Osaako Keskusta valita johtajan?

Suuresti epäilen keskustapiiriien kykyä valita tasokas ja oikeamielinen johtaja puolueelle. Luottamus Keskusta-yhteisöjen järkeen on mennyt, koska valitsivat joku aikai sitten pomokseen hölmön näköisenä tyhjiä fraaseja latelevan ääliön Sipilän.

Suomen työkansa ja maaseudun väestö on pahasti köyhtynyt ja menettänyt ihmisoikeuksiaan Sipilän toiminnan seurauksena.

Juha Sipilän toiminta tähtää hyvinvointivaltion tuhoamiseen ja demokratian oleelliseen heikentämiseen - eli pörssimeklareiden röyhkeään ja kulttuurittomaan diktatuuriin. Sen tien sisältö jo nähty. Firmat menneet veroparatiiseihin ja työt Suomesta hävinneet köyhiin maihin, joissa ei ole työntekijöillä ihmisoikeuksia eikä toimivaa ympäristölainsäädäntöä.

Juha Sipilä miljonäärinä haluaa edistää miljonäärien etuja.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sipilän lähtölaskenta on kiihtymässä.

Äänestä

Tänä vuonna Sipilä saa kenkää.

Äänestä

Itse odotan keskustalta tulosta.
Jopa näyttää 30 % mahdolliselta.
25 % nyt lienee jo varmaa.
Nyt ollaan, noin] vajaa 24 %:ssa.

SDP:n mahdollinen alasajo tuonee keskustaankin pari % .

Jos SDP:ssä olisi "ukko" nyt puheenjohtajana, olettaisin 17 - 18 % kannatusta.
Saamattomat naiset ei kuuluisi tämmöisen puoleen johtoon.
Heillä jää asiat puheen tasolle. Ei ihmiset / äänestäjät luota heihin asioitten hyvään hoitoon.
Sama oli keskustassakin nais-aikaan.

Äänestä

Paavo Väyrynen, paras ja kokenein. Hänellä on oikea karisma joka täytyy olla johtajalla, mielestäni muut keskusta puolueen ehdokkaat ovat täysin kokoomuksen " " juoksupoikia-uusliberalisteja."

Äänestä

Keskustan kannatus lähti laskuun viime vuoden lopulla ja kannatuksen lasku kiihtyy tänä vuonna. Tämän vuoden lopussa Keskustan kannatus lienee 15-16 %.

Mikäli kehnon Sipilän tilalle ei vaihdeta kyvykästä henkilöä, Keskusta kärsii vielä vuoden 2011 tappiota isomman vaalitappion seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keskusta kriisissä! kirjoitti:

Suuresti epäilen keskustapiiriien kykyä valita tasokas ja oikeamielinen johtaja puolueelle. Luottamus Keskusta-yhteisöjen järkeen on mennyt, koska valitsivat joku aikai sitten pomokseen hölmön näköisenä tyhjiä fraaseja latelevan ääliön Sipilän.

Suomen työkansa ja maaseudun väestö on pahasti köyhtynyt ja menettänyt ihmisoikeuksiaan Sipilän toiminnan seurauksena.

Juha Sipilän toiminta tähtää hyvinvointivaltion tuhoamiseen ja demokratian oleelliseen heikentämiseen - eli pörssimeklareiden röyhkeään ja kulttuurittomaan diktatuuriin. Sen tien sisältö jo nähty. Firmat menneet veroparatiiseihin ja työt Suomesta hävinneet köyhiin maihin, joissa ei ole työntekijöillä ihmisoikeuksia eikä toimivaa ympäristölainsäädäntöä.

Juha Sipilä miljonäärinä haluaa edistää miljonäärien etuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu