Seuroissa "epäuskoisena" käyminen

Onko aivan tavatonta, että "epäuskoinen" käy perheineen seuroissa? Eli henkilö/perhe, joka ei ulkoisilta puitteiltaan (lapsiluku pieni, hiukset värjätty, korvikset ja meikkiä) täytä SRK:n/ry:n asettamia normeja mutta kantaa uskon siementä sydämessään ja elää seuraten Jeesusta.

Mitä tuumataan, jos joka sunnuntai nostaa kättään syntien anteeksi saamiseksi, mutta aina tulee seuroihin meikattuna ja täydessä tällingissä ja lapsiakaan ei ole eikä tule olemaan kuin kaksi?
5134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

-Elämän koreus, se ei ole Jumalasta. - Raamatusta.

Äänestä
  • Sinä säälittävä! Miksi täällä kyselet? Mene sinne seuroihin ja kysy siellä.

    Äänestä

  • ftgblkjjggvhjjjbb kirjoitti:

    Sinä säälittävä! Miksi täällä kyselet? Mene sinne seuroihin ja kysy siellä.

    Kuka siellä pystyy sitten vastaamaan?

    Äänestä

Niin, ja samalla ry:llä käy ison perheen isä, joka on istunut vuosia vankilassa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja hän ei ole myöntänyt syyllisyyttään pedofiliaan.

Kun ry:lle tarvitaan pyhäkoulunopettajia, kumpaa kysyt?

Äänestä

Menet sellaisena kuin olet. Näyttelemällä muuta kuin on ei voi olla vilpitön Jumalan edessä eikä Raamatussa lue, että olisi eri jonoon pantu korvakorulliset vaan kysymykset ovat aivan toiset:

34 Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.
35 Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.
36 Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.'
37 "Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa?
38 Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut?
39 Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?'
40 Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'

Turhaan sinä enakkoon mietit sitä
"Mitä tuumataan, jos joka sunnuntai nostaa kättään syntien anteeksi saamiseksi, mutta aina tulee seuroihin meikattuna ja täydessä tällingissä ja lapsiakaan ei ole eikä tule olemaan kuin kaksi?"

koska sinäkään et voi tietää mitä lopulta elämässäsi olet, jos seuraat Jumalan johdatusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Usko(ma)ssa kirjoitti:

Onko aivan tavatonta, että "epäuskoinen" käy perheineen seuroissa? Eli henkilö/perhe, joka ei ulkoisilta puitteiltaan (lapsiluku pieni, hiukset värjätty, korvikset ja meikkiä) täytä SRK:n/ry:n asettamia normeja mutta kantaa uskon siementä sydämessään ja elää seuraten Jeesusta.

Mitä tuumataan, jos joka sunnuntai nostaa kättään syntien anteeksi saamiseksi, mutta aina tulee seuroihin meikattuna ja täydessä tällingissä ja lapsiakaan ei ole eikä tule olemaan kuin kaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu