Hilvolta asiaa

Kuinka ihmeessä joku voi kirjoittaa samaa kuin mitä minäkin olen täällä viestittänyt.
http://blogitaivas.fi/2014/01/09/nykyajan-profeetat-kivitetaan-harhaoppisyytoksilla/
17259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Näin alkaa blogi

Nykyajan profeetat kivitetään harhaoppisyytöksillä

09/01/2014 by H H Hilvo | 5 Comments

Ja usein kivi löytyy kristittyjen kourista! Onko meidät niin peloteltu antikristuksella ja vihollisen voimilla ja harhaoppien vaaroilla, että älähdämme heti, kun joku julistaja ei pitäydy meidän kaavuissamme ja kaavoissamme. Äärimmilleen viety oikeaoppisuus saattaa olla äärimmäisen kylmää ja kovaa, tuomitsevaa ja yksipuolista. Siinä ei eletä suhteessa rakastavaan Jumalaan, vaan suhteessa lakiin.

Raamattu voidaan lukea monenlaisten lasien läpi. Se voidaan myös lukea, niin että Jeesus, Raamatun keskeisin hahmo jää sivuun ja lain noudattaminen tulee tilalle. Jeesus paransi sairaita ja valtuutti seuraajansa tekemään samoin. Piste! Tätä ei kuitenkaan paljon opeteta. Listalla löytyy mieluummin aiheita, kuten synti, tuomio, antikristus, sielunvihollinen, helvetti, jotka totisesti ovat ihan tarpeellisia aiheita, mutta eivät sulje pois opetusta armosta, kunnioituksesta, ruumiin ja sielun hyvinvoinnista, Kristuksen voitoista, Taivaan murtautumisesta maan päälle.

Monet julistajat, joiden kokouksissa paranee sairaita meille käsittämättömällä tavalla tai joiden kautta tulee ihmisille jopa henkilökohtaisia profetioita tai joiden kokouksissa tapahtuu meille vieraita ilmiöitä, leimataan milloin minkäkin väärän hengen kätyreiksi. Useimmiten heidät tuomitaan jonkin intialaisen harhahengen kuten kundaliinin vaikutuksen alla oleviksi. Mistä näitä löytyy, näitä henkiä, näitä pelkoja ja tuomioita?

En lähde tässä analysoimaan koko vyyhteä, siitä ei tulisi loppua. Pari mielestäni oleellista sanaa riittäköön:.......

Äänestä

Kundaliinit ja muut maagiset henget eivät saa ketään ihastumaan Jeesukseen, innostumaan Pyhästä Hengestä ja huutamaan sydämen palosta “Abba, Isi”. Harhahenget eivät saa ketään seuraamaan Jeesusta, palvomaan Jeesusta, lähtemään maailman pimeimpiim kolkkiin puhumaan Jeesuksesta ja tekemään Jeesuksen tekoja. Sielujemme vihollinen ei yhdistä kristittyjä eri seurakunnista rakastamaan toisiaan, niin että he yhdessä rakastavat Jeesusta ja jakavat kaduilla ja toreilla Jeesuksen rakkautta ennakkoluulottomasti eteenpäin.

Tulen surulliseksi, kun tuon tuosta löydän arvostamiani hengellisiä julistajia syytetyn penkiltä. Jokainen opettaja on toki arvioinnin kohteena ja jokaista opetusta tulee peilata Raamattuun, mutta syytökset milloin mistäkin riivaajahengen vaikutuksesta ovat vaarallisia ja pahimmillaan tekevät tyhjäksi Jumalan valtakunnan työt. Tällaiselle riivaajatkin nauravat, ovathan se saamaisillaan riemuvoiton. Mutta voitto kuuluu Jeesukselle, lihaksi tulleelle ihmisen ja Jumalan Pojalle. Johanneksen kirjeistä muuten löytyy selvää tekstiä, miten antikristillinen henki erotetaan oikeasta Hengestä.

Äänestä
  • Niinpä niin. "Jeesuksen tekoja" eli the greater works of Jesus: painonpudotus, hiusten kasvu, kultapöly ja juopumus.
    www.thegloryzone.org

    Äänestä

  • Iso Q kirjoitti:

    Niinpä niin. "Jeesuksen tekoja" eli the greater works of Jesus: painonpudotus, hiusten kasvu, kultapöly ja juopumus.
    www.thegloryzone.org

    Kuinka on oman sielusi laita? Siitä olet vastuussa.

    Äänestä

mariakristi
09/01/2014 22:36

Kyllä, niin samaa mieltä. Tuntuu aivan järkyttävältä lukea netistä kommentteja tutusta puhujasta, kun kommenteissa suoraan ilman minkäänlaista epäilystä sanotaan , että hänen voimansa on lähtöisin saatanasta. Miten voi kristitty noin sanoa toisesta kristitystä? Miten kukaan voi olla omasta arvostelukyvystään niin varma? Miten kukaan uskaltaa noin sanoa Pyhän Hengen toiminnasta? Ja sielunvihollinen nauraa partaansa, kun uskovien eripura kasvaa.

Kuitenkin uskon, ja taidan hiukan nähdäkin, että uskovien yhteys lisääntyy, Ihmeet ja merkit lisääntyvät, kuten kuuluukin lopun lähetessä. Joten ei heittäydytä epätoivoisiksi, vaikka pahaa tekeekin lauman hajaannus.

Äänestä
  • Et varmastikaan tarkoita Pyhän Hengen toimintana Jyväskylässä kuvattua tapahtumaa( videopätkässä), jossa naisparkaa retuutettiin edestakaisin kuin jauhosäkkiä, ethän? Silloin sinulla on ymmärrys Pyhästä Hengestä täysin hukassa. Muista, Jumala on järjestyksen Jumala ja missä Pyhä Henki toimii, kaikki tapahtuu arvokkaasti ja järjestyksessä. Pyhä Henki kun kaataa(kasvoilleen ja tuomioissa taaksepäin), EI tarvita mitään kiinniottajia(Pyhä Henki EI satuta). Pyhä Henki ei häpäise kaatamalla, vaikkapa naisia mekoissaan selälleen, puhumattakaan pakkoliikkeistä ym. manifestaatioista. Kultapölyä, timantteja, ym. rekvisiittaa ei Jumala Hengen johdatuksessa olevassa kokouksessa satele. Ei liioin kukaan ihminen voi käskyttää Jumalan enkeleitä. LUKEKAA RAAMATTUA ja tutkikaa henget. Älkää eksykö(Matt. 22:29).

    Äänestä

  • @@@ kirjoitti:

    Et varmastikaan tarkoita Pyhän Hengen toimintana Jyväskylässä kuvattua tapahtumaa( videopätkässä), jossa naisparkaa retuutettiin edestakaisin kuin jauhosäkkiä, ethän? Silloin sinulla on ymmärrys Pyhästä Hengestä täysin hukassa. Muista, Jumala on järjestyksen Jumala ja missä Pyhä Henki toimii, kaikki tapahtuu arvokkaasti ja järjestyksessä. Pyhä Henki kun kaataa(kasvoilleen ja tuomioissa taaksepäin), EI tarvita mitään kiinniottajia(Pyhä Henki EI satuta). Pyhä Henki ei häpäise kaatamalla, vaikkapa naisia mekoissaan selälleen, puhumattakaan pakkoliikkeistä ym. manifestaatioista. Kultapölyä, timantteja, ym. rekvisiittaa ei Jumala Hengen johdatuksessa olevassa kokouksessa satele. Ei liioin kukaan ihminen voi käskyttää Jumalan enkeleitä. LUKEKAA RAAMATTUA ja tutkikaa henget. Älkää eksykö(Matt. 22:29).

    Oletpa tunkenut Jumalan pieneen purkkiin, ja luuletko että pystyt pitämään hänet siellä? Ehkä sinun kannattaisi itse ensin lukea sitä raamattua ennen kuin tulet toisia opettamaan.

    Jumalan arvokkuus ja järjestys on ihan muuta mitä kuvaat. Jeesus itse sylki maahan ja sekoitti syljestä kuravelliä jota tunki sokean silmiin. Häntä pidettiin mielenvikaisena jota Hänen Äitinsä ja sisarensa tuli hakemaan huostaanotettavaksi. Potki rahanvaihtajien pöydät nurin ja teki narusta ruoskan jolla alkoi ruoskimaan ihmisiä ulos temppelistä. Kielenkäyttökään ei ollut aina kovin kaunista yms. Listaa voisi jatkaa loputtomasti.

    "Jumalalle kaikki on mahdollista eikä mikään ole mahdotonta."
    Purkittamalla Pyhän Hengen purkitat myös Jeesuksen ja Jumalan, ja samalla purkitat itsesi. "Tapahtukoon sinulle uskosi mukaan".

    Äänestä

  • tesa.. kirjoitti:

    Oletpa tunkenut Jumalan pieneen purkkiin, ja luuletko että pystyt pitämään hänet siellä? Ehkä sinun kannattaisi itse ensin lukea sitä raamattua ennen kuin tulet toisia opettamaan.

    Jumalan arvokkuus ja järjestys on ihan muuta mitä kuvaat. Jeesus itse sylki maahan ja sekoitti syljestä kuravelliä jota tunki sokean silmiin. Häntä pidettiin mielenvikaisena jota Hänen Äitinsä ja sisarensa tuli hakemaan huostaanotettavaksi. Potki rahanvaihtajien pöydät nurin ja teki narusta ruoskan jolla alkoi ruoskimaan ihmisiä ulos temppelistä. Kielenkäyttökään ei ollut aina kovin kaunista yms. Listaa voisi jatkaa loputtomasti.

    "Jumalalle kaikki on mahdollista eikä mikään ole mahdotonta."
    Purkittamalla Pyhän Hengen purkitat myös Jeesuksen ja Jumalan, ja samalla purkitat itsesi. "Tapahtukoon sinulle uskosi mukaan".

    Jospa kuitenkin pysyisimme Sanassa ja sen asettamissa raameissa. http://www.youtube.com/watch?v=51eBGDESy9s

    Äänestä

  • ....

    Äänestä

Täältäkin kommentti. Melkoista porukkaa täällä netissä liikkuukin, sillä niin tolkutonta on kristittyjen mitätöinti. Mutta, mutta ... mikäs tai kukas sellaista saa aikaan?

Äänestä

Hyvä Hilvo.

Äänestä

Kun kovasti ponnistelee, saa yksinkin keskustelun aikaan.

Äänestä

Ihan yksin luen, sillä toiset nukkuu. Kiellettykö?

Äänestä

Synkkä yksinpuhelu= kirjalla nimenä.

Äänestä

Jos se on matkijalintu!

Äänestä

Olavi Paavolaisen morsiamen kirjoittama.

Äänestä

Hilvolla on asiaa,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luettavaa kirjoitti:

Kuinka ihmeessä joku voi kirjoittaa samaa kuin mitä minäkin olen täällä viestittänyt.
http://blogitaivas.fi/2014/01/09/nykyajan-profeetat-kivitetaan-harhaoppisyytoksilla/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu