http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014010817909950_uu.shtml
Biaudet moittii Helsingin virastoa ulkomaalaisten kohtelusta
Keskiviikko 8.1.2014 klo 19.22
Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet arvostelee Helsingin sosiaali- ja terveysvirastoa ulkomaalaisten syrjimisestä.
Biaudet suosittaa virastoa uudistaman ohjeistustaan.
Biaudet suosittaa virastoa uudistaman ohjeistustaan. (MINNA JALOVAARA)
Virasto ohjeisti kesällä työntekijöitään tarkistamaan ulkomaalaisilta asiakkailtaan, että näillä on oleskelulupa Suomeen.
Vähemmistövaltuutettu katsoo lausunnossaan, että ohjeistus voi johtaa syrjiviin käytäntöihin. Biaudet suosittaa virastoa uudistaman ohjeensa niin, ettei niistä seuraa esimerkiksi etnistä profilointia asiakkaan ulkonäön perusteella.
Biaudet katsoo, että henkilöllisyyden tarkastaminen Kela-kortista tulee olla ensisijainen käytäntö myös ulkomaalaiselta vaikuttavan asiakkaan kohdalla.
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston asiassa antama ohjeistus sai viime kesänä moitteita muun muassa kansalaisjärjestöiltä.
STT

Vastaukset 7
Vanhimmat
Mitä hittoa, eikö nillä ollutkaan punaista mattoa valmiina kun mamu astui ovesta sisään?
Kyllä on törkeetä kohtelua, aivan käsittämätöntä!
"Kyllä on törkeetä kohtelua, aivan käsittämätöntä! "
Kyllä se on syrjivää jos heille ei ole punaista mattoa mutta sinulle on.
Punaisesta matosta ei taidettu jutussa kuitenkaan olla kyse, mutta ehkä sinä tiedät paremmin. Koska muuten kai et asiasta kirjoittelisi?
Tais olla viimeksi sellanen tylsän harmaa matto, ihan kuin suomalainen talvinen päivä.
Kun piupaupönttö ärähtää, niin täytyyhän se olla jo t o d e l l a vakavaa!
Suomalisen terveydenhuollon on hoidettava vaikka Romanian kerjäläisiä, omista vanhuksistamme ei ole niin väliä. Tänne vaan kaikki Suomeen ilmaiseen hoitoon, että saadaan mahdollisimman hieno suomikuva ulkomaille.
Kaikille tukku rahaa ellei ole kantis.
Biaudet siis tekee duuniaan. Nyt siis tiedämme senkin.
Minusta kuitenkin olisi suurempi uutinen jos joku palkaa nostava EI tekisi duuniaan. Sitäkin varmasti tapahtuu.
eikö tuo akka ja se koko virka voitais kokonaan lopettaa, yhteiskunnan varojen tuhlaamista
Onko enemmistövaltuutetun virkaa olemassa ja jollei niin miksi ei?
Mielestäni pitäisi turvata ensin enemmistön hyvinvointi niin sen jälkeen voisimme helpommin auttaa vähemmistöjä.
Nyt vähemmistö kuristaa enemmistön hengiltä ja kaikilla menee kohta huonosti.