Olin aikoinaan jo nuorena miehenä useita kertoja vahvennetun jalkaväkikomppanian päällikkönä. Vieraassa joukko-osastossa minua kerran "grillattiin" noin viikon ajan. Kestin lähes ilman unta rääkin upeasti. Voi sanoa, että jopa terävöidyin väsyneenä.
Kiitettävä menestyminen oli seurausta oikeaan suuntaan kohdistetusta ja jatkuvasta aktiivisesta otteesta.
Politiikassa Keskustan suuri vahvuus on juuri tuo aktiivinen ote, josta hyvän johtajan usein tunnistaa. Tiilikainen osoitti tänään tv:ssa juuri tuollaista otetta. Mies on ilmiselvästi oikeassa paikassa.
Kiitettävä menestyminen oli seurausta oikeaan suuntaan kohdistetusta ja jatkuvasta aktiivisesta otteesta.
Politiikassa Keskustan suuri vahvuus on juuri tuo aktiivinen ote, josta hyvän johtajan usein tunnistaa. Tiilikainen osoitti tänään tv:ssa juuri tuollaista otetta. Mies on ilmiselvästi oikeassa paikassa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Avoin suhtautuminen ja suorapuheisuus kuuluvat hyvään johtamiseen kuin nenä päähän. Suomessa on vain jostakin syystä syvälle juurtunut salailun ja vaikenemisen kulttuuri.
Keskustalla on historiallisestikin merkittävä tehtävä asiakeskeisen ja avoimen politiikan tekijänä. Vaikeatkin asiat on käsiteltävä munaskuita myöten. Sipilä näyttäisi olevan oikea tekijä hankalissakin käänteissä. Hänen paineensietokykynsä taitaa olla riittävä.
Myös demarit näyttävät havainneen, että ihan oikea johtaja tarvitaan uskottavuuden palauttamiseksi.
Rinne saattaisi olla puolueelle jopa lähes Sipilä-luokan tekijä.
Avoin suhtautuminen ja suorapuheisuus ovat keskustalle ihan selvyys. Hyvä esimerkki on Annelin kuuluisa lausahdus: "Puhun niin totta kuin osaan" ja Nuorisosäätiön rahan käyttö on oiva esimerkki avoimuudesta...se muuttuu avoimeksi vasta poliistutkinnassa.
Sipilä on osoittanut olevansa aito kepulainen lahkolaisveljiensä pedofiilitapauksen käsittelyssä, vaikenee kuin muuri, ettei tule vain seuroissa äänipakoa.
Myös laajapohjaisesta kansanliikkeestä, Keskustasta löytyy ihmisiä moneen lähtöön.
On mielenkiintoista johtamisesta puhuttaessa nähdä inflaatio, jonka hyvä johtaminen on Kekkosen jälkeen kärsinyt.
Keskustassa on toki ollut moniakin ihmisiä, jotka ovat näyttäneet ja myös kuulostaneet johtajilta.
Oikein surullinen olo tulee kun vertaa 80 luvun puolustusministeriä Veikko Pihlajamäkeä nykyiseen Haglundin Calleen.
Kyllä Kekkonen on ainakin täältä nähtynä kaikkien aikojen ykkönen.
Sipilän paineensietokyky: Sipilä alkoi oksentamaan verta .
Yrittäisitkö HV:ni pysyä asiassa?
Vertaapa Sipilää Kataiseen, niin ehkä alkaa valkenemaan mistä on kyse?
Mannerheimiä pidetään yleisesti suurena johtajana. Tosiasiassa hän oli vain keulakuva kun muut tekivät jatkosodassa tärkeän pohjatyön.
Älyltään ylivoimaisesti kirkkain upseeri Päämajassa oli eversti Valo Nihtilä. Hän oli myös upea asiakeskeinen johtaja.
Häs esitteli suunnitelmat Airolle, joka vei ne sitten Marslkille, joka teki myös suuria lisätappioita tuottaneen megaluokan virheen:
Nihtilä oli jo keväällä 1944 esittänyt, että Itä-Karjalasta siirrettäisiin yksi divisioona Kannakselle ja toinen strategiseksi reserviksi Laatokan koillispuolelle, josta sitä olisi voitu käyttää Maaselän, Aunuksen sekä myös Kannaksen suuntaan.
Jostakin ihmeen syystä Marski ei suunnitelmaa hyväksynyt joskin salli Panssaridivisioonan siirron reserviksi ja linnoitustöihin Kannakselle.
Myöskin 3. Divisioona, jossa isänikin palveli siirrettiin myöhemmin Kannakselle pohjoisemmalta rintamalta.
Mannerheim oli kuitenkin johtajana tärkeä omaamqansa auktoriteetin vuoksi. Sellainen hän oli myös presidenttinä. Muut kuitenkin hoitivat "juoiksevat" asiat.
Hyviä johtajia omassa ajassaan ovat olleet myös Juho Sunila, E Pehkonen, V Sukselainen ja Ahti Pekkala.
He olivat aikalaistensa LAAJALTI ARVOSTAMIA.