Miksi "kepu pettää aina" haluaa

Esimerkiksi silloin, kun pedofiliajupakka alkoi Pietarsaaressa Rauhan Sana -lestadiolaisten ryhmässä, SRK:n johtohenkilöt halusivat kovasti profiloitua niin, että tämä ei koske lainkaan vanhoillislestadiolaisia.

Kuitenkin he tiesivät, että oman liikkeen sisällä on tällaisia tapauksia ollut. Tämä on vain yksi esimerkki.

Mielestäni pedofilia on KEPUN ongelma, turha kaapittaa sitä yksin rauhansanan tai Voittoslaisten niskoille.
9100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eikö kepin pj. ole rauhansanalainen ja siten kaksoisroolissa? Kuuluu molempiin ja suvussa myös vl:ä

Äänestä
  • Olen kyllä kuullut, että 75% pedofileista tulee vasureista demareista ja Kokoomus puolueesta.

    Äänestä

  • presidentin avustaj. kirjoitti:

    Olen kyllä kuullut, että 75% pedofileista tulee vasureista demareista ja Kokoomus puolueesta.

    Minä olen taas kuullut, että enemmistö pedofileissä on muslimi ja katolisilla mailla. Ruotsalainen on taas kuuluisa homoista.

    Äänestä

  • Yk:n piäsihteeri kirjoitti:

    Kannattaa ottaa asioita selvää,
    Lue ensiksi Johanna Hurtigin kirja Taivaan taimet, niin ei tarvi olla kuulojen ja luulojen varassa.

    SRK:n johdon on pitänyt myöntää, että kaikki mistä meitä on syytettty, on totta!

    "Kovvoo hommoo" sanoi savolainen kannibaali, kun sitkeää ruotsalaismiestä söi.

    Äänestä

  • vl-pedofilia = totta kirjoitti:

    Kannattaa ottaa asioita selvää,
    Lue ensiksi Johanna Hurtigin kirja Taivaan taimet, niin ei tarvi olla kuulojen ja luulojen varassa.

    SRK:n johdon on pitänyt myöntää, että kaikki mistä meitä on syytettty, on totta!

    Kiitos vinkistä. Täytyypä lukea. Minä puolestaan annan sinulle vinkin. Hakeudu hihhuli hoitoon vielä tänään ennen neljää, viikonloppuna terveyskeskuksesi on kiinni, sen yli odottaminen voi olla viimeinen odottelusi.

    Äänestä

  • Kiitos vinkistä. kirjoitti:

    Kiitos vinkistä, kokenut kaiken tietää.

    Äänestä

  • Kiitos vinkistä. kirjoitti:

    Kiitos vinkistä. Täytyypä lukea. Minä puolestaan annan sinulle vinkin. Hakeudu hihhuli hoitoon vielä tänään ennen neljää, viikonloppuna terveyskeskuksesi on kiinni, sen yli odottaminen voi olla viimeinen odottelusi.

    Hurtig on vältellyt ottamasta kantaa pedofilian yleisyyteen vanhoillislestadiolaisuudessa suhteessa valtaväestöön. Hän kommenttinsa on määrätietoisesti jo vuosien ajan ollut, että "on mahdotonta määritellä, onko hyväksikäyttö yleisempää vl-liikeessä kuin muussa väestössä" tai että "hyväksikäyttö ei ehkä ole sen yleisempää vl-liikkeessä kuin valtaväestössä". Törkeiksi tuomittuja lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä oli Hurtigin mukaan vl-tapauksissa suhteellisesti jonkin verran enemmän kuin muissa hyväksikäyttötapauksissa.

    Äänestä

  • kiittäjälle kirjoitti:

    Siinä näet kuinka sikamaisia kepu loiset olette. Toisianne syyttelette siitos sonnin sisäisesti. Lanta haisee

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kepuli Siat kirjoitti:

Esimerkiksi silloin, kun pedofiliajupakka alkoi Pietarsaaressa Rauhan Sana -lestadiolaisten ryhmässä, SRK:n johtohenkilöt halusivat kovasti profiloitua niin, että tämä ei koske lainkaan vanhoillislestadiolaisia.

Kuitenkin he tiesivät, että oman liikkeen sisällä on tällaisia tapauksia ollut. Tämä on vain yksi esimerkki.

Mielestäni pedofilia on KEPUN ongelma, turha kaapittaa sitä yksin rauhansanan tai Voittoslaisten niskoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu