Olen ammatiltani opettaja ja olen koulussa istunut ilmeisesti vesivärinapin päälle. Olen kävellyt kokopäivän punainen tahra takapuolessani ja kukaan ei ole minulle siitä ilmeisesti kehdannut huomauttaa. Sanokaa hyvät ihmiset reilusti jos näette jotain vastaavaa. Olisin ollut todella tyytyväinen jos joku olisi vaivautunut kertomaan tahrasta niin minun ei olisi tarvinut esim. kaupassa ja kaupungilla kävellä tahra housuissani.
Vesivärinappi
Zippo
21117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tainnu ipanat tehä kunnon jäynän :)
Sulle on takuulla naurettu, anteeksi nyt vain.
Ei toi vielä mitään. Joskus ala-asteella mä muistan kun meidän vitun läski maikka (ihan oikeasti LÄSKI) oli ahneena ruokalassa yllätysyllätys ruokaa.. Taisinpa minä ensimmäiseksi huomata, että hei; sen perseestä/housuista roikkuu vessapaperia!
Kuulostaa jotenkin aivan vastenmieliselta valheelta, mutta totta.
Muistan sen, kun me naurettiin sille ihan naamapunaisena. Eikä kukaan kertonut sille, ei kukaan..
Toisaalta, jos itse olisin tollasessa tapauksessa, että on jotan tommosta, mä haluaisin ehdottomasti, että siitä kerrotaan mulle. On mulle joskus niin käynytkin..
(*Reps* Tuli nyt mieleen, että n. kaksi viikkoa sitten mulla oli koulussa sellaset 'hienot' maastohousut, jotka oli löysät. (oli poikien housut, minä tyttö) niin sitten kun ruokalasta tulin, ja mä selitin jollekkin, että mulla on poikien housut, tai jtn. siihen sitten se sano, että "Ja ne on revenny perseestä". Mä olin sillee, et mitä? Menin sitten vähinäänin vessaan, ja huomasin sen olevan totta. Melkein kok persus oli niistä housuista revennyt. Onneksi oli sentään vuori. Mutta tosi noloo oli, varsinkin kun tapahtu ylä-asteella..
Myöhemmin sitten kysyin kakilta, että oliko huomannut. Kaikki vaan vastas jotain että "mä luulin, et sä tiesit" tai "Me luultiin et se on joku sun uus staili" Oli kuulemma ollut ihan aamusta alkaen, kahdeksasta. Kyllä on ihmiset mulle varmaan nauranut..)