Koiralenkillä 8.1.2014 löytyi muutamia sitruunaperhosia ruohonkorsilta,luulin kuolleiksi,mutta kun toin yhden sisälle kuvattavaksi,niin se alkoi hetken päästä liikkua.
Vartin päästä lenteli vuoden eka perhonen meillä!
Liekkö lämmin kausi saanut ne kuoriutumaan tähän aikaan?
Kuvia ja videota löytyy,kävin seuraavana päivänä kolme lisää sisälle ja
virkosivat lentoon nekin,tosin yksi ryömi kankeasti jo metsässä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
talvehtii aikuisena, kuten nokkosperhonen, herukkaperhonen, suruvaippa, eli ne eivät kuoriudu talvella, vaan ovat valmiita perhosia ja voivat lähteä liikkeelle talvellakin sopivissa oloissa. Yksi sukupolvi vuodessa näillä, ovat pitkäikäisiä perhosia, liki vuoden saattavat perhosena olla.