Tuusulan itäväylällä 8.1. n. klo 17:40. Ajoit tuusulanväylää itään Keravan suuntaan ja roikuit melkein kiinni edellä ajavan puskurissa. Kun oli pimeää ja satoi vettä niin ajotapasi oli karmeata katsottavaa. Pirilän puutarhan kohdalla älysit sentään jarrutella, ettet ajanut edellä menevän auton perään. Toivottavasti joku ostaa jonkun vanhan koslan ja kun sinä tai kaltaisesi kusipää tulee roikkumaan takapuskuriin kiinni niin vetää liinat kiinni, jonka jälkeen sinä maksat viulut. Katsos kun tiellehän saattaa loikata joku eläin jonka vuoksi äkkijarrutus oli tarpeen. Sitä väittämää et millään pysty todistamaan vääräksi. Todennäköisesti olet joku pikkumulkkuinen muijansa tossun alla oleva reppana joka ei pärjää duunissakaan, joten ainoaksi paikaksi päteä ja nostaa mitätöntä itsetuntemustaan on likenne. Se vain voi joskus käydä todella kalliiksi.
Tumman (farkun) kuljettaja
Kale
5109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mitähän jos sinäkin homorunkku vaan ihan kiltisti vetäisit käteen siellä äiteen peräkamarissa ja pysyisit poissa liikenteestä ja netistä. Olisi kaikille parempi. Ei sinusta surkeasta pallinimijästä ole muuta kuin vikisemään.
Kirjoituksestasi voi päätelllä että olet todella älykäs kaveri!
Vedä sinä vittu päähäs saatana homorunkku. Eiks kundikaveris antanu sulle persettä eilen kun tänään noin vituttaa. Sunkaltaset runkut pitäis tunkee takasin mutsinsa vittuun ja nussia uudestaan ja varmistaa ettei sillä kerralla enää lorahda kusta sekaan. Tai ehkä on parempi että tapat ittes mulkku. Maailma olis parempi ilman tollasia saatanan runkkareita.
Tehdäänpä perspelle yksi asia selväksi: minä pieksen sut siniseksi kun kohdalle satut, runkkupetteri.
Kommenteista päätellen, sivistys ja järki eivät ihan jokaisen kohdalle ole osuneet. Ei ihme että liikenteessä on itsekästä ja hällä väliä meininkiä. Täällä anonyymisti kirjoitellaan mitä sattuu ja omalla peltilehmällä ajellaan muista ja liikennesäännöistä välittämättä. Kuulaa kalloon tollasille!!