Helvetti on kauhujen paikka

Hirvittävä totuus

Harvoin enää nykyaikana puhutaan kadotuksesta eli helvetistä sellaisena kuin se oikeasti on ja jollaisena Raamattu sen esittää. Helvetti on kauhujen paikka. Synnin palkka on kuolema eli ero Jumalasta. Helvettiin joutuva ihminen joutuu samaan paikkaan jossa on jo kärsimässä osa demoneista eli langenneista enkeleistä. Se on täydellinen pimeyden ja kauhujen paikka jossa kärsitään ikuisesti.

Juud.1:6 "Ja niitä enkeleitä, jotka eivät pitäneet kiinni korkeasta asemastaan vaan hylkäsivät omat asuinsijansa, hän pitää pimeydessä ikuisissa kahleissa suurta tuomion päivää varten."

Ilm.9:1-3 "Viides enkeli puhalsi torveensa. Silloin minä näin, että taivaasta oli pudonnut maahan tähti. Sille annettiin syvyyden kuilun avain, ja se avasi tuon syvyyteen vievän kuilun. Kuilusta nousi savua kuin suuresta uunista, ja savu pimensi auringon ja ilman. Savusta levisi maan päälle heinäsirkkoja"

Ilm.9:11 "Kuninkaanaan niillä oli syvyyden enkeli, hepreankieliseltä nimeltään Abaddon, kreikankieliseltä Apollyon."

Jumalattomat ihmiset joutuvat samaan paikkaan. Tulen ja demonien luo ikuiseen kärsimykseen. Se on ihmisen kohtalo jos ihminen ei hyväksy Jeesusta syntiensä sovittajaksi ja pääse taivaaseen Jumalan luo.

Job.18:13-14 "Hänen ruumiinsa jäseniä kalvaa, hänen jäseniänsä kalvaa kuoleman esikoinen. Hänet temmataan pois majastansa, turvastansa; hänet pannaan astumaan kauhujen kuninkaan tykö."

2Piet.2:17 "Heille on varattuna synkin pimeys."

Dan.12:2 "Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen."

Matt.25:41 "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

Matt.25:46 "Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

Matt.22:13 "Siellä itketään ja kiristellään hampaita."

Ilm.14:11 "Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä"

Luuk.16:22-31 "Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!' Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.' Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'. Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'. Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."

Helvetin kidutuskammiot sijaitsevat maan alla. Vanhassa Testamentissa Jumala antoi kerran helvetin niellä elävältä eräät Jumalan halveksijat.

4Moos.16:33 "Näin he vaipuivat kaikkineen elävältä tuonelaan; maa sulkeutui heidän jälkeensä, ja he katosivat Israelin kansan keskeltä."

Bill Wiesen oma henkilökohtainen kokemus ja todistus - 23 minuuttia helvetissä:

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=2317

Selitys sille miksi ikuinen rangaistus on oikeudenmukainen:

http://www.youtube.com/watch?v=V5G0YnrPPzo

6

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >>Harvoin enää nykyaikana puhutaan kadotuksesta eli helvetistä sellaisena kuin se oikeasti on ja jollaisena Raamattu sen esittää.>>

      Jospa nyt malttaisit puhua ihan vain siitä mitä Raamattu helvetistä puhuu. Mitään muuta tietoahan sinulla ei siitä olekaan. Ihmisen mielikuvitus toki lentelee ja maalailee vaikka mitä hirvityksiä, kuten on todistettu monien muidenkin asioiden kanssa.

      https://www.youtube.com/watch?v=XPLyx_kWJYg

    • juupa__

      Vanhassa testamentissa tuonelaan menivät kaikki, paria poikkeusta lukuunottamatta.

    • hupane kirja rmattu

      Voi hyvänen aika, kaikenlaisi p..n puhumis kanavia niitä on kuin tuo 7. sekin vielä, että jotku uskoo niihin vielä. tämäkin..viides enkeli puhalsi torveen :p onhan niitä meteoriitteja pudonnut aina maahan, jos tähti putoais maahan, niin se on jo niin iso ettei maapallosta jäis kuin tuhkapilvi leijuun, lähin tähti on aurinko.Mutta raamattuhan on vain ihmisten kuvittelua näistä asioista, kannattaa tutkia muitakin asioita kuin raamattua, olen lukenut raamattua...mieluummin käännyn faktojen puoleen kuin taruihin, raamattuun en enään koske, sen verran sekavaa luettavaa ja huvittavaa.

    • pohtivamies

      Helvetti. Se hirvittävä paikka. Pahat ihmiset sinne joutuvat kukaan ei sinne halua. Halveksun suomalaisia jotka ei edes usko jumalaan kaikki valtiaaseen eikä tiedä mikä on helvetti muuten kuin sen kirosana muodossa. Amerikkalaissa vankila dokumenteissa on paljon uskovaisia. Mihin he joituvat? He uskovat rankasti mutta tehneet syntiä. Onko he ansainneet helvetin? Kuka tietää? Todella vaikea kysymys sillä vangit voivat olla paljonkin uskovaisempia kuin puolet massasta. Huh tätä tulee mietittyä usein

      • crossplayknight

        Halveksi pois vain. Minä säälin sinua ja tietämättömyyttäsi todellisuutta kohtaan.


    • Buahahhaha

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6992
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2089
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1176
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe