastenpsykiatria ovat sysänneet tehtäviään lastensuojelun piiriin. Lastensuojelun asiakkuudesta on myös tullut kriteeri eri palveluiden saamiselle. Nämä organisaation liittyvät ongelmat ovat syöneet avohoidon tehokkuutta, Oranen arvio.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu