Seurakunnan kaitsija olkoon yhden vaimon mies

Tämähän tietenkin tarkoittaa, että seurakuntalaisella saa olla vaikka kaksi vaimoa!

Mutta oleellista on, johon adventtikirkko ei ole pystynyt: " Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa"

Seurakunnanjäsenellä, ei missään tapauksessa saa olla toisen miehen hyljättyä naista, koska eronnut ja hyljätty nainen on edelleen sen miehen nuoruutensa vaimo.

Jos hänellä on vaimo, neitsyt tai leski, niin olkoon, mutta hyljätyn vaimon oikeuksia ei pitäisi vähentää.

Jaakob, ei ollut seurakunnan kaitsija, ja hänellä oli kaksi vaimoa, mutta ne eivät olleet toisten miesten aviovaimoja, kuten laittomalla adventtikirkolla on tapana!
12145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hei !

Kyllä A-kirkossa opetetaan ja kerrotaan Jeesuksen sanat. Tottakai tietysti.
Miksi "A-liikkeessä ei pystyttäisi" moista kertomaan ?
Hyvin pystytään tajuamaan A-kirkossa;

Minä olen kirjoittanut asiasta näin;

Avioliitto ja uudelleen avioituminen

Avioero ja uudelleen avioituminen?

Voiko huoletta vaihtaa puolisoa ?

1 Kor 7 luku on avioliiton luku. Myös Ef 5:21-21-33 ja Laulujen kirja ovat rakkauden ja parisuhteen lukuja.

Avioliitto on Jumalan säätämä. Jumala itse vihki ensimmäisen ihmis parin avioliittoon. (1 Moos 2:23-24, 2:18, Mark 10:6-9-12)

Jeesus vahvisti avioliiton elinikäisenä sopimuksena. (Matt 19:3-6)

Jumala loi Eevan Aadamin kyljestä. Se merkitsi ettei vaimon sopinut hallita miestään mutta ei tulla sorretuksi vähempiarvoisena. Vaimo on miehen rinnalla tasa-arvoinen rakkaudessa. (Kol 3:18-25, 1 Piet 3:1-7, Gal 3:28)

Avioliitto on pyhä ja elinikäinen. Avioliitto päättyy vasta Jumalan valtakunnassa. (Hebr 13:4, Matt 22:28-30, 1 Kor 7:39)

Jeesus opetti että avioero muusta syystä kuin haureuden vuoksi on haureuden syntiä ja syyllistyy aviorikokseen. (Matt 5:32, 19:7-9, 1 Moos 26:10) Syytön osapuoli on vapaa eroamaan ja voi avioitua uudelleenkin. Anteeksianto on aina mahdollinen ratkaisu. Jumala vihaa eroa. (Mal 2:14-16) Muun kuin haureuden vuoksi eronneen naiminen merkitsee samaa haureuden syntiä.

Jos toinen osapuoli ei ole uskovainen ei uskovan pidä hylätä puolisoaan, mutta on vapaa eroamaan jos uskomaton osapuoli niin vaatii. (1 Kor 7:12-15)

Jumala on sanassaan aina ollut ”seka-avioliittoja” vastaan missä toinen on uskovainen ja toinen ei ole uskova. Avioliiton aikana toinen osapuoli voi tulla uskoon joka on toivomisen ja rukouksen arvoinen asia.

(5 Moos 7:1-4, 2 Kor 6:14-18, 1 Piet 3:1-7)

Ongelmia voi syntyä kun sopivaa puolisoa ei ole omassa hengellisessä yhteisössä. Avioliitossa kumpikin osapuoli vetää omaan suuntaansa ja ongelmat syntyvät jokapäiväisissä parin elämän käytännön asioiden valinnoissa. Uskova puoliso voi ajautua myönnytyksien tielle ja toinen osapuoli halveksia toisen uskoa.

Erimielisyyksiä voi tulla lasten kasvatuksessa ja rahan käytössä. Elämän arvojen ollessa yhteneväisiä on ongelmien määrä vähäisempi tavallisesti.

Kun molemmat kulkevat saman arvomaailman viitoittamaa tietä voidaan välttyä paremmin ongelmilta.

Rakkauden vallitessa ei sopivuudesta toisilleen edes keskustella vaan uskollisuus ja pyhyys on itsestään selvä parin yhteisenä arvona. (1 Kor 6:9)

Avioparille voi tulla ongelmia jossa hyvät neuvot ovat kalliit. Ulkopuolinen apu monta kertaa näkeekin ongelmat puolueettomasti. Ensisijainen asia on riitojen sopiminen. "Mykkäkoulu" joka on usein suhteen lopun alkua alkaa pienistä asioista. Auringon ei pitäisi koskaan laskea ennenkuin riidat on sovittu. Jos pari ei pääse sopimuksiin ja yhdessäolo käy liian vaikeaksi on uskovien ratkaisu ollut ns. asumusero, avioliitto silloin säilyy ja pari voi myöhemmin sovitella. Aika parantaa haavat ja antaa näkemyseroihin objektiivisuutta ja auttaa näkemään itsessäkin vikoja. Uskonelämän asioissa on usein tavallisesti jotakin ongelmia silloin myös kun parisuhde alkaa kärsimään.

Avioliitto ei ole intohimojen välikappale. Avioliitto on rakkauden vuoksi. (1 Kor 7:2-5)

"Rakkaani puutarhan kukka, kaikki odottavat kutsuasi. Kutsu minut! -Tule rakkaani! Riennä kuin gaselli, niin kuin nuori peura tuoksuville vuorille!" (Laul 8:13-14)

Kristillisessä pyhyydessä pari voi tuntea avioliiton rakkauden kaiken leveyden ja syvyyden yhdessä. Jumala siunaa liittoa. Rakkauden vallitessa elämä on onnellista.

Jari Laurila

Äänestä
  • " Se, joka nai hyljätyn, tekee huorin!

    5 miestä sinulla ( nainen kaivolla) on ollut, ja tämä, joka sinulla nyt ON
    ei ole SINUN miehesi"!

    " Mutta Jumala tuli Abimelekin tykö yökkä unessa, ja sanoi hänelle: " Katso sinun on kuoltava sen vaimon tähden, jonka olet ottanut, sillä hän on toisen miehen aviovaimo! 1 Kunink 20: 3

    " Herra, surmaatko syyttömänkin"? jae 4

    "Eiköhän itse sanonut minulle: " Hän on minun sisareni"?

    Tämänkö vuoksi seurakunnassamme sanotaan : ? " Hyvää sabattia kallis sisar Herrassa"

    Kuka niin on sanonut? Eräs Tähti, itäisiltä mailta, seurakunnan kaitsija, joka sanoi: " Yhden vaimon mies , kerrallaan"

    Nyt hänellä on " toisen miehen aviovaimo" kerrallaan

    "Rakkauden vallitessa elämä on onnellista" kehuu Laurila,.. ja varmaan jatkaa myöhemmin: " Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa, vaikka hän olisi hyljättykin.. eronnut.

    Jos vaimo adventtikirkossa on tehnyt huorin, niin voiko hänet naida toinen huorintekijä mies?
    Johon Laurila: " Tottakait, " rakkauden vallitessa elämä on onnellista!

    Kun sitten Laurila selittää mikä on rakkautta " Rakkaus on , että me pidämme Hänen käskynsä"

    Äänestä

  • Järjen selitys kirjoitti:

    " Se, joka nai hyljätyn, tekee huorin!

    Kiitos.

    Minua ei kenenkään vaimo ole koskaan kiinnostanut. Vihjailusi ei mene oikeaan osoitteeseen. Seurakunnassa ihmisillä on maallikko-virkoja sukupuolesta riippumatta., Samoin virkoja ja työsopimuksia solmitaan sukupuolesta riippumatta. Luottamustehtäviä- virkoja- työsopimuksia solmivat henkilöt, ei kenenkään akka, ei kenenkään tytär, ei nainen, vaan henkilö aina.
    Kaikki sopimukset tuovat vastuuta sukupuolesta riipumatta.,

    Nyt on niin että jos ei perhe-elämää saa sovitettua niihin tehtäviin mitä perheen naisetkin ovat solmineet niin pitää sitten olla ottamatta mitään virkoja kirkossa taikka muualla.
    - Avioliittoleiristä ei ole koskaan kyse kenenkään luottamustehtävien ja virkojen hoidossa ja yhdistyksen sisäiset asiat eivät ole koskaan perheasioita eikä kuulu perheen jäsenille, eikä perheen jäsenet voi olla kenenkään luottamustehtäviä hoitamassa.

    - En minä ole liikkunut kenenkään vaimon kanssa ainuttakaan askelta missään !

    Sinun vihjailusi ei mene oikeaan osoitteeseen nyt, mutta kehotan sanoutumaan irti kaikista luottamustehtävistä ja viroista ja pitämään perheleiriä- sitä monet seurakunta elämäsäkin toki harrastavat, on vain niin että käyvät vaalit perheissä- käytävillä- parvekkeiden alla- saunojen lauteilla- niin ettei yksinäinen jäsen voi olla siten täysin oikeuksin ja täysivaltaisena demnokratiassa siis oikeudenmukaisessa tasa-arvoisuudessa mukana.

    Nyt otat sitten vakavasti mitä minä kirjoitan !

    Jos olet mustasukkainen niin hakeudut sitten jonnekin psykoterapiaan, ja sanot että vaimosi piirit joutuvat kärsimään mustasukkaisuudestasi, tai vainoharhaisuudestasi eikö vaimo voi siksi täysipainoisesti hoitaa tehtäviään.

    Käsitinkö vihjailusi oikein ? Olet saman esittänyt ennenkin.,

    Jumalan siunausta
    Jari Laurila

    Äänestä

  • old_profile_78555 kirjoitti:

    Hyvä että joku laittaa luuta kurkkuun tolle sairaalle pas kanjauhannalle. Kuinka jaksaa vuodesta toiseen. Onks tää tyyppi vielä srk:n jäsen ? Jos on niin kenkää vaan ahteriin ja lujaa jollei paranna tapojaan.

    Äänestä

  • Taavetti kirjoitti:

    Hyvä että joku laittaa luuta kurkkuun tolle sairaalle pas kanjauhannalle. Kuinka jaksaa vuodesta toiseen. Onks tää tyyppi vielä srk:n jäsen ? Jos on niin kenkää vaan ahteriin ja lujaa jollei paranna tapojaan.

    Taavetti vetää monarkin avioliittoleiriä seurapiireissään viihdyttää hyvin itsensä ja pyytää omaa kunniaa ja alamaisia itsellensä ja vaalit ovat perheleirejä.
    Monet muutkin tekevät perinteisesti niin.
    '
    'Tuo on hyvin tyypillistä itsenä uhraavan evankeliumin palveluksen sijaan.

    Ei mitään hinkua evankeliumin työhön niiden hyväksi joilla ei tietoja ole-
    oppineiden opettaminen on sydäntä lähellä ja em.,
    mutta kaikki yhdistyksen toiminnot ovat aina tuiki tärkeitä jokainen koiranvirka ja paljon pa.skankaan arvoinen ponnistuskin.,

    Ottakaa oppia mitä olen opettanut.

    'Jumalan siunausta
    Jari Laurila

    Äänestä

  • old_profile_78555 kirjoitti:

    Hei !

    Kiitos.

    Minua ei kenenkään vaimo ole koskaan kiinnostanut. Vihjailusi ei mene oikeaan osoitteeseen. Seurakunnassa ihmisillä on maallikko-virkoja sukupuolesta riippumatta., Samoin virkoja ja työsopimuksia solmitaan sukupuolesta riippumatta. Luottamustehtäviä- virkoja- työsopimuksia solmivat henkilöt, ei kenenkään akka, ei kenenkään tytär, ei nainen, vaan henkilö aina.
    Kaikki sopimukset tuovat vastuuta sukupuolesta riipumatta.,

    Nyt on niin että jos ei perhe-elämää saa sovitettua niihin tehtäviin mitä perheen naisetkin ovat solmineet niin pitää sitten olla ottamatta mitään virkoja kirkossa taikka muualla.
    - Avioliittoleiristä ei ole koskaan kyse kenenkään luottamustehtävien ja virkojen hoidossa ja yhdistyksen sisäiset asiat eivät ole koskaan perheasioita eikä kuulu perheen jäsenille, eikä perheen jäsenet voi olla kenenkään luottamustehtäviä hoitamassa.

    - En minä ole liikkunut kenenkään vaimon kanssa ainuttakaan askelta missään !

    Sinun vihjailusi ei mene oikeaan osoitteeseen nyt, mutta kehotan sanoutumaan irti kaikista luottamustehtävistä ja viroista ja pitämään perheleiriä- sitä monet seurakunta elämäsäkin toki harrastavat, on vain niin että käyvät vaalit perheissä- käytävillä- parvekkeiden alla- saunojen lauteilla- niin ettei yksinäinen jäsen voi olla siten täysin oikeuksin ja täysivaltaisena demnokratiassa siis oikeudenmukaisessa tasa-arvoisuudessa mukana.

    Nyt otat sitten vakavasti mitä minä kirjoitan !

    Jos olet mustasukkainen niin hakeudut sitten jonnekin psykoterapiaan, ja sanot että vaimosi piirit joutuvat kärsimään mustasukkaisuudestasi, tai vainoharhaisuudestasi eikö vaimo voi siksi täysipainoisesti hoitaa tehtäviään.

    Käsitinkö vihjailusi oikein ? Olet saman esittänyt ennenkin.,

    Jumalan siunausta
    Jari Laurila

    Itsestäsikö Lauriala sanoit, vai onko joku muu minusta sanonut, että olet seurustellut, tai himoinnut, tai pannut, paksuksi toisen miehen aviovaimoa!?

    Puhuin ,Tähdestä itäisiltä mailta, enkä sinusta

    Tämä tähti on yhden vaimon seurakunnan kaitsija, joka panee toisen miehen aviovaimoa,

    Seurakunta tekee näin: " Nähdessään Tähden, he ihastuivat ylen suuresti"

    Keitä ovat Taivaan tähdet? Enkeleitä tietenkin!

    Mitä varten ovat enkelit? " Ne ovat palvelukseen lähetettyjä, henkiä , niitä varten jotka saavat autuuden periä"

    Mitä ne tekevät, että joku pääsisi autuuteen?.." Ne, varoittavat, nuhtelevat,, jne

    No, pääsivätkö Sodoman ja Gomorran kaupunkit autuuteen , kun " kaksi enkeliä tuli yöllä Lootin luo"!?? :)

    No, pääsivät, jos kerran tulen kautta autuuteen mennään.

    Mitäs tänään enkelit varoittavat?

    no, tämä enkeli , joka on teidän vieraananne varoittaa: " Ja he kysyivät Jeesukselta ( siis Jeesuksen omat), Mikä on maailman lopun ja sinun tulemuksesi merkki!!??

    Jeesus vastasi, ei heille vaan meille: " Tämä paha ja avionrikkoja sukukunta tavoittelee merkkiä"...

    Aviorikosten määrää tulisi nostaa muittenkin tähtien.. tästä lähtien

    Äänestä

  • oppia ikä kaikki kirjoitti:

    Enkeli varoittaa ja opettaa teitä: " Ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä" Matt 3: 6

    Enkelin yhtenä tehtävänä on opettaa, että synti opitaan tunnistamaan, että synti voidaan tunnustaa! :)

    Herodeshan on jo kuollut, ei hän enää Jeesusta vainoa, joten on teillä aikaa synnin tunnustamiseen, ja minä olen opettanut teitä tunnistamaan synnin!
    1 Joh 3: 4 kertoo samoin kuin Room 7: 7 mikä on syntiä-

    Haluan opettaa adventisti nuoria, etteivät he ottaisi vaimokseen muita kuin nuoria leskijä ja neitsyitä.

    " enkeli joka on minut pelastanut kaikesta pahasta, siunatkoon näitä nuorukaisia, heitä mainittaessa mainittakoon myös minu nimeni, ja minun Isäni Jeesuksen nimi kts. 2 Moos 3: 14, 15 :) ja Malakia 2: 10

    " Ja he tunnistivat hänet, hänen kirjoituksiensa perusteella" Olenko minä siis " kirjoitusten enkeli"? :)

    Äänestä

Höpönlöpön.

Äänestä

Adventismissa vaimolla tarkoitetaan siis sitä henkilöä, jonka kanssa suhde on virallistettu joko maistraatissa tai papin aammenen kautta.

Adventtikirkossa tuota "yhden vaimon mies" käskyä toteutetaan silloin kun mies on siis mennyt naimisiin. On kuitenkin paljon niitä, jotka eivät ole parisduhteessa, joten käsky ei heidän kohdallaan siis toteudu.
Eri asia sitten on, että parisuhteessa elävällä adventtikirkon työntekijällähän saattaa olla niitä "jalkavaimoja" pilvin pimein vähän joka kaupungissa ja siitä huolimatta hän kuitenkin edelleen on vain yhden vaimon mies.

Tekstissä olisi siis kannattanut täsmentää asiaa vaikkapa näin:

"Seurakunnan palvelijan/työntekijän ja pastorin tulee olla vain ja ainoastaan yhden vaimon/naisen mies."

Äänestä

Avioliitto ja uudelleen avioituminen

Avioero ja uudelleen avioituminen?

Voiko huoletta vaihtaa puolisoa ?

1 Kor 7 luku on avioliiton luku. Myös Ef 5:21-21-33 ja Laulujen kirja ovat rakkauden ja parisuhteen lukuja.

Avioliitto on Jumalan säätämä. Jumala itse vihki ensimmäisen ihmisparin avioliittoon. (1 Moos 2:23-24, 2:18, Mark 10:6-9-12)

Jeesus vahvisti avioliiton elinikäisenä sopimuksena. (Matt 19:3-6)

Jumala loi Eevan Aadamin kyljestä. Se merkitsi ettei vaimon sopinut hallita miestään mutta ei tulla sorretuksi vähempiarvoisena. Vaimo on miehen rinnalla tasa-arvoinen rakkaudessa. (Kol 3:18-25, 1 Piet 3:1-7, Gal 3:28)

Avioliitto on pyhä ja elinikäinen. Avioliitto päättyy vasta Jumalan valtakunnassa. (Hebr 13:4, Matt 22:28-30, 1 Kor 7:39)

Jeesus opetti että avioero muusta syystä kuin haureuden vuoksi on haureuden syntiä ja syyllistyy aviorikokseen. (Matt 5:32, 19:7-9, 1 Moos 26:10) Syytön osapuoli on vapaa eroamaan ja voi avioitua uudelleenkin. Anteeksianto on aina mahdollinen ratkaisu. Jumala vihaa eroa. (Mal 2:14-16) Muun kuin haureuden vuoksi eronneen naiminen merkitsee samaa haureuden syntiä.

Jos toinen osapuoli ei ole uskovainen ei uskovan pidä hylätä puolisoaan, mutta on vapaa eroamaan jos uskomaton osapuoli niin vaatii. (1 Kor 7:12-15)

Jumala on sanassaan aina ollut ”seka-avioliittoja” vastaan missä toinen on uskovainen ja toinen ei ole uskova. Avioliiton aikana toinen osapuoli voi tulla uskoon joka on toivomisen ja rukouksen arvoinen asia.

(5 Moos 7:1-4, 2 Kor 6:14-18, 1 Piet 3:1-7)

Ongelmia voi syntyä kun sopivaa puolisoa ei ole omassa hengellisessä yhteisössä. Avioliitossa kumpikin osapuoli vetää omaan suuntaansa ja ongelmat syntyvät jokapäiväisissä parin elämän käytännön asioiden valinnoissa. Uskova puoliso voi ajautua myönnytyksien tielle ja toinen osapuoli halveksia toisen uskoa.

Erimielisyyksiä voi tulla lasten kasvatuksessa ja rahan käytössä. Elämän arvojen ollessa yhteneväisiä on ongelmien määrä vähäisempi tavallisesti.

Kun molemmat kulkevat saman arvomaailman viitoittamaa tietä voidaan välttyä paremmin ongelmilta.

Rakkauden vallitessa ei sopivuudesta toisilleen edes keskustella vaan uskollisuus ja pyhyys on itsestään selvä parin yhteisenä arvona. (1 Kor 6:9)

Avioparille voi tulla ongelmia jossa hyvät neuvot ovat kalliit. Ulkopuolinen apu monta kertaa näkeekin ongelmat puolueettomasti. Ensisijainen asia on riitojen sopiminen. "Mykkäkoulu" joka on usein suhteen lopun alkua alkaa pienistä asioista. Auringon ei pitäisi koskaan laskea ennenkuin riidat on sovittu. Jos pari ei pääse sopimuksiin ja yhdessäolo käy liian vaikeaksi on uskovien ratkaisu ollut ns. asumusero, avioliitto silloin säilyy ja pari voi myöhemmin sovitella. Aika parantaa haavat ja antaa näkemyseroihin objektiivisuutta ja auttaa näkemään itsessäkin vikoja. Uskonelämän asioissa on usein tavallisesti jotakin ongelmia silloin myös kun parisuhde alkaa kärsimään.

