Millaisia ylenpalttisia tarjouksia on saatu Cruzesta vaihdettaessa muuhun merkkiin?
Se oli vihoviimeinen touhu, mitä tuo GM (Gigantis Mokaus) meni tekemään, putoaa arvo kuin juntta maahan.
Chevyn vaihtoarvo nyt?
5
418
Vastaukset 5
- Ei vaikutusta
Ihan saman verran tarjottiin nyt kuin kesällä. Ei siis vaikutusta.
- jartsa82
Kävin Chevrolet-liikkeessä pyytämässä tarjousta samaan autoon kuin syksyllä. Oma autoni on Passat. Silloin väliraha oli 8600.-. Tarjousautoissa samaa autoa ei ollut, eikä kaupanpäällisrenkaita olisi saanut. Väliraha renkaiden hinta huomoioiden olisi ollut 8200.- ja olisin saanut vuosimalliltaan 2013 auton, vääränvärisenä ja väärällä varustelulla.
Tarjouserän autoja on vähän ja niissäkin vain joitain värejä ja moottori- sekä varustevaihtoehtoja. Käteishinta on vain muutaman prosentin vähemmän kuin ennen ja vaihtoauto hinnoitellaan tiukemmin eli väliraha ei juuri muutu. - ~~~~
Miksi pitäisi saada tarjouksia sellaisesta, jossa ei ole mitään järkeä? Kaikki Cruzet ovat vielä niin uusia, ettei niiden vaihtamiseen ole oikeaa tarvetta, ja varsinkaan mihinkään muuhun merkkiin. Minulla tulee Cruzeni vuoden vanhaksi maaliskuussa ja aion sitä pitää tulevaisuudessa niin pitkään kuin mahdollista. Edellinen autoni oli aktiiviajossa 21 vuotta ja on edelleen tallissani sunnuntai-ajeluita varten. Jos vielä Cruzen jälkeen jotain autoa aikoisin ostaa, ei nykyisissä muissa merkeissä ole yhtään realistista vaihtoehtoa.
- Inkkarit kanootissa?
Oletko ihan tosissasi sitä mieltä, että kun Chevrolet ja sen jo ikääntynyt keskiluokan malli Cruze pian häviää Euroopan markkinoilta, jäljelle jäävään 20-25 merkin joukkoon ei jää yhtään ainutta merkkiä eikä automallia, jota voisi edes etäisesti harkita?? Täytyy kyllä sanoa, että olet harvinaisen palavasti rakastunut siihen Cruzeesi. Kenties kannattaa heittää virta-avaimet kaivoon ja työntää se Cruze makuuhuoneeseen sängyn päähän, jotta voit ihailla sitä aina nukkumaan mennessäsi. Ja ensimmäisenä herätessäsi....
- Näin aikoisin
Nyt on käynyt niin että olen käytettyä Cruzea ostamassa. Alle 40tkm ajettu. Voisin sanoa että hinta on samankokoisten ja varusteltujen osalta n. 6000€ halvempi kuin "valtamerkit". Olen keskustellut parin korjaamoketjun ja aikoinaan Chevyä myyneen autokauppiaan kanssa, niin osien saanti ym. ei ole ongelma. Myynti loppuu 2016 ja siitä hetkestä 10v eteenpäin on varaosia oltava saatavilla. Huomautti myös että valmistus ei tältä Chevroletin eniten myydyllä mallilla lopu, myynti Euroopassa loppuu. Siksipä taidan ostaa Cruzen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 761245
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241175Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821167Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129975Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m7948- 60864
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.78781Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50662Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80642- 145568
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90550- 48547
- 25527
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11510- 36505
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää45495- 44488
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.86472- 19466