Avioliitto ei ole intohimojen välikappale. Avioliitto on rakkauden vuoksi. (1 Kor 7:2-5)

"Rakkaani puutarhan kukka, kaikki odottavat kutsuasi. Kutsu minut! -Tule rakkaani! Riennä kuin gaselli, niin kuin nuori peura tuoksuville vuorille!" (Laul 8:13-14)

Kristillisessä pyhyydessä pari voi tuntea avioliiton rakkauden kaiken leveyden ja syvyyden yhdessä. Jumala siunaa liittoa. Rakkauden vallitessa elämä on onnellista.

Jari Laurila

Äänestä

Seka-avioliitot
Seka-avioliitolla tarkoitetaan avioitumista, jossa Jumalalle uskollinen uskova pariutuu ei- uskovan kanssa. Raamattu varoittaa tällaisesta avioliitosta hyvin vakavasti. (5 Moos 7:1-4, 2 Kor 6:14-16)

Jumala kielsi kansaltaan seka-avioliitot, koska vieraiden heimojen puolisot houkuttelivat epäjumalan palvontaan. (5 Moos 7:1-4) 1 Moos 6:2-6 Jumalaa palvelevat (Seetin jälkeläiset) ottivat puolisoikseen "ihmisten tyttäriä" (uskomattomia Kainin jälkeläisiä) Kuningas Salomo on surullinen esimerkki. Hän oli maailman viisain mies ja Herran oma, mutta naiset langettivat hänet. Hän otti itselleen 1 000 vaimoa ja lankesi epäjumalanpalvelukseen. (1 Kun 11:1-13)

2 Kor 6:14-16 varoittavat ja kieltävät avioitumasta epäuskoisen kanssa. Monet vaikeudet seuraavat, kun sydämet eivät syki samassa tahdissa. Sydämen tulee sykkiä ensin Jumalalle ja Kristukselle, ennenkuin se on valmis sykkimään rakkautta puolisolle rakkauden varsinaisessa merkityksessä. Avioliitto onnistuu yleensä paremmin, jos puolisoilla on rakkauden lisäksi arvostus toisiinsa, ja ainakin sopivasti yhteisiäkin harrastuksia, arvoista puhumattakaan. Monet ovat joutuneet katumaan katkerasti liittoaan nuoruuden ihastuksensa kanssa kun ovat solmineet seka-avioliiton. Asiassa tulee käyttää tunteiden sijasta järkeä, ja selvittää itselleen kumpi on tärkeämpi, Herra ja pelastus, vai ihastukseni?

Vaikeuksia tulee aina ennen pitkää mm. ajan ja rahan käytössä, lasten kasvatuksessa ja ystäväpiirin valinassa. Kun toinen elää maailman arvoissa, ja toinen suuntaa katseensa taivaallisiin, ovat askeleet kovin eri suuntiin vievät. Kun esim. toinen haluaa uhrata aikaansa Herran työhön, ja toinen teatterihuveihin, tai kun toinen haluaa käyttää varojaan Herran työssä, niin toinen haluaa komean auton? Kun toinen varjelee lapsiaan maailman saastutukselta, niin toinen vie lapset maallisiin huvituksiin maistelemaan maailman himoja.

Onnellinen hän joka voi saattaa rakkautensa kohteen ("sen oikean, jolle sydän sykkii") Herran armon piiriin, ja opettaa hänelle ensin Raamatusta elämän tien, ja solmia rakastamansa ihmisen kanssa myös avioliiton. Kirkkokulissit eivät kuitenkaan riitä ehdoiksi. Tarvitaan sydämen muutos, eli uudestisyntyminen. Lihan mieli ei voi yhtyä mieleen joka on Kristuksessa. Vanha elämä haudataan kaikkine synteineen, ja uusi puhdas elämä alkaa Kristuksessa. Puolison hankinta ei voi olla uskoontulon ensimmäinen vaikutin, vaan Jeesus Kristus. Armo, syntien katumus ja todellinen kääntymys. Todellinen Jumalan lapsi ei voi kokea rakkauden kaikkia syvyyksiä kuin toisen todellisen Jumalan lapsen kanssa. Muu yhtälö on mahdoton kun halutaan maksimoida puolisoiden keskinäistä rakkautta toisiinsa. Kun puolisot rakastavat ensin Herraa, on liitolla suurempi siunaus. Rakkaus ja avioliitto ovat kokonaan Jumalan keksintöä, ja Jumalan Henki mahdollistaa rakkauden. Siksi molempien aito usko on A ja O liiton onnelle.

Jatkuu heti alla >>>>>>>>>

Äänestä
  • Jatkoa edelliseen >>>>>>>>>>>>>>>>>>>

    Maailman arvojen ja mm."viihdeteollisuuden" huonon vaikutuksen vuoksi ihmiset luulevat usein, että rakkaus on ihastusta ja himoa. Lähimmäisrakkauskin on outo käsite monille. Moni menee harhaan, ja maailmaan on kirjoitettu paljon onnettomuutta, epätoivoa, tuskaa ja surua tämän vuoksi. Usko ja periaatteet joutuvat liian suureen vaaraan solmittaessa seka-avioliittoja. Puolisoilla on aina taipumus vetää toisiaan omaan suuntansa. Riitojen kasvupohja on valmiiksi petattu tällaisessa suhteessa. Monet näyttävät onnistuvan sekaliitossaan, mutta monta surullista kertomusta voidaan kertoa. Avioliiton onnellisuuden taso kuitenkin riippuu aina myös puolisoiden sopusuhtaisuudesta.

    Toisinaan epäuskoinen puoliso tahtoo erota uskovasta puolisostaan. Raamattu antaa ohjeen ettei uskovaa sido tässä tilanteessa aviolupaus. (1 Kor 7:15) Jumala vihaa eroa, ja eroon ei pidä tietenkään pyrkiä. (Mal 2:11-16) Tavallisesti uskova puoliso tekee kaikkensa saattaakseen puolisonsa Herran poluille. Kun toinen puolisosta on uskova, on perhe pyhitetty lasten tähden. (1 Kor 7:14) Uskomaton puoliso ja lapset vastaavat itse Herran edessä elämänsä ratkaisuista, sitten kun Herra odottaa heiltä omia ratkaisuja.

    Jumalan kansan suurimpia vaaroja ovat seka-avioliitot, sekä maailmallinen seura, johon vanhemmat päästävät lapsensa. (Jaak 1:27) Rakastavat vanhemmat tekevät kaikkensa estääkseen lapsiaan menemästä maailman ruuaksi. Murrosiässä lapset pyytävät ja tahtovat, mutta eivät ymmärrä vielä itse parastaan. Vanhempien on käytettävä kovaakin kuria, mutta siten että lapsi ymmärtää sen olevan hänen parhaakseen, eli rakkaudessa. Vihassa ei saa koskaan kurittaa. Taipumuksien, päämäärien ja mieltymyksien on aina kuljettava samaan suuntaan. Muuten on edessä riitaa ja masennusta, rakkaudesta, sekä periaatteista luopumista. Edessä on väistämättä Jumalan tahdon polkeminen ja Jumalan mielisuosion menetys.

    Seka-avioliitto on näin vakava asia. Kristitty ei voi seka-avioliittoon suostua rikkomatta Jumalan tahtoa. Järjen on voitettava valinnassa. On surku ja sääli miten Jumalan kansan jäsenet eivät tätä asiaa usein ymmärrä.

    yst. t. Jari Laurila

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Puuhaa villat ja pel kirjoitti:

Tämähän tietenkin tarkoittaa, että seurakuntalaisella saa olla vaikka kaksi vaimoa!

Mutta oleellista on, johon adventtikirkko ei ole pystynyt: " Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa"

Seurakunnanjäsenellä, ei missään tapauksessa saa olla toisen miehen hyljättyä naista, koska eronnut ja hyljätty nainen on edelleen sen miehen nuoruutensa vaimo.

Jos hänellä on vaimo, neitsyt tai leski, niin olkoon, mutta hyljätyn vaimon oikeuksia ei pitäisi vähentää.

Jaakob, ei ollut seurakunnan kaitsija, ja hänellä oli kaksi vaimoa, mutta ne eivät olleet toisten miesten aviovaimoja, kuten laittomalla adventtikirkolla on tapana!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu